Suomalaisen insinöörin neronleimaus Humu täristää musiikin eloon – Keksintö on piilotettu myös elokuvateatterin penkkiin ja auton istuimeen

Espoolainen Flexound on kehittänyt äänentoistolaitteen, joka tuo tuntoaistin mukaan musiikin tai elokuvan ääniraidan kuunteluun. Lisensoimalla innovaatiota pikkuputiikki voi mullistaa autojen ja elokuvateattereiden äänimaailman.

tekniikka
Flexoundin Humu-tyyny ilman päällikangasta työpöydällä.
Pehmeäkin materiaali värähtelee. Flexoundin Humu-tyynyssä hyödynnetään soitinrakennuksen periaatteita poikkeuksellisiin rakenteisiin. Mårten Lampén / Yle

Suomalaiskeksintö lupaa mullistaa katselu- ja kuuntelukokemuksen. Humu-tyyny soi. Ja soinnin lisäksi se värisee.

Hurisevasta terapiatyynystä täräyttävään elokuvakokemukseen

Flexoundin teknologiajohtajan, akustiikan tohtorin Jukka Linjaman vaimo Mirja työskenteli toimintaterapeuttina. Hän kaipasi työhönsä autistien apuna työkalua, joka kulkisi helposti mukana ja pystyisi toistamaan erilaisia ääniä vaihtelevista lähteistä.

Linjama makoili kolme viikkoa riippumatossa, kunnes idea syntyi.

Flexoundissa mitataan auton istuimen äänenjohtavuutta
Pehmeiden materiaalien käyttö äänentoistossa on espoolaisen Flexoundin käänteentekevä oivallus. Teknologiajohtaja Jukka Linjama on joutunut rakentamaan mittalaitteetkin itse. Mårten Lampén / Yle

Oivallus vaati ymmärrystä soitinrakennuksesta. Esimerkiksi viulu soidessaan pumppaa puurakenteellaan ympäröivää ilmaa.

– Me vain pumppaamme mekaanista soitinta, joka on pehmeiden rakenteiden sisällä, selittää Linjama.

Hoitotarkoitukseen kehitetty terapiatyyny Taikofon täytyi kääntää nopeasti suuremman yleisön kuluttajatuotteeksi.

Humu-tyyny onkin herättänyt audiofiilit eri puolilla maailmaa. Hitaasti, tosin.

Toimitusjohtaja Mervi Heinaron ongelma on ymmärrettävä.

– Humua kun on aika vaikea sanoin kuvailla, se pitää päästä kokemaan.

Peking, Mäntyharju, maailma

Äänentoiston kuluttajamarkkinoille on pitkä matka Espoon Suomenojalta. Mutta lisätyn äänen kokemusta voi jakaa helposti vaikkapa elokuvissa.

Flexoundissa testataan elokuvateatterituolin äänentoistoa
"Tekniikallamme elokuvateatterin jokaiseen tuoliin räätälöidään paras mahdollinen äänentoisto" vakuuttaa Mika Oesch, Flexoundin elokuvat ja teatteri -toimialan johtaja. Tässäkin käytössä pannaan pehmeät materiaalit värähtelemään. Mårten Lampén / Yle

Heiluvia ja täriseviä istuimia on ennenkin pultattu elokuvateattereihin, mutta ääniraita niihin täytyy rakentaa erikseen. Flexoundin tuoli tuottaa kaikki äänet - bassotärähdyksiä myöten - olemassa olevasta miksauksesta.

– Yhdessä elokuvateatterikaiuttimien kanssa jokaiseen istuimeen muodostuu oma äänikupla, selittää Mika Oesch, elokuvat ja teatteri -toimialan johtaja.

Yritys on ehtinyt tuunata elokuvateatterin istuimia Kiinan pääkaupungissa Pekingissä.

Helmikuun puolivälissä avautui maailman ensimmäinen kaupallinen elokuvateatteri, johon tulee 20 Flexoundin tekniikalla varustettua istuinta. Teatteri on luonnollisesti Suomessa, mutta yllättävän kaukana isoista yleisöistä, Kino Mäntyharju.

Autossa istutaan jo valmiiksi tuolissa

Elokuvateatterista haetaan elämyksiä vapaaehtoisesti. Autossa istutaan usein pakosta eikä musiikista tai puhelimen kautta kuuluvasta puheesta tahdo aina saada selvää.

Toimittaja Matti Toivonen nostaa Humu-äänityynyä niskansa taakse nojatuolissa.
Värähtelevä äänityyny Humu niskan takana pääsee yksityiseen kuuntelu- ja tuntemuskuplaan. "Melkein kuin kuulokkeet, mutta parempi," luonnehtii tyynyä viikon verran testannut toimittaja Matti Toivonen. Mårten Lampén / Yle

Toimitusjohtaja Heinaro kävikin tammikuussa kuluttajaelektroniikan CES 2019 -messuilla Las Vegasissa kertomassa, kuinka Flexoundin tekniikka parantaa kuuluvuutta melun keskellä.

Yhteistyökumppanina oli Suomesta Saksaan 2015 myyty Elektrobit, joka on osa autoteollisuuden alihankinnan jättiläistä, Continentalia.

Autotehtaat asentavat miljoona istuinta päivässä.

– Ei meidän tarvitse saada montaakaan euroa joka sadannesta tai tuhannennesta tuolista, niin se on miljardibisnes, laskee Heinaro.

Puoli seiska testasi Flexoundin kotikäyttöön tarkoitettua Humu-tyynyä, joka lisää kuuntelukokemukseen kosketuksen. Elokuvateattereissa joka tuoliin voidaan räätälöidä oma kuuntelukupla suoraan olemassa olevasta ääniraidasta.