Kuhmossa puretaan vanhoja kerrostaloja säästösyistä

Kerrostalon purkaminen maksaa itsensä takaisin jo puolessatoista vuodessa ylläpitokustannusten säästöinä.

Kuhmo
Kerrostalon piha ja parkkipaikka
Karhunpolulla on useita kaupungin kerrostaloja.Kimmo Hiltunen / Yle

Kuhmon Piilolankankaalla puretaan vuonna 1975 rakennettua asuinkerrostaloa osoitteessa Karhunpolku 5.

Yksi purettavan rakennuksen rapuista on ollut tyhjillään 10 vuotta, yksi kolme vuotta ja viimeinen tyhjennettiin viime syksynä. Asukkaille löydettiin korvaavat asunnot.

Terva-asuntojen isännöitsijä Pasi Tervon mukaan purkaminen oli ehdottomasti kannattavaa. Rakennuksen purkukustannukset katetaan puolessatoista vuodessa rakennuksen ylläpitokustannuksista saaduilla säästöillä.

Purku-urakasta vastaa TerraWise Oy, joka on tehnyt Kuhmon kaupunkikonsernin kanssa sopimuksen kahdeksan rakennuksen purkamisesta lähiaikoina. Karhupolun kerrostalo on toinen purku-urakkaan kuuluva talo.

Purkutöiden arvioidaan valmistuvan helmikuun aikana. Tulevana kesänä alue tasataan ja paikalle istutetaan nurmikkoa.

Onhan sinulla jo puhelimessasi Ylen Uutisvahti? Lataa se tästä! (siirryt toiseen palveluun)