Opetusluvalla voi saada ajokokemuksessa ankaran etumatkan: 17-vuotias Johannes Horila ajaa ennen inssiä 10 000 kilometriä

Autokoululaisen ajotuntien minimimäärä on 10 tuntia.

ajo-opetus
Johannes Horila ja Taavi Horila
Pasi Takkunen / Yle

Johannes Horila on opetellut ajamaan isänsä Taavi Horilan valvovan silmän alla jo puoli vuotta. Ajo-opetustunteja on tullut muun liikenteen mukana jo kymmeniä ja mittariin on kertynyt 5 000 kilometriä.

– Ensimmäiset kymmenen tuntia menivät ihan auton hallintalaitteisiin tutustuessa, sanoo Johannes Horila.

Hänellä on vielä yhdeksän kuukautta aikaa ajaa lisää kilometrejä ja kerätä varmuutta ennen inssiä. Horila on motivoitunut ajamaan paljon, jotta ajovarmuus kasvaa.

Syksyyn mennessä Johannes uskookin saavansa ajokokemusta lähes 10 000 kilometrin verran.

Isä Taavi Horila on tyytyväinen siihen, että opetuslupa mahdollistaa pitkän harjoittelujakson muun liikenteen joukossa. Hän ei olisi ollut valmis laittamaan poikaansa vielä kymmenen ajotunnin jälkeen inssiin, koska ajovarmuus oli tuossa vaiheessaniin olematonta

– Ajo-opetusluvalla opettamisessa on hyvää, että voidaan ajaa niin paljon. Tulee jo tietty rutiini, sanoo Taavi Horila.

Kuljettajatutkintojen vastaanottaja Lars Suomela Ajovarman Kokkolan toimistolla.
Kuljettajatutkintojen vastaanottaja Lars Suomela Ajovarman Kokkolan toimistolla.Kaje Komulainen / Yle

Ajokorttilaki uudistui puoli vuotta sitten. Uudistus muun muassa pienensi pakollisen ajo-opetuksen määrää: opetusta pitää olla minimissään kymmenen tuntia. Autokoulut ovat jo tuoreeltaan huolissaan muutoksen vaikutuksista.

Kuljettajatutkintoihin onkin tullut uudistuksen jälkeen autokouluista kokelaita, jotka eivät ole olleet valmiita muun liikenteen joukkoon.

– He ovat sitten yrittäneet kuusi tai seitsemän kertaa ilman lisäopetusta päästä läpi ajokokeesta, sanoo kuljettajatutkintojen vastaanottaja Lars Suomela Kokkolasta.

Pakollisen kymmenen ajotunnin jälkeen nuorilla kuljettajilla on yleensä vielä puutteita auton käsittelyssä, liikenteen ennakoinnissa ja havainnoinnissa. Lisäksi tilannenopeudet risteyksissä ovat liian kovia.

Paljon kilometrejä ajanut kuljettaja saa rutiinia ja on kaikin puolin varmempi kuljettaja. Tottumaton ja tottunut kuski havainnoivat liikennettä eri tavoin.

Tottunut katsoo kokonaisuutta, kun taas tottumattomalle tulee kaikki yllättäen, sanoo Lars Suomela.

Johannes ja Taavi Horila autossa, kuvattu peilin kautta
Johannes ja Taavi Horila autossa, kuvattu peilin kauttaPasi Takkunen / Yle

Opetuslupa mahdollistaa ajo-opetuksen osana perheen normaalia elämää. Ajetaan ne ajot, jotka muutenkin ajettaisiin eikä opetuksesta tehdä suurta numeroa.

Johannes Horila ajaa joka aamu 20 kilometrin koulumatkan ja muut perheen arkiajot. Lisäksi hän on ratissa kaikki pidemmät matkat, esimerkiksi lomamatkat Suomessa.

– Nyt voi jo keskittyä liikenteeseen, sanoo Johannes Horila.

Ajo-opetus osana perheen arkea tuo säästöjä: erillisiä bensakuluja ei tule muusta kuin liukkaan kelin ajon opettelusta.

– Kun ensimmäiset liukkaat tulivat, harjoiteltiin sitä, miten auto lähtee lapasesta, sanoo Taavi Horila.

Ajo-opetus vanhemman ja lapsen kesken on myös kasvatuksellinen tapahtuma. Siksi on tärkeää, että kemia vanhemman ja nuoren välillä toimii, sillä uusia, yllättäviä tilanteita tulee vastaan koko ajan.

– Tämä on tosi hyvä systeemi, koska saa opetella sellaisen ihminen kanssa jonka tuntee ja johon voi luottaa. Se tuo varmuutta, sanoo Johannes Horila.

Johannes Horila tankkaa. Isä valvoo.
Johannes Horila tankkaa. Isä valvoo.

Ja jos päättää opettaa jälkikasvunsa ajamaan, on hyvä ajattaa tällä muutama tunti ammattilaisten kanssa ennen inssiä. Niin nuori saa ajamisesta laajemman näkemyksen.

– Muutoksen tarkoitus on ollut, että opetusluvalla opetteleva ottaisi myös muutaman ajotunnin ammattilaiselta, sanoo Lars Suomela.

Ajo-opetukseen opetusluvalla ei kannata ryhtyä, jos vanhemman ja nuoren välit ovat tulehtuneet niin, ettei nuori kunnioita ja kuuntele vanhempaansa.