Järvien vedenpinnat ovat yhä matalalla

Tilanne on samanlainen kaikkialla eteläisessä ja keskisessä Suomessa.

vesistöt
Lahden Merrasjärvi jäässä.
Mika Moksu / Yle

Järvissä on edelleen vähän vettä. Vedenkorkeudet ovat paikoin jopa poikkeuksellisen alhaalla.

Kokemäenjoen vesistöön kuuluvien Mallasveden ja Iso-Roineen vedenkorkeudet ovat tällä hetkellä noin puoli metriä alle ajankohdan keskimääräisen tason.

Myös monien pienten luonnontilaisten järvien vedenkorkeudet pysyvät koko talven ajan poikkeuksellisen alhaisella tasolla.

Jokien virtaamat talviseen tapaan pieniä

Suomen ympäristökeskuksen mukaan myös jokien virtaamat pysyvät toistaiseksi pieninä. Kokemäenjoen alajuoksulla ja muun muassa Lounais-Hämettä halkovalla Loimijoella virtaamat ovat tällä hetkellä alle puolet ajankohdan keskimääräisestä.

Toisaalta jokien vedenpinnat voivat nousta lähipäivinä pakkasten jatkuessa, jolloin hyyde voi nostaa paikoin jokien vedenkorkeuksia.