Savoniaan ennätysmäärä kansainvälisiä hakijoita

Hakijamäärät englanninkielisiin tutkintoihin lähes kaksinkertaistuivat viime vuoden hakuun verrattuna.

kansainvälisyys
Yle

Savonia-ammattikorkeakoulun englanninkielisiin tutkintoihin pyrkii ennätysmäärä hakijoita.

Hakijamäärät lähes kaksinkertaistuivat viime vuoden hakuun verrattuna. Keskiviikkona päättyneessä haussa kansainvälisiä hakijoita oli yhteensä 1 120, kun viime vuonna hakijoita oli yhteensä 625.

Hakijoita kiinnostivat erityisesti International Business ja Nursing -koulutukset sekä insinööritutkinnot.

Eniten hakijoita on Bangladeshista, Kiinasta, Nigeriasta ja Venäjältä. Heitä kiinnostivat kaikki Savonian haussa olleet englanninkieliset tutkinnot. International Business -tutkintoa puolestaan haki opiskelemaan arviolta eniten eurooppalaisia nuoria eri puolilta Eurooppaa.

Hakijoille kerrotaan elämästä Kuopiossa

Savonian opintoasiainpäällikön Anne Koskelan mukaan hakijamäärien kasvu johtuu todennäköisesti panostuksesta sosiaalisen median viestintään sekä markkinointityöstä esimerkiksi Kiinassa ja Venäjällä.

– Somessa hakijat ovat voineet esittää hyvinkin yksityiskohtaisia kysymyksia, ja niihin on vastattu ammattitaidolla, selkeästi ja nopeasti, Koskela kuvailee.

Hänen mukaansa hakijoille on myös pyritty kertomaan, millaista Savoniassa opiskelu on ja millaista on elää Kuopiossa ja Kuopion alueella.

– Ulkomaalaisille opiskelijoille nämä ovat tärkeitä tietoja, koska he tulevat hyvin erilaisista ympäristöistä.

Hakukelpoisuuden varmistamiseksi kansainvälisiltä hakijoilta tarkistetaan pohjakoulutustiedot. Koskelan mukaan kansainvälisillä hakijoilla on oltava suoritettuna koulutus, joka antaa korkeakoulukelpoisuuden kyseessä olevassa maassa.

Savoniassa voi opiskella englanniksi neljää AMK-tutkintoa (siirryt toiseen palveluun). Aloituspaikkoja näissä neljässä on yhteensä 130.

Opiskelijavalinnat tehdään toukokuun alussa. Nursing-tutkinnossa on ennakkotehtävä ja haastattelu, muissa joko SAT-testi tai valintakoe. Opiskelijat aloittavat opintonsa elokuun lopussa.

Juttua muutettu 14:47: Aloituspaikkojen määrä korjattu