Ranskalaistutkijat löysivät kertakäyttövaipoista liian suuria kemikaalimääriä

Terveysviranomaisen mukaan mikään tutkimus ole osoittanut vaippojen aiheuttaneen vauvoille terveysongelmia. 

Kertakäyttövaipat
Lapsi vaipoissa
Zoonar GmbH / AOP

Ranskassa tutkijat kertovat (siirryt toiseen palveluun)löytäneensä kertakäyttövaipoista mahdollisesti terveydelle haitallisia määriä kemikaaleja. Tutkijoiden mukaan kyse on erityisesti hajusteista.

Ranskan terveysviranomainen Anses korostaa, ettei mikään tutkimus ole osoittanut vaippojen aiheuttaneen vauvoille terveysongelmia.

– Mutta emme voi sulkea riskiä pois, koska mittasimme joistain aineista raja-arvot ylittäviä määriä, Ansesin johtaja Gerard Lasfargues sanoi.

Yksi tutkimuksessa havaittu raja-arvot ylittävä ainesosa oli esimerkiksi butylphenyl methylpropional, joka esimerkiksi suomalaisen teknokemian alan toimialajärjestön mukaan (siirryt toiseen palveluun) voi aiheuttaa kosketusallergiaa. Ainetta käytetään juuri hajusteaineena.

Tutkijat löysivät myös glyfosaattia, joka on määrätty kiellettäväksi Ranskassa kolmen vuoden kuluessa. Ainetta käytetään muun muassa rikkakasvien torjunnassa. Osa maanviljelijöistä saa jatkossa käyttää sitä poikkeusluvalla.

Ranskan hallitus kutsui keskiviikkona koolle tuottajia ja antoi vaippavalmistajille 15 päivää aikaa vetää markkinoilta tuotteet, jotka mainitaan Ansesin raportissa (siirryt toiseen palveluun).

–Terveysriskiä pitkällä aikavälillä ei voida sulkea pois. Siksi varotoimena haluamme suojella lapsia mahdollisilta vaikutuksilta, sanoi terveysministeri Agnes Buzyn.

Raportissa ei mainita erikseen vaippavalmistajien nimiä, mutta testeissä olivat Ranskassa myytävät tunnetuimmat kertakäyttövaipat.

Keskiviikkona yhdysvaltalainen vaippavalmistaja Pampers reagoi uutiseen vakuuttamalla, että sen "vaipat ovat edelleen ja ovat aina olleet turvallisia".

BBC:n (siirryt toiseen palveluun) mukaan ranskalainen hygieniatuotteiden valmistaja Group'hygiène kommentoi uutista tiedotteella ilmaisten, että vuosittain yli kolme miljardia vaippaa käytetään ilman terveysvaikutuksia.

Keskimäärin yksi ranskalaislapsi käyttää noin 3 800 vaipasta jopa 4 800 kertakäyttövaippaa elämänsä alkuvuosien aikana.

Lähteet: STT, AFP, Reuters