1. yle.fi
  2. Uutiset

Trump ja demokraatit sopuun – USA:n ennätyspitkä hallinnon sulku päättyy

Trump ei saanut haluamiaan rahoja rajamuurin rakentamiseksi.

Donald Trump
Donald Trump
Donald Trump kertoi lehdistötilaisuudessa hallinnon sulun päättymisestä 25. tammikuuta. Brendan Smialowski / AFP

Yhdysvalloissa presidentti Donald Trump ja demokraatit ovat päässeet sopuun hallinnon avaamisesta uudelleen.

Sopimus ei pidä sisällään Trumpin vaatimia rahoja Meksikon vastaisen rajamuurin rakentamiseksi.

Sopimuksen myötä Yhdysvaltojen ennätyspitkä hallinnon sulku päättyy.

Sopimus on kuitenkin vain väliaikainen ja sen myötä hallinto avataan kolmeksi viikoksi.

Demokraattien senaatin johtaja Chuck Schumer kertoi toivovansa, että Trump on oppinut läksynsä liittovaltion hallinnon sulusta. Schumer korosti, että hallinnon sulun väliaikainen avaaminen antaa demokraateille ja republikaaneille mahdollisuuden keskustella rajaturvallisuuteen liittyvistä asioista niin, etteivät liittovaltion työntekijät joutuvat kärsimään tilanteesta.

Yhdysvaltain hallinto on ollut suljettuna jo yli kuukauden. 800 000 liittovaltion työntekijää on ollut vailla työtä.

Trump uhkasi sulkea Yhdysvallan hallinnon uudelleen kolmen viikon päästä, ellei muurista päästä sopuun.

Lue seuraavaksi