EU varoittaa: "Kultaisten passien" kauppaaminen sijoittajille on turvallisuusuhka

Passin voi ostaa rahalla Maltalta ja Kyprokselta. Komissio ei pidä järjestelyistä, mutta sen toimivalta ei riitä niiden kieltämiseen.

passit
Veneitä Vallettan satamassa.
Muun muassa Maltan passin voi saada, jos on tarpeeksi rahaa.Ghadi Boustani

BrysselEuroopan unioni varoittaa jäsenmaita järjestelyistä, joiden kautta sijoittajille myönnetään EU-passeja tai oleskelulupia rahaa vastaan.

Komission mukaan järjestelyt aiheuttavat turvallisuusriskejä, sillä niiden kautta voi päästä vapaan liikkuvuuden Schengen-alueelle. Järjestelyt ovat alttiita myös rahanpesulle, korruptiolle ja veronkierrolle.

– Toivon että jäsenmaat näkevät tämän varoituksena siitä, miksi EU ei halua näitä järjestelyjä, ja miksi näemme niissä riskejä, oikeuskomissaari Věra Jourová sanoi.

Esimerkiksi Suomessa Airiston helmi -tapauksen yhteydessä rahanpesusta epäilty venäläismies oli saanut EU-passin Maltan kautta vuonna 2015.

EU-maista kansalaisuuden voi saada sijoitusta vastaan Maltan lisäksi Kyprokselta. Bulgaria on ilmoittanut lopettavansa oman järjestelynsä.

Kun jäsenmaa myy kansalaisuuttaan, se myy EU-kansalaisuutta. Se myy jotain sellaista joka ei ole sen omaa.

oikeuskomissaari Věra Jourová

Eri mittaisia oleskelulupia puolestaan myöntää näiden kolmen maan lisäksi 17 muuta EU-maata, esimerkiksi Viro, Irlanti, Espanja ja Ranska. Vaadittava sijoitus vaihtelee 100 000 eurosta viiteen miljoonaan.

– Emme epäröi ryhtyä toimenpiteisiin jos tarvetta on, sisäasioista vastaava komissaari Dimitris Avramopoulos sanoi.

EU:n keinot ovat kuitenkin niukat. Komissaaritkin myönsivät, että kansalaisuusasiat ovat jäsenmaiden omaa toimivaltaa.

– Kun jäsenmaa myy kansalaisuuttaan, se myy EU-kansalaisuutta. Se myy jotain sellaista joka ei ole sen omaa, Jourová sanoi.

Raportin ainoa konkreettinen toimenpide on perustaa asiantuntijaryhmä, jonka tehtävänä on ehdottaa nykyistä tiukempia kontrollijärjestelyitä riskien pienentämiseksi.

Korruptiota vastustavat järjestöt pitävät komission toimia riittämättöminä. Transparency Internationalin mukaan Maltan kaltaisilla mailla ei ole kannustinta luopua tuottoisista järjestelyistä, jos EU ei ryhdy toimiin.

Global Witnessin mielestä komission olisi pitänyt varoituksen lisäksi tarjota myös ratkaisuja ongelmien välttämiseksi. Järjestöt varoittivat kultaisten passien ja kultaisten oleskelulupien ongelmista yhteisraportissaan syksyllä.

Lue myös:

Järjestöt: Oleskelulupien myynti sijoituksia vastaan avaa EU:n ovet rikolliselle rahalle