Rauma kaappasi Porin hylkäämän rock-festivaalin

Pori kielsi rock-festivaalia tulemasta kaupunkiin. Festivaali siirtyy Raumalle.

kulttuuri
Yleisöä esiintymislavan edessä.
Porista potkittu festivaali siirtyy Raumalle.David Pearson / AOP

Uuden rock-festivaalin järjestämisestä syntynyt omituinen soppa saa uuden käänteen. Festivaali järjestetään Porin sijasta Raumalla.

Keskiviikkona uutisoitiin uuden rock-festivaalin saapuvan heinäkuussa myös Poriin. Rock in the City -festivaali on määrä järjestää ensi kesänä yhdeksällä paikkakunnalla.

Porille ei kelvannut

Porissa Rock in the Citylle oli varattu tapahtumapaikaksi Kirjurinluodossa sijaitseva Hanhipuiston parkkialue, mutta kaupunki ehti perua festivaalin erittäin nopeasti.

Tapahtuma kiellettiin, kun Porin kaupungin edustajille selvisi, minkä kokoluokan juhlasta olisi kyse. Hanhipuiston parkkialue on Porin mielestä liian pieni.

Järjestäjä: Raumalla luvassa hyvä vastaanotto

Nyt festivaali siirtyy Raumalle Unajan viihdepuistoon. Festivaalin ohjelma säilyy samana kuin Poriin oli suunniteltu.

– Olimme viihdepuiston promoottorin Riku Räsäsen kanssa yhteydessä puolin ja toisin. Yhteistyömme on aina sujunut moitteetta, festivaalia järjestävän RH-entertainmentin toimitusjohtaja Riki Huhtala sanoo.

Porissa saavat nyt sitten olla hyvällä mielellä, jos joku mielensä pahoitti.

Riki Huhtala

Aiemmin keskiviikkona Huhtala arvosteli voimakkaasti Porin kaupunkia ja ihmetteli jo sovitun festivaalin perumista.

– Porissa saavat nyt sitten olla hyvällä mielellä, jos joku mielensä pahoitti. Raumalla rock-festivaalille on luvassa hyvä vastaanotto, joten olen oikein iloinen tapahtumien saamasta käänteestä, Huhtala sanoo.