Professori: Ei Facebook tarvitse 10 vuoden haastetta kasvojentunnistukseen – "Sillä on jo kaikki tarvitsemansa data"

"Julkaise 10 vuotta sitten otettu kuvasi" –haaste on levinnyt netissä muutaman viikon. Haasteeseen ovat ottaneet osaa miljoonat ihmiset.

kasvontunnistus
Sosiaalisen median yhteisöpalvelu Facebook.
Sosiaalisen median yhteisöpalvelu Facebook. Luong Thai Linh / EPA

Sosiaalisessa mediassa, kuten Facebookissa on viime viikkoina levinnyt niin sanottu “10 year challenge” -kampanja, jossa ihmisiä on pyydetty lisäämään nykyisen profiilikuvansa yhteyteen 10 vuoden takainen kuvansa.

Samalla kun ihmiset ovat innokkaasti lähteneet vanhoja kuviaan lisäilemään, on ohessa virinnyt keskustelua siitä, voiko kyseessä sittenkin olla Facebookin ovela tapa kerätä dataa kasvojentunnistuksen kehittämistä varten.

Aalto-yliopiston professori Jaakko Lehtinen ampuu kuitenkin ajatuksen alas.

– Aivan täyttä puppua. Facebookilla on ollut alusta lähtien käytössään kaikki se data, mitä kasvontunnistukseen tarvitaan, (myös tekoäly- ja koneoppisen keskiössä olevan), grafiikkaprosessorivalmistaja Nvidian, johtavana tutkijana toimiva Lehtinen sanoo.

– Jokaisesta, joka käyttää Facebookia, löytyy luultavasti kymmeniä kuvia vuosien varrelta, joihin hänet on merkitty eli valtava kirjasto kuvia aikatietoineen.

Vertailukuvista on kuitenkin algoritmin kehittämiselle hyötyä

Spekulointi kuvien käyttötarkoituksesta sai lisää tulta alleen, kun tietotekniikkaekspertti Kate O’Neil epäili viime viikolla amerikkalaiseen tietotekniikkakultturia käsittelevään Wired-julkaiusuun (siirryt toiseen palveluun) kirjoittamassa artikkelissa, että Facebook hyödyntäisi kampanjaa, koska vertailukuvat ovat koneoppivalle algoritmille oivaa opiskelumateriaalia.

Lehtisen mukaan algoritmin kehittämiselle on toki hyötyä saman ihmisen kuvista eri aikoina, mutta sillä, ovatko kuvat vierekkäin vai noukitaanko kuvia suoraan henkilön aikajanalta, ei ole merkitystä.

– Jos ihminen on julkaissut itsestään vaikkapa vuosittain viisi kuvaa vuodesta 2007 lähtien, Facebookilla on ollut jo pitkään sarja kuvia, joissa henkilö vanhenee jatkuvasti. Koneoppimisen algoritmille tämä riittää, Lehtinen painottaa.

Aiemmin samantapaisia ilmiöitä on ollut muun muassa profiilikuvan muuttaminen lapsuuden kuvaksi. Lehtinen uskoo näiden kampanjoiden lähteneen liikkeelle pelkästään hupimielessä.

Talousjulkaisu Forbes (siirryt toiseen palveluun) kertoi viime viikolla, että kuvahaasteeseen oli tarttunut maailmalla jo yli viisi miljoonaa ihmistä. Se, miksi ihmiset lähtevät niin innokkaasti mukaan tämänkaltaiseen, johtuu Lehtisen mukaan siitä, että ihmisillä on tarve jäsentää ajankulua ja on hauskaa nähdä kavereita ja itseään esimerkiksi eri aikoina.

– Kuvittelisin, että tämä tyydyttää samaa tarvetta, kuin mitä valokuvien katselu albumeista on merkinnyt aiemmin, nyt se tapahtuu vain erilaisella alustalla.

Nimien kalastelu, jossa on esimerkiksi pyydetty kertomaan oma toinen nimi ja äidin tyttönimi, herättää sen sijaan Lehtisessä enemmän epäilyjä.

– Se on informaatiota, joka on hyödyllistä esimerkiksi tietomurtoja tekeville. Tuon meemin on hyvinkin saattanut laittaa liikkeelle jokin rikollinen taho tietoja kerätäkseen, mutta varmastikaan ei Facebook, Lehtinen pohtii.

Kasvojentunnistus hyödyttää etenkin rikollisuuden torjunnassa

Moderni kasvontunnistus perustuu Lehtisen mukaan siihen, että on koneoppimista on koulutettu valtavalla määrällä kuvia eri ihmisistä ja kuvajoukolla samasta ihmisestä.

– Tämän avulla voidaan opettaa konetta tiivistämään ihmisen kasvonpiirteet sellaiseen muotoon, josta ihminen on tunnistettavissa riippumatta siitä, mistä suunnasta kuva on otettu ja minkälainen ilme ihmisellä on..

Tunnistus oppii olemuksen sellaisella tavalla, että ihmisen ikäkään ei siihen vaikuta. Tunnistuksella itsellään on Lehtisen mukaan paljon erilaisia käyttökohteita.

– Tunnistus hyödyttää ihan ketä tahansa arjessa. Nykyään kun digitaalisia kuvia on valtavasti, voi vaikkapa pyytää tunnistuksen avulla tietokonetta omasta valokuvakokoelmastaan hakemaan kaikki kuvat isästään, ilman että jokaiseen kuvaan olisi merkitty “isä”.

Rikollisuuden torjunnassa tunnistuksesta on ehdottoman paljon hyötyä, Lehtinen painottaa.

– Kun rikostutkinnassa haetaan vaikkapa etsintäkuulutettua, olisi henkilön etsiminen valvontakamerakuvista ilman kasvontunnistusta valtavan työlästä ja aikaa vievää.

Samaan aikaan on Lehtisen mukaan kuitenkin erittäin tärkeätä, että lainsäädäntö on kunnossa yksityisyyden suojan suhteen. Autoritäärisissä hallinnoissa kasvontunnistusta voidaan käyttää esimerkiksi ihmisten konrollointiin.