Yleisurheilun superlupaus Jessica Kähärä on vuoden urheilija Etelä-Savossa

Kähärä palkittiin sekä vuoden urheilijana että sykähdyttävimmän urheiluhetken päätähtenä Etelä-Savon Urheilugaalassa. Yleisö valitsi Kähärän nuorten olympialaisten korkeushypyssä voittaman olympiapronssin vuoden sykähdyttävimmäksi eteläsavolaiseksi urheiluhetkeksi.

Etelä-Savo
Jessica Kähärä
Jessica Kähärä on yleisurheilun superlupaus.Petri Vironen / Yle

Yleisurheilun monilahjakkuus Jessica Kähärä, 17, on Etelä-Savon vuoden 2018 urheilija. Valinta julkistettiin Etelä-Savon Urheilugaalassa Mikkelissä.

Mikkelin Kilpa-Veikkoja edustava Kähärä juhli korkeushypyn pronssimitalia nuorten olympialaisissa Buenos Airesissa viime syksynä. Kähärä on kautta aikojen viides suomalainen, joka on yltänyt mitaleille nuorten kesäolympialaisissa. (siirryt toiseen palveluun)

Olympiapronssin lisäksi Kähärä voitti kaksi mitalia 17-vuotiaiden nuorten EM-kisoissa Unkarin Györissä. Hän nappasi EM-hopeaa korkeushypyssä ja EM-pronssia kolmiloikassa.

17-vuotiaiden SM-kisoissa Kähärä kruunattiin kolminkertaiseksi Suomen mestariksi, kun kultaa tuli pituushypystä, korkeushypystä ja kolmiloikasta. Mitalisadetta oli ilmassa myös Kalevan kisoissa, kun Kähärä saavutti ensimmäiset aikuisten sarjan SM-mitalinsa hyppäämällä pronssille sekä pituudessa että korkeudessa.

Vuoden sykähdyttävimmäksi eteläsavolaiseksi urheiluhetkeksi yleisö valitsi Jessica Kähärän nousun suomalaisten tietoisuuteen voittamalla korkeushypyssä olympiapronssia nuorten olympialaisissa Argentiinan pääkaupungissa.