Poliisi sulkee tien Pedersöressä – lavastaa kuolemaan johtaneen onnettomuuden tutkinnan takia

Liikenteelle tehdään kiertoreitti.

poliisitoimi (toimialat)
Poliisi.
Tiina Jutila / Yle

Poliisi suorittaa perjantaina poliisitoimenpiteen Pedersöressä Skutnabban kylän kohdalla ja sulkee siksi tien 749 Uudenkaarlepyyn ja Pietarsaaren välillä suljetaan tunniksi.

Sulku tapahtuu kello 13–14. Liikenne ohjataan kiertotietä Hummelgjutintien ja Lodentien avulla valtatie 8 kautta.

Joulun alla polkupyöräilijä kuoli liikenneonnettomuudessa Skutnabbassa, kun kuorma-auto törmäsi häneen. Molemmat olivat menossa Uudestakaarlepyystä pohjoiseen.

Alustavien tietojen mukaan kuorma-auto osui toistaiseksi tuntemattomasta syystä polkupyöräilijään. Vakavia vammoja saanut pyöräilijä toimitettiin ambulanssilla sairaalaan, missä hänet todettiin menehtyneeksi. Mies oli syntynyt vuonna 1966.

Poliisin tiedottajan Mikael Appelin mukaan rekonstruktiot ovat kuolonkolarien tutkinnassa suhteellisen harvinaisia. Niiden avulla saadaan esimerkiksi kuvamateriaalia ajoneuvon näkökulmasta.

Korjattu kylän nimi Skutnabbaksi kello 15.42.