Joukkue painosti, kunnes harjoituksiin meneminen aiheutti vatsakipua – vanhemmat kertovat, kuinka lapsen urheiluharrastus meni överiksi

Onko sinulla kokemusta liian vaativista urheiluharrastuksista? Kerro siitä jutun lopussa.

Sannikka & Ukkola
Jalkapallo kentällä.
Matti Myller / Yle

Jaana Laineen pojalle jalkapalloharrastus muuttui täysin, kun valmentajat vaihtuivat alakoulun viimeisillä luokilla. 7-vuotiaana pelaamisen aloittanut poika oli sitä ennen ollut innostunut ja pärjännytkin hyvin.

– Valmentajat olivat luonteeltaan vähän kovempia ja vaativampia. Mukaan tuli myös kilpailuhenkisiä poikia. He eivät olleet kovin myötämielisiä niitä kohtaan, jotka harrastivat pehmeämmin, Laine kertoo.

Harrastaminen alkoi ahdistaa. Valmentajilta ei saanut palautetta rakentavasti. Joukkuekaverit nälvivät, osoittivat ilmeillään ja eleillään, etteivät he arvostaneet toisen suoritusta.

Laine kokee, ettei vanhemmilla ollut mahdollisuutta auttaa ilman, että poika olisi joutunut silmätikuksi.

– Niin kauan, kun ei suoraan haukuta, ei oikein mitään ollut tehtävissä. Valmentajat olivat samanhenkisiä. Päällisin puolin näytti siltä, että he vain haluavat pärjätä.

12-vuotiaana Laineen poika lopetti. Hän on itse todennut lopettamisen syyksi sen, että harrastaminen meni liian kilpailulliseksi.

– Vuosi yritettiin harjoituksiin kiikuttaa ja kannustaa, mutta 12-vuotiaana oli selvää, että hänellä oli siellä liian huono olla. Maha oli kipeä ja mieli maassa. Se oli aika surullista.

Laine on vanhempana miettinyt, miten lasta kannustaisi niin, ettei lisäisi huonoa oloa.

– Usein kuvittelee, että ne on sellaisia vaiheita, jotka menevät ohi.

Omassa seurassa toiminta on onneksi muuttunut. Perheen tytöt harrastavat jalkapalloa ja heillä on ollut lajista hyviä kokemuksia. Nyt 16-vuotias Poika ei kuitenkaan ole enää innostunut.

– Poika kävi ensimmäisenä vuonna aamusta iltaan potkimassa kentällä, vaikka oli millainen helle. Se innostus saatiin tapettua, Laine toteaa.

"Ei ollut vapaa-aikaa ollenkaan"

Terhi Lairolahden poika oli 10-vuotias, kun hän aloitti jalkapallon harrastamisen. Jo puolen vuoden jälkeen meno sai riittää.

– Harrastaminen kuivui siihen, että lapsi ei ehtinyt olla kavereiden kanssa. Kolmena arki-iltana oli koko illan harjoitukset. Viikonloppuisin piti olla pelaamassa. Ei ollut vapaa-aikaa ollenkaan, Lairolahti kertoo nyt, muutama vuosi tapahtumien jälkeen.

Lairolahden mies oli seurannut harjoituksia ja kertoi, että valmentaja oli sanonut, että jos harjoitukset eivät kiinnosta riittävästi, ei tarvitse tulla ollenkaan.

Vanhempien silmissä harrastaminen näyttäytyi simputtamisena. Metsälenkillä kuljetettiin palloa juostessa, ja jos pallo lensi metsään, joutui punnertamaan.

Urheiluharrastuksen lopettamiseen on pitkä liuta syitä. Niistä yleisin on vuoden 2016 liikuntakäyttäytymisen LIITU-tutkimuksen mukaan se, että on kyllästynyt lajiin. Yleisimpiä ovat myös se, ettei viihtynyt joukkueessa tai harrastaminen ei ollut tarpeeksi innostavaa.

Usein puhutaan, että nuoret lopettavat liian kilpailemisen takia. Kuitenkin vain 15 prosenttia vastaajista on nimennyt merkittäväksi syyksi sen, ettei pidä kilpailemisesta.

Liikuntatieteiden tohtori ja erikoistutkija Outi Aarresolan mukaan kyse voi kuitenkin olla kilpailemisen seurauksista.

– Varsinainen kilpailu ei ole ehkä perimmäinen syy vaan johdannaiset. Esimerkiksi se, että aikuiset suhtautuvat liian vakavasti ja sitten ei ole enää hauskaa.

Tilastollisesti suurin pudotus urheiluharrastajissa tapahtuu murrosiän kynnyksellä. 11-vuotiaista 56 prosenttia harrastaa urheiluseurassa, mutta 15-vuotiaista enää 39 prosenttia.

Vääränlaisen seuratoiminnan kohdalla moni myös vaihtaa lajia, joten vaikka harrastus loppuu, ei järjestetystä urheilutoiminnasta tiputa kokonaan.

Suurin osa haluaa hyvää oloa

Vuoden 2014 liikuntakäyttäytymisen LIITU-tutkimuksessa selvitettiin myös, mitä lapset ja nuoret itse haluavat urheiluharrastukseltaan. Kärki täyttyy liikkumisen riemusta: tärkeitä asioita ovat hyvän olon saaminen, liikunnan terveellisyys, parhaansa yrittäminen, liikkumisen ilo ja onnistumisen elämykset.

Menestys ja voittaminen oli tärkeää kolmasosalle vastaajista. Toisten voittamista piti tärkeänä 24 prosenttia ja kilpailemista 22 prosenttia. Suurin osa kaipaa liikunnan iloa, mutta seuratoimintaa ohjaa tavoitteellinen harjoittelu.

Aarresola huomauttaa, että ongelma on se, jos mitään muita vaihtoehtoja ei ole.

– Kaksi kertaa viikossa harrastamista tarvittaisiin nykyistä enemmän. Ymmärrän myös urheiluseuroja, että montaa vaihtoehtoa ei pysty tarjoamaan, koska tilat ja resurssit ovat rajallisia.

Aarresolan mukaan seurat ovat ryhtyneet puuttumaan tilanteeseen muiden seurojen kanssa. Esimerkiksi viereisen seuran harrastejoukkueesta voi löytyä tilaa, jos oman seuran kilpajoukkue ei ole sopiva. Myös yläkouluikäisille harrastelijoille on tehty ryhmiä, jotka harrastavat rennommin.

Lasten ja nuorten urheiluharrastusten paineesta keskustellaan lisää Sannikka & Ukkolan perjantai-iltana kello 20 alkavassa lähetyksessä.

Onko lapsesi tai oletko itse lapsena lopettanut urheiluharrastuksen liian kovan kilpailun tai paineen takia? Olisiko lapsi halunnut vain harrastaa eikä tähdätä huipulle? Jos olisit halukas kertomaan aiheesta suorassa lähetyksessä, ota yhteyttä Sanna Ukkolaan sanna.ukkola@yle.fi.

Voit kertoa kokemuksistasi myös tämän jutun kommenteissa!