Puolalainen kauhuelokuva on yhä harvinaisuus – nyt näyttämönä toimii natsien jälkeinen aika, jossa selviytyjiä uhkaa yllättävä vihollinen

Adrian Panekin Werewolf vie puolalaista elokuvaa uusille raiteille.

elokuvat
Werewolf
WerewolfLukasz Bak, Balapolis

Vuonna 1945 kevät puhkeaa hitaasti kukkaan Puolan ja Saksan rajamailla sijaitsevassa Sleesiassa. Kolmas valtakunta on luhistunut ja Euroopassa vuosikausia vellonut sekasorto, kaaos ja julmuus näyttäisivät olevan ohitse.

Joukko traumatisoituneita lapsia on selvinnyt hengissä Gross-Rosenin pahamaineiselta keskitysleiriltä. He eksyvät metsän keskellä sijaitsevaan hylättyyn kartanoon, jossa kuvioihin ilmestyy uusi, yllättävä vihollinen. Alkaa armoton taistelu henkiinjäämisestä.

Tällaisista aineksista koostuu ohjaaja Adrian Panekin tuore, kauhuun kallistuva elokuva Wilkolak eli Werewolf, joka on puolalaisittain harvinaista kauraa – kauhuelokuvan perinteet kun puuttuvat maasta oikeastaan kokonaan.

– Jostakin syystä kauhugenre ei ole oikeastaan koskaan lyönyt itseään läpi Puolassa. Meiltä löytyy muutamia esimerkkejä sekä 1930- sekä 1970-luvuilta, mutta siinäpä kaikki. Juuri tämän takia tällaisen elokuvan tekeminen on ollut Puolassa varsin riskaabelia, Panek pohtii.

Werewolf
WerewolfLukasz Bak, Balapolis

Kun pahuuden keskeltä nousee hyvyyttä

Paitsi kauhutrilleri, Werewolf on myös psykologinen tutkielma ihmismielen syvistä ja tummista vesistä. Se käsittelee ihmisen ja eläimen tai oikeammin ihmisyyden ja eläimellisyyden välillä kulkevaa kapoista ja häilyvää rajaa, joka katoaa usein ääriolosuhteissa – esimerkiksi keskitysleireillä.

– Ihmiskunta on määritellyt itseään pitkään 1800- ja 1900-lukujen filosofisten ja kulttuuristen ajatusmallien kautta – että olemme ihmisinä jotakin erityistä ja kaiken muun yläpuolella. Sodan kauheuksien jälkeen tällaiset illuusiot katosivat. Werewolfin keskiössä kulkee tarina siitä, kuinka keskitysleiriltä selvinneistä henkilöistä tulee jälleen ihmisiä. Ajattelin, että kauhu on hyvä genre kertoa tällainen tarina, joka samalla myös ikään kuin yhdistyy johonkin kammottavaan Grimmin satuun, Adrian Panek toteaa.

Werewolfissa käsitellään myös hyvyyttä ja sitä, kuinka se katoaa kaiken pahuuden keskellä, mutta palaa sitten takaisin.

– Minua ei oikeastaan kiinnosta se, mistä pahuus tulee, vaan nimenomaan se, mistä tulee hyvyys. Pohjimmiltaan ihminen on kuitenkin eläin – eli miksi jotkut ihmiset sitten uskoivat hyvään ja tekivät hyviä asioita Toisen maailmansodan aikana, natsismin ja kaiken tuon pahuuden keskellä.

Vuoristoisen ja metsäisen Sleesian valitseminen Werewolfin näyttämöksi oli Adrian Panekin mukaan varsin looginen ratkaisu.

– Kuten me kaikki tiedämme, sodan jälkeen Euroopassa muutettiin rajoja. Jotkut Puolan osat vei Neuvostoliitto, kun taas Puolalle annettiin palasia itäisestä Saksasta. Venäläiset tulivat, saksalaiset pötkivät pakoon, keskitysleirien vangit vapautuivat ja Sleesia oli jonkin aikaa ei-kenenkään -maata. Ja koska elokuvani teemana on myös sivistyksen loppu ja uuden alku, sen aikainen Sleesia tuntui tähän tarkoitukseen hyvältä näyttämöltä.

Adrian Panek, Puola, elokuva, Werewolf
Ohjaaja Adrian PanekJussi Mankkinen / Yle

Lasten ja koirien ehdoilla

Werewolfissa Adrian Panek on ohjannut kahta varsin haasteellista näyttelijäryhmää, lapsia ja koiria. Eläimiä oli kouluttamassa unkarilaisen Zoltan Horkain tiimi, joka on ollut mukana useassa isossa elokuvaprojektissa ja työskennellyt muun muassa susien, karhujen ja villisikojen parissa.

– Tietenkin olemme hyödyntäneet erilaisia efektejä ja temppuja, jotta koirat on saatu näyttämään elokuvassa vihaisilta. Joskus ne tosin vain jahtasivat suosikkilelujaan ja olivat itse asiassa hyvällä tuulella. Mutta lähikuvissa koirat ovat oikeasti aggressiivisia, ja otot olivat – jos nyt eivät ihan vaarallisia, niin eivät täysin turvallisiakaan, Adrian Panek kertoo.

Werewolfin kauhu on varsin realistista ja graafista: lähikuvia raadelluista ihmiskasvoista esimerkiksi löytyy, vaikka muutoin elokuva on kaukana perinteisestä splatterista.

– En mitenkään pidä tällaisista asioista oikeassa elämässä, mutta kyseessä on genre-elokuva, joten yritimme tehdä siitä niin todenmukaisen kuin mahdollista. Lisäksi tällainen materiaali luo ympärilleen jännittynyttä ja kireää tunnelmaa, Adrian Panek sanoo.

Werewolf
WerewolfLukasz Bak, Balapolis

Puolalaisen elokuvan persoonallista jatkumoa

Sekä teemoiltaan että toteutukseltaan reilun miljoonan euron budjetilla tehty Werewolf on hyvä esimerkki puolalaisen nykyelokuvan jatkumosta, jossa jotakin tiettyä genreä tarkastellaan tuoreesta ja persoonallisesta näkökulmasta, ja jossa saattaa olla yllättävää alkukantaista fyysistä ja psyykkistä julmuutta.

Tämän hetken kansainvälisesti menestyneimpiin puolalaisohjaajiin kuuluu Paweł Pawlikowski, joka sai Oscarin Puolan lähihistoriaa käsittelevästä Ida-elokuvastaan (2013). Myös Pawlikowskin tuorein elokuva, Cold War, keräsi äskettäin useita Oscar-ehdokkuuksia.

Toissa vuonna puolalaisen elokuvan tapaukseksi nousi Berliinissa hopeisella karhulla palkittu Agnieszka Hollandin Jäljet (Pokot), omaperäinen, syrjäseudulle sijoittuva ekotrilleri.

Werewolfin käsikirjoitusta taas ryhdyttiin kehittäämään joitakin vuosia sitten kuuluisan puolalaisohjaajan Andrzej Wajdan (1926-2016) elokuvakoulussa.

– Wajda kertoi minulla omia sodanaikaisia kokemuksiaan ja antoi vinkkejä siitä, kuinka elokuvani käsikirjoitusta voisi viedä eteenpäin. Agnieszka Holland taas oli jokin aika sitten jäsenenä Puolan elokuvainstituutissa, joka osallistui elokuvani rahoittamiseen. Kävin tuolloin Hollandin kanssa keskusteluja, joista oli minulle paljon hyötyä. Eli tavallaan voisi sanoa, että kuljen myös Wajdan ja Hollandin jalanjäjissä, Adrian Panek toteaa.

Hänen mukaansa puolalainen elokuva on tällä hetkellä voimissaan.

– Kun kommunismi luhistui, meillä ei Puolassa ollut minkäänlaista rahoitusjärjestelmää elokuva-alalla. Vuonna 2005 Puolassa säädettiin erityislaki, ja siitä lähtien elokuvia on tullut vuosi vuodelta yhä enemmän. Sanoisin myös, että pitkät perinteet ovat kehittäneet modernia puolalaista elokuvaa ja ovat sen oleellinen osa.

Werewolf
WerewolfLukasz Bak, Balapolis

Historian kipukohdat muuttuvat elokuviksi

Kuten Werewolfkin, kohtuullisen moni puolalainen nykyelokuva sivuaa maan historian kipukohtia. Puolan kohtalo Toisen maailmansodan kauhujen keskellä oli äärimmäisen julma. Maa oli vuosikausia sotatanteretta, jonka ylitse marssittiin välillä idästä, välillä lännestä, samalla kaikki mahdollinen hävittäen.

Sodan aikana Puolan väestöstä murhattiin ja tapettiin viidesosa, ja suuri osa maan kulttuuriperinnöstä katosi taivaan tuuliin. Esimerkiksi ennen sotaa Varsova kuului Euroopan kauneimpiin kaupunkeihin, mutta natsit tuhosivat sen systemaattisesti maan tasalle.

Juuri tätä historiallista vaihetta on käsitellyt Puolan kalleimpiin elokuviin kuuluva, kuusi miljoonaa euroa maksanut Jan Komasan ohjaama Varsova 44 (2014). Se kertoo Varsovan vuoden 1944 traagisesta kansannoususta. Tällaiset elokuvat ovat herättäneet maassa keskustelua, jossa riepotellaan etenkin Puolan ja Saksan nykysuhteita. Aika ajoin Puola on myös vaatinut Saksalta sotakorvauksia, edellisen kerran viime syksynä.

– Se mitä Saksa teki Puolassa toisen maailmansodan aikana ei ole minun mielestäni enää mitenkään vaikea puheenaihe. Kommunismista on kulunut 30 vuotta ja olemme Euroopan Unionissa, ja tämän takia meillä on Saksaan hyvät välit. Toki aihe otetaan edelleen esille poliittisessa tarkoituksessa, mutta minusta se on yhä enemmän passé, Adrian Panek sanoo.

Viime aikoina puolalainen nationalismi ja äärioikeiston liikehdintä on aiheuttanut EU:ssa harmaita hiuksia, mutta Adrian Panekin mukaan taiteellisen ilmaisun vapaus ei ole Puolassa sisäpoliittisen tilanteen takia muuttunut miksikään.

– Hyvä asia Puolan elokuvateollisuudessa on se, että me olemme järjestäytyneet ja meillä on tässä nykyisessä poliittisessa tilanteessa yhteinen vahva rintama. Siihen mitä me teemme on varsin vaikeaa vaikuttaa, joten tässä mielessä puolalaisen elokuvan tulevaisuus näyttää valoisalta.

Werewolf
WerewolfLukasz Bak, Balapolis