Pääministeri Sipilä hoivayhtiö Esperi Caressa paljastuneista ongelmista: Kuntien oltava äärimmäisen huolellisia ulkoistuksissa

Sipilä kannattaa turvapaikanhakijoille pääsykoetta, jossa mitattaisiin suomalaisen yhteiskunnan pelisääntöjen tuntemusta.

sosiaali- ja terveyspalvelut
Juha Sipilä
Pääministeri Juha Sipilä. Martti Kainulainen / Lehtikuva

Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) pitää hyvänä, että sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto Valvira on puuttunut hoivayhtiö Esperi Caren ongelmiin.

Yle kertoi lauantaina, että monet kaupungit ovat keskeyttäneet vanhusten sijoittamisen Esperi Caren hoivakoteihin väliaikaisesti niissä paljastuneiden vakavien ongelmien vuoksi.

Valvira on joutunut keskeyttämään Esperi Caren hoivakodin toiminnan Pohjanmaalla sijaitsevassa Kristiinankaupungissa.

Sipilän mukaan Valviran puuttuminen asiaan kertoo siitä, että valvonta toimii.

– On selvää, että jokainen suomalainen vanhus on ansainnut hyvän hoidon, Sipilä sanoi Pääministerin haastattelutunnilla Yle Radio Suomessa.

Sipilältä kysyttiin myös sosiaali- ja terveydenhuollon uudistusta silmällä pitäen, miten voittoa tavoitteleva yritystoiminta sopii vanhustenhoitoon.

Sipilä sysäsi vastuuta asiassa kunnille. Kokemuksia yksityisistä toimijoista hoivapalveluissa on ollut vuosikymmeniä ja kokemukset ovat olleet niin hyviä kuin huonojakin.

– Kuntien pitää olla äärimmäisen huolellisia, kun ulkoistuksia tehdään, Sipilä sanoi.

Sote lisää toteutuessaan yksityisten toimijoiden roolia, ja uusin tapaus herättää paljon kysymyksiä. Sipilä pyrki rauhoittelemaan sote-huolia sanomalla, että niin julkisia kuin yksityisiä palveluntuottajia koskevat samat säännöt.

Hän uskoi sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksen tuovan toteutuessaan parannusta valvontaan.

Myös yritysten oma etu on laittaa asiat kuntoon, hän lisäsi.

Sipilä sotesta: Äärimmäisen suuri vahinko, jos sote ei ehdi mennä läpi

Sipilä kommentoi myös kriittisessä vaiheeessa olevan sote-uudistuksen tilaa.

Sote-uudistuksen toteutuminen on mutkistunut entisestään. Sen tielle on kasautunut pitkin viikkoa aina vain lisää vaikeuksia.

Sinisten Maria Lohelan loikan myötä hallituspuolueilla on soten takana enää niukin mahdollinen enemmistö ja talouspoliitikan arviointineuvoston mukaan soten kustannussäästöt ovat epävarmoja.

Myös perustuslakiasiantuntijat ovat huomauttaneet kokonaisuudessa olevan yhä ongelmia.

Sote-uudistus on tällä hetkellä perustuslakivaliokunnan käsittelyssä. Valiokunnan tavoite on saada lausuntonsa valmiiksi tammi-helmikuun vaiheessa.

Sen jälkeen asia menee takaisin sosiaali- ja terveysvaliokuntaan. Vasta tämän jälkeen se voi edetä eduskunnan suureen saliin äänestettäväksi.

Aikataulut ovat äärimmäisen tiukat.

– Ei minulla ole mitään syytä epäillä, ettemmekö me äänestäisi siitä tällä kaudella niin kuin suunnitelma on, Sipilä sanoi ja lisäsi uskovansa soten menevän läpi.

Sipilän mielestä olisi "äärimmäisen suuri vahinko", jos maakunta-sotea ei ehdittäisi hyväksyä tällä vaalikaudella.

– Maakunnat ovat enemmän kuin valmiina tämän uudistuksen toimeenpanoon.

Oulun seksuaalirikosepäilyt esillä – Sipilä kannattaa pääsykoetta

Sipilä kommentoi myös Oulun ja Helsingin seksuaalirikosepäilyistä virinnyttä keskustelua.

Hallituspuoleet sopivat tammikuussa, että Suomi käy läpi kansainväliset sopimukset ja mikä on mahdollinen liikkumavara niiden tulkinnoissa.

Kysyttäessä käydäänkö tulkinnat läpi vain, jotta sinisille tulisi hyvä mieli, Sipilä vastasi kiertäen ja kaartaen.

– Selvitys tehdään sen takia, että katsotaan, ovatko ne tulkinnat olleet oikein ja mitä on tapahtunut näiden tulkintojen tekemisten jälkeen muissa naapureissa, Tanskassa, Norjassa, Ruotsissa, muissa EU-maissa, hän luetteli.

Sipilä kannattaa turvapaikanhakijoille pääsykoetta, jossa mitattaisiin suomalaisen yhteiskunnan pelisääntöjen tuntemusta. Hän myönsi, että kotouttamisessa on ollut ongelmia.

Pääministerin mukaan kokeen avulla voitaisiin varmistaa, että turvapaikanhakija ymmärtää esimerkiksi henkilökohtaisen koskemattomuuden periaatteen.

– Hyväksytysti suoritettu pääsykoe siitä, mitkä on keskeiset asiat, mitä pitää suomalaisesta yhteiskunnasta tietää, esimerkiksi henkilökohtaisen koskemattomuuden ehdottomuus pitää olla kaikille itsestään selvää, hän selvensi pääsykokeen tarkoitusta.

Sipilä sanoi kuullensa, ettei kaikkien kohdalla ole voitu olla täysin varmoja siitä, onko tämä kirkkaana mielessä.

Lue lisää:

Asiakasturvallisuus on vaarantunut useissa Esperi Caren hoivakodeissa – monet kaupungit keskeyttäneet asukkaiden sijoittamisen vakavien ongelmien vuoksi

Esperi Care myöntää virheet hoivakotitoiminnassa, palkkaa lisää työntekijöitä – Tehy: Esperillä runsaasti ongelmia

Arviointineuvosto ruoskii ja kehuu hallitusta: "Veronalennukset suhdanteen näkökulmasta huonosti ajoitettuja"

Soten rankka viikko – nämä 6 vastoinkäymistä tulivat jättiuudistuksen tielle

Hallitusta hiillostettiin sote-säästöistä – "Joka viikko tulee uutta ja huolestuttavaa tietoa"

Sote-uudistuksesta löytyi uusi perustuslain kipupiste – heikentäisi Ahvenanmaan itsehallintoa