Tuhruisten tarinoiden Tuomari Nurmio ravistelee seuraavaksi Kalevalaa: "Kaikki pyhyys helvettiin"

Kulttuurivieras Tuomari Nurmio julkaisee rocklevyn, pureutuu Kalevalaan, levyttää gospelia ja sooloalbumin, ja miettii sitten, mitä elämällään tekisi.

Tuomari Nurmio
Tuomari Nurmio, muusikko ravintola Populuksesssa
Jaani Lampinen / Yle

Kun karaokebaari on auki ympäri vuorokauden, ei ihan jokaiselle tunnille riitä asiakkaita.

Tiistai-iltapäivänä niitä on yksi. Varttunut herrasmies käy Populuksen biisilistaa läpi aakkosjärjestyksessä valiten sattumanvaraisen kappaleen kirjain kerrallaan. Kun sisään astelee tuttu hahmo, muuttaa laulaja rutiiniaan, ja vetäisee Tonnin stiflat.

Se on sopiva kunnianosoitus Tuomari Nurmiolle – etenkin kun slangiklassikon musiikkivideo (siirryt toiseen palveluun) on kuvattu samassa, perinteikkäässä juottolassa.

Nurmio pyytää tiskiltä lasin limsaa. Kosteina vuosina, jolloin Nurmio asui samassa korttelissa, kului toisenlaisia juomia.

– Kyllä täällä on tullut tarpeeksi dokattua. Tää oli joskus 90-luvun alussa viiteen auki. Välissä oli vaan neljä tuntii, kun tää meni boseen ja läheinen Kipakka aukes. Juttuja riittäis, mutta jaksaako niitä muistella.

Näiden Kallion ja Harjun kapakoiden kantapeikot ja puistojen spurgut ovat kansallisesti tuttuja hahmoja Tuomari Nurmion ansiosta. Hesarista ja Roskapankista on käsitys niilläkin, jotka eivät ole koskaan Helsingissä käyneet.

– Kalliosta tuli mulle niin erityinen varmaan siksi, ett mä asuin täällä 10-17 -vuotiaana. Siinä iässä on eniten altis vaikutteille, hyville ja huonoille. Kun monet asiat on uusia, ne jää pysyviksi.

Nurmion laulujen rosoista Kalliota ei oikeastaan enää ole. Nurmio on kadonneen ajan kronikoitsija.

Suuri osa Nurmion kuvaamista hyhmäisistä räkälöistä on sulkenut ovensa ja niiden tilalle on tullut trendikkäitä vegaaniravintoloita. Köyhät duunarit ja hämäräheikit ovat väistyneet keskiluokan tieltä. Heillä ei ole enää varaa asua täällä.

Vaikka Nurmio on vähintään osasyyllinen kaupunginosan maineeseen, on hänen mielestään mennettä tyhmää haikailla.

– Ennen täältä haluttiin pois, nykyään tänne halutaan päästä. Kallio on nykyään pop, ja täällä on paljon enemmän mestoja kuin ennen.

Kallio nyt on Nurmion mielestä parempi kuin Kallio ammoin.

– Aikanaan kuppiloissa istuttiin verhojen takana, ja poket oli ovilla. Kaikki on nyt helpompaa.

"Sorto on ikuisuusprojekti"

Monissa Nurmion lauluissa meno on melko huuruista, tai huuruisen illan jälkeistä, piinavaa krapulaa.

Nurmio ei koe romantisoineensa rappiota, vaan kertoneensa siitä, mikä on totta. Hänestä ei saa raittiussaarnaajaa, vaikka lauluissa on varoituksen sana mukana. Ylettömästä juomisesta harvoin seuraa mitään erityisen hyvää.

– Kyllä niissä näkyy dokauskulttuurin varjopuoli. Se on oikeesti paska hommaa vetää kaikki vessasta alas. Jos siihen jengaan, kierteeseen, joutuu, nii jotkut tippuu nopeemmin ja jotkut kestää kauemmin.

Laitapuolen antisankareiden lisäksi Nurmion lyriikoissa seikkailevat usein myös muut poispotkitut.

Nuori Nurmio kulki 1960-luvulla kitaroineen laitavasemmistolaisen nuorisoliikkeen kinkereillä, kunnes koki olevansa sellaisen asian palveluksessa, johon ei usko.

Sen koommin hän ei ole innostunut antautumaan minkään liikkeen käsikassaraksi. Vaikka yhteiskunnalliset teemat, ahneus ja pienempien kiusaaminen toistuvat lauluissa, ei Nurmiolla ole poliittista agendaa.

Konkreettisiin kysymyksiin puuttuminen ei houkuttele musiikissa, eikä julkisuudessa.

– Ne on isompia kuvia ja teemoja, jotka ovat olemassa. Onhan ihmisten sortaminen ja hyväksikäyttö semmonen valitettava ikuisuusprojekti.

Tuomari Nurmio, muusikko ravintola Populuksesssa
Nurmio on välillä miettinyt, että slangibiisejä on jo veivattu tarpeeksi. Omasta kielestä luopuminen on kuitenkin lopulta tuntunut teennäiseltä. - Kun sen on oppinut jo skidinä, ei ole mitään järkeä yrittää karsii sellasta itsestään.Jaani Lampinen / Yle

"Stadilaisuudella brassailu on naurettavaa"

Kun Tuomari Nurmio menee Rovaniemelle, pyytää yleisö sielläkin Tonnin stiflat. Oli sekin aika, kun maakunnissa jo pelkkä helsinkiläisyys – saati slangi – aiheutti helposti riitaa.

Lapsuuden kesinä Virroilla nenään saattoi saada jo pitkästä tukasta.

– Böndellä ennen 60-luvun puolivälii synty flaidiksia, oli nyrkkitappelua ja suunsoittoa. Se oli huono homma. Mut ei sellasta ristivetoa enää ole, ehkä jotain hyväntahtoista vitsailua vaan.

Dumari-elämäkertakirjassa on useita kuvauksia siitä, miten keikkareissuilla tuli sanomista puolin ja toisin. Osasyy oli Nurmion mielestä sen ajan helsinkiläisissä itsessään.

– Se on ollu musta aina naurettavaa, että joku brassailee stadilaisuudellaan. Ei kukaan valitse sitä, mihin sattuu syntymään. Onneksi sellaiset jännitteet on ainakin mun osalta kadonnu aikoja sitten.

Nuorempana Nurmio ei tosin ollut itsekään aina mukavan miehen maineessa. Ärsyttävän toimittajan nauhuri saattoi lentää ikkunasta, ja välillä keikkoja soitettiin vasemmalla kädellä, jos ei inspiraatiota ollut.

Kaikenlaiset olalletaputtelijat ärsyttivät, varsinkin sellaiset, joita Nurmio ei itse rankannut kovin korkealle.

– Siinä oli tiettyä snobismia mukana. Jos joku tuli sanoo, ett diggaan teikäläisestä, ja jostain artistista, jota en itse arvostanut, niin…kyllä sitä vaistoo, jos joku juttu on oikea, ja mitkä sellaisia, ett "jatka samaan malliin". Sellasille sanon, ett vitut jatkan.

Vanhemmiten asenne on muuttunut lenseämmäksi.

Kun Populuksen ainoa asiakas pyrkii juttusille, hänelle irtoaa muutama joviaali lause.

Tuomari Nurmio, muusikko ravintola Populuksesssa
Nurmio ei ole mikään slangipuritaani. Hän käyttää kieltä tavalla, joka itsestä luontevalta tuntuu. - On sanoja, joita käytti mun nuoruudessa vanhat spurgut, sanoja joita ei muut enää käyttäneet. Sit on uudempii sanoja, en mä mitään autenttisuutta hakemalla hae.Jaani Lampinen / Yle

"Mun bongailusta tuli painajaismainen fiilinki"

Yksi syy rennompaan otteeseen on siinä, että Nurmio huomasi jo varhain suhtautuvansa nihkeästi loputtomiin kiertueisiin. Nyt keikkoja tehdään sen verran ja sillä tavalla, että se on hauskaa ja kiinnostavaa itselle, bändille ja yleisölle.

– Ei se toimi, jos se menee puurtamiseksi. Autossa istuminen ja sellainen fiilis, joka tuli välillä, ett on ihan väärässä mestassa ei iske. Täytyy siin olla itsellekin bailaamismenoo messissä.

Toinen onnen avain on ollut tasapainon löytäminen julkisuuden suhteen. Nyt sitä on sopivasti, se mitä tulee, ei häiritse.

– Julkisuudessa on ainakin yhtä paljon huonoa kuin hyvää. Se ei oo mikään yksselitteinen juttu.

Ensimmäisen levyn jälkeen Tuomari Nurmiolle oli portti auki suomalaisen kevyen musiikin ykköskaartiin ja suursuosioon. Siitä kulkeminen ei lopulta kiinnostanut.

Mieluummin hän vaihtoi musiikillisesti suuntaa, ja teki sitä, mikä itseä kiinnosti.

– Siitä tuli mulle painajaismainen fiilinki, ett mua ruvettiin bongaamaan kaduilla. Kyllä mä halusin sitä feidata veke.

Nurmiota ei nähdä Vain elämää -sarjan kaltaisissa tositelevisio-ohjelmissa. Henkilökohtaisuuksien pyörittely on hänelle vierasta,vaikka hän ymmärtää, että ihmiset haluaisivat tuntea tyypin laulujen takana.

– Ei se nyt tosin varmaan sielt Vain elämästäkään käy ihan selville. Mulla ei oo mitään vastaan niitä kollegoita, jotka sinne menee, mutt mulle se vaan ei sovi.

Nurmio antaa mieluummin musiikin puhua. Tällä kertaa rockin.

Tuomari Nurmio, muusikko ravintola Populuksesssa
Kallion kaltaista rappioromantiikkaa olisi helposti löytynyt myös Punavuoresta Nurmion nuoruudessa. Rööperiin ei kuitenkaan ollut yhtä henkilökohtaista suhdetta. - Flindaa stikattii myös Lönkalla, täällä se tapahtu tos Vasiksella. Molemmat oli duunareiden ja satamien alueita, joissa oli paljon pienii kämppii.Jaani Lampinen / Yle

"Rokkiin ei riitä säröskeba"

Ensi viikolla ilmestyy neljäs Dumari ja Spuget -albumi, Usvaa putkeen. Se syntyi, koska Nurmio huomasi, ettei ole pitkällä urallaan tehnyt vielä yhtään levyä, joka olisi pelkkää rockia.

– Oon aiemmin ajatellut, ett levy on sitä, mitä sattuu tulemaan. Tulee sekotettuu kaikenlaisia staileja, voi olla humppaa, swingiä, kantria, bluesia tai balkanjuhlaa, mutt ei selvästi rokkimusaa.

Levyä varten Nurmio kolusi tuotannostaan tarkoitukseen sopivat kappaleet, joiden tekstissä on oikea asenne, ja rytmi rokkimenoon istuva.

– Ei se riitä, että on säröskeba, niitä on ollu iskelmissäkin jo aikaa sitten.

Rock on niin epämuodikasta, että se vaikuttaa välillä olevan katoavaa kansanperinnettä.

– Se on just näin. Kaikki se heilunta, häiriötekijät, ja kevyet mokailut tekee siit musasta mitä se. Pidän siitä, että musa on simppelisti skulattua. Haluan, ett siitä kuulee, ett joku soittaa oikeesti.

Bändille rocklevyn tekeminen on ollut virkistävä kokemus, paluuta perusasioihin.

– Siin on koomisuuttakin, kun vaikka monissa liemissä soitellut Mitja Tuurala oli aika innoissaan, ja sanoi, ettei oo ikinä vetänyt näin streittii rokkii. Meill on aiemmin ollu blosareita mukana kaikilla levyillä, mutta nyt ei oo mitään pillejä. Vedetään kitarabändillä.

Dumari ja Spuget on Nurmion lukuisista kokoonpanoista pitkäikäisin. Jotkut aikalaiset ovat arvelleet, että kokoonpanot vaihtuvat usein siksi, että Nurmio kyllästyy herkästi ja toisaalta tavoittelee täydellisyyttä.

Hän ei ihan ymmärrä itseensä liitettyä perfektionisti-määritelmää.

– Ennen kaikkee mä etsin luontevuutta, sitä, ett jokainen sais soittaa sillä staililla, joka itselle sopii. Voin mä vetää malliks riffejä ja esittää toiveita, mutt tärkeintä on, että kaikki kokee musan omakseen.

Tuomari Nurmio, muusikko ravintola Populuksesssa
Maaliskuussa tulee 40 vuotta siitä, kun Nurmio julkaisi ensimmäisen singlensä Orpojen tuki -kokoonpanon kanssa. - Juhlavuoteen ei liity mitään nostalgiaa. Tietysti ajan kulumisen siin hiffaa.Jaani Lampinen / Yle

Sitä jengi haluaa, ja sitä se saa

Usvaa putkeen ei ole ensimmäinen albumi, jolla Nurmio rusikoi vanhoja rallejaan uuteen kuosiin. Klassikoita on soitettava, koska niitä yleisö haluaa kuulla, mutta loputtomaan kierrätykseen on muitakin syitä.

Jos kappale on tehty studiossa, se alkaa elää kunnolla vasta yleisön edessä tahkotessa, osoittaa, miten se oikeasti pitää soittaa.

– Mä voin vetää niitä biisejä yksin, duona, tai triona, tai välillä seitsemän soittajan kanssa, ja ne saa aina vähän eri sävyn. Ne jutut myös pyörii boltsissa niin, että yhtäkkiä kuulee, miten tää voiskin mennä.

Variointi auttaa myös jaksamaan toistoa.

– Idea on yrittää saada biisistä irti jotain, mitä ei oo ehkä aikanaan hiffannut.

Siinä, että tekee samaa aivan samalla tavalla, ei ole mitään kovin kiinnostavaa.

– Tavastialla oli konserttisarja, johon pyydettiin bändejä soittamaan vanhoja levyjä mahdollisimman yks yhteen. Kieltäydyin heti. Se on mun mielestä ihan järjetön ajatus.

Eivät ihmisetkään ole pysyneet samanlaisina vuosikymmenten ajan.

– Jokaisessa levyssä, vaikka niissä on tietty määrä harkintaa, on myös tietty määrä sattumanvaraisuutta. Jotain, mikä tapahtuu vain kerran, just sillä hetkellä.

Tuomari Nurmio, muusikko ravintola Populuksesssa
Tuomari Nurmio tarttuu nyt Kalevalaan muun muassa siksi, että ei sitä kukaan jaksa lukea. - Siinä jankutetaan samaa uudelleen ja uudelleen, siinon aivan helvetisti toistoa.Jaani Lampinen / Yle

Juha Hurmeen kanssa Kalevalan kimppuun

Vaikka rock ei ole trendikästä, ei Tuomari Nurmio koe sen kanssa olevansa valistuksen asialla.

On hän sellaistakin tehnyt, erityisesti runsaan kymmenen vuoden takaisella tutkimusmatkallaan stadilaiseen tangoon.

Tangomanifesti oli snadisti teoreettinen juttu, ja ehkä täytti jotain kansansivistystehtävää. Rokkijuttu tulee vain sisäiseen tarpeeseen. Mun oli pakko tehdä se.

Nyt tekeillä oleva projekti on kuitenkin juuri sitä itseään; kansanvalistusta. Nurmio syväsukeltaa suomalaiseen kulttuuriperintöön yhdessä lajin armoitetun matkasaarnaajan, Juha Hurmeen kanssa. He ovat iskeneet hampaansa Kalevalaan.

– Juha on nimenomaan kansanvalistaja, mutta ei tosikko. Hänellä on aina ketunhäntä kainalossa. Kun asia tuli puheeksi, Juhalla oli Niemi-kirja loppusuoralla, ja tää tuli kuin tilauksesta. Se sai heti sellaset Lönnrot-fiilikset.

Lähtökohta Kalevalan pöyhimiselle oli alusta asti selvä.

– Kaikki pyhyys helvettiin. Päätettiin katsoa, mistä siinä on oikeasti kyse, onko siitä mihinkään. Siellä se Kalevala oli meidänkin kirjahyllyssä Raamatun vieressä, eikä siihen kukaan koskenut.

Kalevala ujutti itsensä Tuomari Nurmion mieleen lehtiartikkelin kautta.

Siinä kerrottiin J.R.R. Tolkienin ensimmäisestä romaaniviritelmästä, Kullervon tarinasta.

– Se jätti homman kesken, ja alkoi sit kirjottaa Sormusten herra -systeemejä, joilla on tahkottu miljoonia. Kelasin, ett jos Kalevala ois ruotsalaisten juttu, ne ois hoitaneet tänä aikoja sitten. Ei Kalevala voi olla täysin mennyttä skeidaa. Se vaan pitää kaivaa uudelleen esiin.

Tuomari Nurmio, muusikko ravintola Populuksesssa
Nurmio ja Juha Hurme tiesivät toisensa, mutta eivät tunteneet. Tavatessa tuli puheeksi Kalevala, ja yhteinen näkemys löytyi ketterästi. - Molemmat oli ett helvetti: tää on se juttu.Jaani Lampinen / Yle

"Kalevalan jollotukset on tarkoitettu laulettaviksi"

Nurmio ymmärsi, että kalevalainen poljento on ollut aina läsnä myös hänen omassa musiikissaan. Suomalaisempaa musiikkia ei yksinkertaisesti ole.

Nurmio huiskaisee kädellään kohti baarin kaiuttimia. Alakerran karaokekuninkaan arpova sormi on osunut humppaan.

– Tää humppa, jota nyt tulee, on saksalaista. Vanhempi pelimannimusa on Ruotsista tullutta kamaa. Slaavilaiset molli-iskelmät on tulleet idästä. Kun ruvetaan oikeesti kelaa, mikä on suomalaista musaa, me joudutaan meneen Kalevala-jollotuksiin.

Ne jollotukset on tarkoitettu nimenomaan laulettaviksi. Luku-urakkana Kalevala on Nurmion mielestä lähes sietämätön.

– Siinä on pitkiä litanioita, joita toistetaan, että ne muistaisi laulaessa paremmin. Se ei toimi luettuna.

Nurmion ja Hurmeen Kalevala-kaivausten ideana on etsiä eepoksesta se, mikä on universaalia ja pysyvää. Pois pudotetaan taulantekemiset ja tuohivirsut, kaskenpoltot ja äestykset.

Ruoppauksesta on tekeillä Kalevala-festivaali, klubi, ja syksyllä ilmestyvä kokoelma-albumi. Albumilla muun muassa Maria Mattila, Jukka Nousiainen ja Paleface versioivat Kalevalaa, miten parhaaksi katsovat.

Kalevalassa on stydiä matskua, ja siksi on syytä tsekata, mitä se on syönyt, ja mitä se paskantaa.

Samalla, kun Nurmio riisuu pyhyyttä kansalliseepoksesta, hän palaa pyhän äärelle.

Sieltä tavallaan kaikki alkoikin.

Tuomari Nurmio, muusikko ravintola Populuksesssa
Kun nyt sovitut hommat on hoidettu, on vuorossa tauko. - Mun kaalissa jauhaa koko ajan mylly vastustamattomalla voimalla ja ideoita on niin paljon, ettei niitä ikinä pysty toteuttaan. Haluun tietää saaks hyrrän pysähtyyn.Jaani Lampinen / Yle

Lakkaako hyrrä pyörimästä?

Maaliskuussa tulee 40 vuotta siitä, kun Tuomari Nurmio julkaisi ensimmäisen singlensä.

Levy-yhtiö ei alkuun uskonut, että Valo yössä olisi hittipotentiaalia. Se kuitenkin nousi listaykköseksi pienen säätämisen jälkeen.

Sinkun kääntöpuolella ollut bluesmukaelma lapualaispastorin sanoittamasta virrestä kuumensi kansan tuntoja. Nurmion versiota pidettiin pilkkaavana. Kurja matkamies maan tukki Ylen palautepuhelimet, ja päätyi käytännössä soittokieltoon. Edes Raha-automaattiyhdistys ei huolinut sitä jukebokseihinsa.

Seuraavan painoksen b-puolelle vaihdettiin Oi mutsi, mutsi.

Rienaamisesta ei kuitenkaan ollut kysymys. Nurmio ei tietoisesti pilkkaa kenenkään uskoa. Jokainen saa hänen puolestaan uskoa ihan mihin lystää. Ensimmäisen singlen jälkeen Nurmioon levyttänyt lukuisia lauluja, joissa vilisee raamatullisia viittauksia. Ne eivät ole nostattaneet vastaavia laineita.

Raamatussa on peruskäsitteitä ja vertauksia, jotka on yleispäteviä. Mun omat körttiläissukulaisetkin on antaneet aikaa sitten mulle armon.

Lisää hengellistä musiikkia on tulossa. Knucklebone Oscarin kanssa tehty gospel-albumi on yhtä äänityssessiota vaille valmis.

– Gospel ei oo vain soulille, vaan myös rokkimusalle paljon tärkeempi elementti kuin yleensä ajatellaan. Se mättö, mitä gospelissa usein on, niin sieltä löytyy räpinkin juuret.

Puhuttelee Tuomari Nurmiota gospelissa muukin kuin musiikki.

– Monta kertaa olen liikuttunut, kun siellä on se ajatus, että jostain sen oikeudenkin pitäsi tulla. Jos ei tässä maailmassa, niin jossain toisessa.

Gospel-levyn ja Kalevala-mammutin jälkeen Nurmio, 68, aikoo tehdä vielä albumillisen uusia, omia biisejä.

Sen jälkeen hän pitää taukoa.

– Mä mietin sit breikillä, mistä tässä on kysymys, ja mitä mä haluan oikeesti tehdä.

Elämälläsi?

– Nimenomaan. Mietin sitä, ett saaks pään sisällä jatkuvasti pyörivän hyrrän pysähtymään edes hetkeksi.