Lapsesta asti pyörätuolissa istunut Amanda Kotaja lähti etsimään vapauden tunnetta, löysi sen Malesiasta – ja Pyhtäältä

24-vuotias ratakelauksen maailmanmestari Amanda Kotaja testasi uutta jalkatukea, jonka avulla hän nousi lentoon.

liikunta
24-vuotias Amanda Kotaja ei ole koskaan kävellyt – niinpä hän kokeili lentämistä
24-vuotias Amanda Kotaja ei ole koskaan kävellyt – niinpä hän kokeili lentämistä

Amanda Kotaja, 24, katsoo tuulitunneliin kiiltävän pleksin läpi. Punaisen lentohaalarin alla olo on jännittynyt ja kutkutteleva. Sinisissä silmissä välkkyy innostus.

Kun ilma virtaa valoisassa tunnelissa ylöspäin, se pystyy kannattelemaan ihmistä. Aloittelijoita tuuli lennättää noin 180 kilometrin tuntinopeudella. Yksi minuutti tunnelissa vastaa laskuvarjohypyn vapaapudotusta neljästä kilometristä.

– Ihailen vapauden tunnetta. Tulee olo, että pystyn mihin vain, sanoo Kotaja.

Kun hän sai kutsun tammikuussa testaamaan uutta innovaatiota Sirius Sport Resortin tuulitunneliin Pyhtäälle, hänen ei tarvinnut miettiä vastausta. Lupaus oli, että Kotaja pääsee kokemaan lentämisen tunteen. Ilman pyörätuolia.

Jotain sellaista Kotaja oli tuntenut ennenkin. Ensin Lontoossa ratakelauksen MM-finaalin ratkettua vuonna 2017 ja vielä enemmän kokeillessaan surffaamista.

Kotaja oli kaivannut sitä tunnetta.

Vapaana meressä

Vuosi sitten Kotaja oli ystävänsä kanssa viettämässä vuodenvaihdetta Malesian itärannikolla Cheratingin kaupungissa. He löysivät tuttavan kautta surffikylän, jossa pääsivät kokeilemaan surffausta.

– Minulla ei ollut mitään hajua, kuinka lainelautailu onnistuisi. Olin vain päättänyt kokeilla.

Meri jännitti, vaikka Kotaja osasikin uida. Surffauksen opettaja ei ollut koskaan aikaisemmin ohjannut halvaantunutta lainelautailijaa, mutta Kotajan mukaan hän oli mahtava ja avoimin mielin. Hiekkarannan myötäisesti aallon mukana meneminen toi vapauden tunteen.

– Kokemus oli ihana. Samanlaista tunnetta en ollut vielä saanut muista lajeista. Omassa lajissa olen niin tiukasti sidottuna tuoliin ja surffauksessa olin taas vain laudan päällä meren ympäröimänä. Tunsin olevani vapaa siellä meressä. Olisi mahtavaa kokea se uudestaan.

Rosie Manning laittaa jalkatukea Amanda Kotajalle
Antti-Jussi Korhonen

Englantilainen lentokouluttaja Rosie Manning katsoo Kotajaa ja käy läpi käsimerkit ja turvallisuusohjeet. Manning on itse kehittänyt ja valmistanut metallituen, jolla alaraajahalvautuneen jalat pidetään oikeassa asennossa lennon ajan. Ajatus laitteen kehittämisestä tuli, kun Manningin ystävä loukkaantui laskuvarjo-onnettomuudessa.

– Tärkeää on pitää vartalo rentona ja leuka ylhäällä. Jalkojen tulee olla haara-asennossa, jotta ilmavirta kannattelee lentäjää tasaisesti, Manning opastaa.

Kotaja pukee tuen ylleen. Se tuntuu rennommalta kuin ratakelauksessa käytettävä tuoli. Manning ilmoittaa Kotajalle lähtömerkin. Valkoisen kypärän alla, visiirin takana, sinisissä silmissä tuikkii innostus..

Eteenpäin vaikka mönkimällä

Amanda Kotaja syntyi selkäydinvammaisena. Kun hän oli pieni, hän halusi liikkua ilman pyörätuolia lattialla paikasta toiseen. 3-vuotiaana hän ryömi ja mönki.

– Meidän mökillämme on aika juurakkoisia teitä, ja tykkäsin mennä siellä mönkimällä. Vanhempieni piti laittaa polvisuojat minulle, että ei sattuisi mitään. Ehkä se kertoo, etten halunnut kahliutua tuoliin, Kotaja naurahtaa.

Viisilapsisessa perheessä kaikkeen uuteen suhtauduttiin avoimesti. Lapset saivat toteuttaa itseään ja tarttua asioihin, jotka heitä kiinnostivat. Selkäydinvamma ei koskaan hidastanut Kotajaa, vaikka joskus se harmittikin.

– Joskus olisi ollut kivaa pelata jalkapalloa normaalisti muiden luokkakavereiden kanssa. Pidän kauheasti luonnosta ja muistan, että minulla oli lapsena aina kauhea polte mennä metsään ja kiipeilemään.

Ratakelaaja Amanda Kotaja kypärä päässään tuulitunnelin vieressä.
Antti-Jussi Korhonen

Kaikkialle Kotaja ei vammansa vuoksi päässyt, mutta hän ei antanut sen masentaa.

– Ei se ole ollut minulle koskaan ylitsepääsemätön tai hallitseva juttu. Olen pystynyt nauttimaan asioista, joita pystyn tekemään.

Onnekas koululainen

Kun Kotaja meni ensimmäiselle luokalle pieneen kyläkouluun, vanhemmat huolehtivat lapsen pärjäämisestä liikuntatunneilla. Huoli oli turha. Liikunnasta tuli tytön suosikkioppiaine. Tunneilla sai vapaasti kokeilla erilaisia tapoja liikkua.

– Sain soveltaa ja käyttää mielikuvitusta, miten suoritin eri lajit. Opettajani olivat tosi ihania.

Hiihtokelkan avulla Kotaja pääsi liikuntatunneilla ladulle. Samaan kelkkaan pystyi vaihtamaan myös luistimenterät. Kotaja pelasi muiden mukana koripalloa ja salibandyssa hän oli maalivahtina.

– Telinevoimistelussakin roikuin muiden kanssa rekissä ja renkailla. Pesäpallossa pelasin sellaisella säännöllä, että pääsin vapaataipaleella ykköspesälle ja siitä eteenpäin peli eteni tavallisesti. Parasta oli saada olla muiden mukana.

Kotaja ajattelee olevansa onnekas. Hän sanoo, ettei vammaisen lapsen mukanaolo liikuntatunneilla ole itsestäänselvyys.

– Tiedän hirveästi ihmisiä, joiden opettajat ovat kieltäneet lasta tulemasta liikuntatunneille, koska lapsi on vaaraksi muille lapsille pyörätuolinsa kanssa. Se on mielestäni kamalaa.

Urheilukipinä syttyikin Kotajassa peruskouluikäisenä. Hän kirjasi kaverinsa ystäväkirjaan haaveensa: paralympiakultamitalisti.

Ratakelaaja Amanda Kotaja
Antti-Jussi Korhonen

Pyhtään tuulitunnelissa leijailee yksinäinen kenkä. Se nousee ilmavirrassa kieppuen koko ajan korkeammalle. Hetken päästä se katoaa ylös tunnelin katon rajassa olevan moottorin syövereihin.

– Siitä taisi tulla silppua, toteaa tapahtumaa emännöivä Sirius Sport Resortin Reetta Romppanen.

Kieppuva kenkä kuului ratakelaaja Sini Paukkerille, joka on Kotajan kanssa kutsuttu Pyhtäälle lentotukea testaamassa alaraajatukea.

Tilanne pysäyttää lentämisen tunniksi. Lopulta yksi tunnelin ohjaajista juoksee katon rajasta tulevia huoltoportaita alas heiluttaen kädessään ehjää lentotossua.

Tuulitunnelin valtava moottori alkaa jälleen kerätä kierroksia.

Lajivalinta oli selvä

Seitsemänvuotiaana Kotaja osallistui ensimmäisiin liikuntavammaisten lasten ja nuorten urheilukilpailuihin.

Kotaja voitti leikkimielisissä kilpailuissa omalla pyörätuolillaan 60 metrin kelauksen ja pyörätuolipujottelun. Noista kilpailuista nuori Kotaja jäi myös järjestäjien mieleen.

Oikeaan ratakelaustuoliin Kotaja istui ensimmäisen kerran 12-vuotiaana Kuortaneella.

– Siellä järjestettiin kokeiluleiri parayleisurheilusta kiinnostuneille. Samaan aikaan leireilemässä oli myös Suomen parayleisurheilujoukkue ja sain kokeilla jonkun maajoukkueurheilijan tuolia.

Amanda Kotaja
Amanda KotajaEPA

Ratakelaus tuntui Kotajan mielestä heti omalta jutulta. Asiaa ei tarvinnut arpoa.

– Kelaus tuntui heti minun jutultani. En ole ollut koskaan hyvä heittolajeissa.

Kotaja kilpaili ensimmäistä kertaa ulkomailla Sveitsissä vuonna 2011. Lämmittelyalueella pyöri yhtaikaa noin kolmekymmentä ratakelaajaa. Tilaa oli vähän ja piti katsoa tarkasti, että ei synny kolareita. Tuo hetki on piirtynyt Kotajan mieleen.

– Siellä minulle tuli ensimmäistä kertaa sellainen olo, että minusta voi joskus tulla jotakin.

Radalta ilmaan

Rosie Manning seisoo tuulitunnelin suuaukolla ja ottaa Kotajaa vastaan. Kotaja pukkaa itsensä ketterästi irti pyörätuolista ja puolen sekunnin päästä hän oli ilmassa.

Varovaisten ensi hetkien jälkeen varmuus alkaa löytyä. Hetken päästä Kotaja hallitsee kaiken, keskellä satojen kilometrien tuntivauhdilla ylöspäin puhaltavaa tuulta.

– Se kävi urheilusuorituksesta. Tuntui käsissä ja lavoissa. Ihan kuin olisi tehnyt jonkun harjoituksen. Se oli voimaannuttava kokemus, hartioitaan pyörittelevä Kotaja toteaa.

Vähän kuin kaksi vuotta sitten Lontoon olympiastadionilla, ratakelauksen MM-finaalissa.

Amanda Kotaja lentää tuulitunnelissa Pyhtään Sirius Sport Resortissa
Amanda Kotaja pääsi lentämään tuuitunnelissa yhdessä ohjaaja Rosie Manningin kanssa.Antti-Jussi Korhonen

Lontoo 2017

Kotaja tunsi olonsa voimakkaaksi ja itsevarmaksi. Alkamassa oli maailmanmestaruuskilpailujen ratakelauksen T54-luokan loppukilpailu.

Itsevarmuus kumpusi viiden vuoden takaisista paralympialaisista, joissa Kotaja oli edustanut Suomea. Kaikki oli mennyt hyvin. Vuoden 2012 paralympialaiset olivat silloin 17-vuotiaan Kotajan unelmien täyttymys.

T54-luokassa Kotaja oli neljäs. Hän teki myös uuden euroopanennätyksen.

– Mitali jäi lopulta reilun kymmenyksen päähän, mutta se ei edes harmittanut. Jälkikäteen kuulin, että jotkut olivat odottaneet minulta mitalia. Onneksi en ollut kuullut niitä puheita, niin ei tullut paineita.

Nyt Lontoon MM-kisojen lähtöviivalla, radalla yksi, Kotajasta tuntui ettei kukaan voisi pysäyttää häntä. Edes juuri sairastettu vatsatauti ei ollut heikentänyt parikymppisen kelaajan voimia. Edelleen sisällä kyti tunne, että ihan sama, kukaan ei voi mitään.

– Ennen lähtöä oli jännittynyt ja kutkuttava olo. Samalla kuitenkin halusin nauttia hetkestä.

Starttimerkki repi taivasta ja naiset lähtivät matkaan. Maaliviivan ylityksen jälkeen Kotaja huomasi voittaneensa, kun tulokset ilmestyivät stadionin jättinäytölle.

– Kyllä piti katsoa useampaan kertaan, että näinkö oikein.

Amanda Kotaja.
Amanda Kotaja arvottaa uransa kohokohdiksi 100 metrin maailmanennätyskelauksen vuodelta 2015 ja 100 metrin maailmanmestaruuden vuodelta 2017.James Marsh / AOP

Kilpauransa tähän astisesta huippusuorituksesta Kotaja ei nyt kaksi vuotta myöhemmin juurikaan muista.

– Ilman hyvää lähtöä en olisi voittanut.

Ensimmäiset onnittelijat ehtivät Kotajan viereen olympiastadionin takasuoralla. Kelaustuolin päällä koettua tunnetta Kotaja kuvailee vapautuneeksi iloksi.

Tunteessa maailmanmestaruuden ratkettua oli hyppysellinen samaa sävyä kuin malesialaisella rannalla surffatussa aallossa tai tuulitunnelissa Pyhtäällä.

– Tuntui, että koko maailma oli auki ja voin saavuttaa mitä ikinä haluan.