Iltalehti: Toimittaja Olli Ainola on kuollut

Palkittu toimittaja työskenteli pitkän uransa aikana useissa suomalaisissa tiedotusvälineissä.

Olli Ainola
Olli Ainola, YLE Uutiset
Olli Ainola.Yle

Toimittaja Olli Ainola on kuollut, kertoo Iltalehti (siirryt toiseen palveluun). Lehden mukaan Ainola menehtyi sunnuntaina vaikean sairauden uuvuttamana 60-vuotiaana.

Ainola työskenteli sekä toimittajana että esimiehenä muun muassa Iltalehdessä, Yleisradiossa ja Helsingin Sanomissa. Hän voitti uransa aikana useita palkintoja journalistisesta työstään.

Ainola oli perehtynyt erityisesti politiikan ja talouden aiheisiin. Viime vuodet hän työskenteli Iltalehden erikoistoimittajana.

– Ollin merkitys oli valtava paitsi Iltalehdelle myös koko suomalaiselle politiikan journalismille, sanoo vastaava päätoimittaja Erja Yläjärvi Iltalehdessä.

Lue myös: Iltalehden erikoistoimittaja Olli Ainola on kuollut (Iltalehti) (siirryt toiseen palveluun)