Vanhustenhoidossa paljastuneet puutteet aiheuttavat Kristiinankaupungissa hämmennystä ja pettymystä – "Meitä on kalvanut epäilys"

Esperi Caren hoivakoti Ulrikan toiminnan jatkumisesta on neuvoteltu tänään pitkään. Valvira keskeytti toiminnan viime viikolla.

vanhustenhoito
Esperi Caren hoivakoti Ulrika Kristiinankaupungissa
Yhden vanhuksen epäillään kuolleen hoitovirheen takia hoivakoti Ulrikassa Kristiinankaupungissa Tuomo Rintamaa / Yle

Vanhusten hoivakoti Ulrikassa paljastuneet ongelmat ja hoidon puutteet ovat herättäneet hämmennystä Kristiinankaupungissa.

Valvira joutui keskeyttämään Esperi Caren ylläpitämän hoivakodin toiminnan viime viikolla vakavien puutteiden vuoksi. Havaitut epäkohdat liittyivät muun muassa hoitohenkilökunnan määrään ja puutteelliseen perushoitoon.

Kaupunki otti hoivakodin toiminnan omaan hoitoonsa välittömästi.

"Vanhukset ovat ihmisiä, eivät numeroita"

Pohjanmaan rannikon pikkukaupungissa hoivakoti on monelle tuttu, siellä on omaisia tai tuttuja hoidossa tai työntekijöinä.

Ritva Jormanainen kertoo käyneensä visiitillä Ulrikassa usein, mutta hän ei ole osannut epäillä, että vanhusten hoito olisi talossa huonolla tolalla.

– Ehkä siellä on liian vähän hoitajia. Työ siellä on varmasti raskasta, koska huonokuntoisia vanhuksia on paljon, pohtii Jormanainen.

Jormanainen on huolissaan koko vanhustenhoidon tilasta ja sanoo, että nyt tarvitaan yhteisvastuutakin.

– Kaikkien meidän pitäisi huolehtia siitä, että jos näemme epäkohtia, niin ilmoitamme niistä.

Ritva Jormanaiselle hoitokoti Ulrika on tuttu paikka.
Ritva Jormanaiselle hoitokoti Ulrika on tuttu paikka.Pasi Takkunen / Yle

Nina Sundberg on kiukkuinen. Hän ei hyväksy ollenkaan sitä, että vanhusten hoidosta tingitään.

– Pitäisi saada enemmän hoitajia. Ei yksi ihminen pysty hoitamaan kahdeksaa tai kymmentä vanhusta. Ihmisiä hoitajatkin ovat, eivät mitään koneita.

Sundberg sanoo, että arvovalintoja on pakko tehdä, koska vanhuksia on paljon ja heitä tulee lisää.

– Asiat pitää nyt miettiä uudelleen. Vanhukset ovat ihmisiä, eivät numeroita. Onhan siinä kysymys arvoista, kun päätetään mihin rahat laitetaan.

Nina Sundberg
Nina Sundberg sanoo, että päättäjien pitää miettiä, mihin rahaa laitetaan. Vanhukset ansaitsevat parempaa hoitoa.Pasi Takkunen / Yle

Esperi purki jonot

Pettymystäkin Kristiinankaupungissa on ilmassa.

Esperi Care tuli kaupunkiin pari vuotta sitten ja kaupungin perusturvajohtaja Christian Lindedahlin mukaan suorastaan pelasti vanhusten hoivatilanteen Kristiinankaupungissa.

– Meillä oli ollut pitkiä jonoja hoivapaikkoihin jo vuosien ajan eikä paikkoja yksinkertaisesti ollut. Kun Esperi tuli, saimme jonot purettua nopeasti palveluseteleillä.

– Ilman Esperiä meillä olisi ollut äärettömän kinkkinen tilanne, painottaa Lindedahl.

Perusturvajohtajan mukaan yhteistyö Esperin kanssa on sujunut tähän saakka hyvin.

Ulrikassa on tällä hetkellä asukkaita 17. Naapurikaupunki Kaskinen otti hoitokodista pois neljä omaa vanhustaan ja sijoitti heidät muihin hoitopaikkoihin.

Christian Lindedahl vakuuttaa, että tilanne on nyt hallinnassa. Jokaisessa työvuorossa on kaupungin työntekijöitä. he kantavat vastuun toiminnasta ja hoitajia on tarpeellinen määrä.

– Pääasia on, että asukkailla on hyvä olla ja tällä hetkellä heillä on.

"Meitä on kalvanut epäilys"

Kristiinankaupungissa vanhusneuvosto oli kutsuttu koolle sopivasti maanantaiksi. Neuvoston jäsen Pekka Koskinen sanoo, että asioita oli toki muitakin, mutta puhetta vanhustenhoidosta riitti moneksi tunniksi.

– Meitä on kalvanut epäilys, että jotain tällaista on. Se vimma, millä yksityiset palveluntuottajat ovat rynnäköineet tänne ja naapurikuntiin, on herättänyt epäilyksen, että nyt käydään kauppaa vanhusten hoidosta.

Koskisen mukaan uutinen hoivakoti Ulrikasta ei tullut yllätyksenä. Vähän yllättynyt Koskinen on siitä, kuinka suuriin mittoihin ja koko maata kattavaksi asia paisui välittömästi.

– Lähdin juuri kaupasta ja siellä oven pielessä kummankin iltapäivälehden lööpit huusivat tätä vanhustenhoitoa.

Koskisen mukaan yleinen mieliala vanhusneuvostossa on se, että vanhusten pitäisi saada hoivaa julkiselta palveluntarjoajalta. Koskinen pelkää, että tätä menoa hoidon hinnat karkaavat käsistä.

– Olimme tutustumassa yhteen yksityiseen hoitokotiin. Paljon oli kaikkea tarjolla, mutta kun puhe tuli hinnoista, totesimme, ettei yhdelläkään vanhusneuvoston jäsenellä ole varaa niihin hintoihin.

Hoivakoti Ulrika Kristiinankaupungissa
Hoivakoti Ulrika Kristiinankaupungissa on tällä hetkellä 17 vanhuksen koti.Tuomo Rintamaa / Yle

Kaupunki palkkaa lisää hoitajia

Samaan aikaan vanhusneuvoston kokouksen kanssa käytiin Kristiinankaupungissa neuvonpitoa kaupungin ja Esperi Caren edustajien kesken.

Esperi Caren johtoryhmästä paikalla olivat resurssijohtaja Tuija Antila ja aluejohtaja Kimmo Karvonen. He eivät maanantaina halunneet kommentoida hoivakoti Ulrikan tilannetta.

Neuvottelujen jälkeen perusturvajohtaja Christian Lindedahl kertoi, että voi kestää viikkoja, että Ulrikan tilanne saadaan normaaliksi.

– Neuvottelut käytiin hyvässä hengessä. Esperi kuunteli, mitä kunnalla oli sanottavaa. Yksissä tuumin sovittiin, että paikka pannaan kuntoon ja lisää henkilökuntaa palkataan.

Kaupungilla on vetovastuu Ulrikan toiminnasta jopa vuodeksi eteenpäin ja se joutuu rekrytoimaan lisää hoitajia.

Esperin on organisoitava toimintansa uudella tavalla, jos haluavat lupansa takaisin.

Christian Lindedahl

Lindedahl ei myönnä, että kaupungin valvonta olisi pettänyt. Ulrikaan tehtiin edellinen tarkastuskäynti joulukuussa, ja silloin toiminnalle voitiin näyttää vihreää valoa.

– Ilmeisesti tilanne eskaloitui hyvin nopeasti ennen vuodenvaihdetta. Ulrikan esimies löysi muuta työtä eikä paikalle saatu uutta esimiestä. Sen seurauksena alkoi tulla ongelmia, selvittää Lindedahl.

Esperi Carella on tarkoitus ottaa Ulrikan toiminta takaisin itselleen. Noin vain se ei tule onnistumaan, sanoo Lindedahl:

– Esperin on organisoitava toimintansa uudella tavalla, jos haluavat lupansa takaisin.

Valvontaa Ulrikassa tehostetaan. Lindedahlin mukaan se on itsestään selvää kaiken sen jälkeen mitä on tapahtunut.