Nämä viisi pikkuapinaa on kloonattu Kiinassa, jotta oppisimme lisää ihmisen unihäiriöistä – kärsivät ahdistuksen ja masennuksen oireista

Tutkijat ovat ensimmäistä kertaa kloonanneet useita apinoita yksilöstä, jonka geenejä on muokattu.

kloonaus
Kloonatut makakit tutkimuskeskuksessa Shanghaissa.
Kloonatut makakit tutkimusinstituutissa Shanghaissa.AFP

Kiinassa tiedemiehet julkaisivat torstaina kuvan makakiryhmästä, joka on kloonattu yhdestä makakiyksilöstä, kertoivat kiinalaismediat.

Kloonauksen kertoi tehneensä Kiinan tiedeakatemian neurotieteen instituutti Shanghaissa. Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun tutkijat ovat kloonanneet useampia yksilöitä geneettisesti muokatusta apinasta.

Kloonattujen pikkuapinoiden avulla yritetään päästä kiinni ihmisen sisäiseen kelloon liitettyihin mielenterveyden sairauksiin, kuten unihäiriöihin ja masennukseen.

Kloonattu apinasta, jolla ei ole tasaista unirytmiä

Tutkijoiden mukaan ihmismielen ongelmiin voidaan paremmin päästä käsiksi, jos tiedemiehet voivat luoda eläinyksilöitä, joilla on tiettyjä häiriöitä. Myös koe-eläinten määrä voisi tutkijoiden mukaan pienentyä tulevaisuudessa.

Makakille, josta uudet viisi apinaa kerrotaan kloonatun, oli ennen kloonausta geneettisesti muokattu nukkumiseen liittyvä häiriö. Apinan geenejä on muutettu niin, että sillä ei ole tasaista unirytmiä.

Klooneina viimeisen puolen vuoden aikana syntyneillä apinoilla on jo havaittu mielenterveyden ongelmiin liitettyjä masennuksen, ahdistuksen ja skitsofrenian oireita.

Eettisiä kysymyksiä

Osaa Kiinassa tehdyistä tutkimuksista on viime aikoina tarkasteltu kriittisesti niiden eettisyyteen liittyvien kysymysten takia.

Hiljattain kiiinalaistiedemies väitti muuttaneensa ihmisvauvojen DNA:ta tehdäkseen näistä vastustuskykyisen hi-virukselle. Poliisi tutkii parhaillaan tapausta ja tutkija on siirretty pois yliopistovirastaan Shenzhenissä.

Tutkimus viidestä kloonatusta apinasta julkaistiin torstaina National Science Review (siirryt toiseen palveluun) -julkaisussa.

Sama shanghailainen instituutti ilmoitti viime vuonna kloonanneensa ensimmäiset kaksi apinaa samalla tekniikalla kuin Dolly-lammas kloonattiin yli 20 vuotta sitten.

Lue myös:

Professori: Mammutin kloonaus ehkä joku päivä mahdollista

EU haluaa rajoittaa eläinten kloonausta

Lähteet: AFP, Reuters