Alaikäisen vitsiksi tarkoitettu uhkaava viesti aiheutti mittavan poliisioperaation vantaalaisessa koulussa

Pienelle piirille tarkoitettu vitsi pääsi livahtamaan julkisuuteen.

Koulu-uhkaukset
Kaksi poliisia.
Toni Pitkänen / Yle

Vantaalaisen Kilterin yläkoulun oppilaat ja opettajat saapuivat kouluun maanantaina poliisipartion valvomina. Syynä oli alaikäisen tekemä viesti, joka levisi tahattomasti julkisuuteen.

– Poliisin sai tietoonsa, että liikenteessä on ollut viesti, jossa on ollut aseen kuva ja jonkinlainen uhkausteksti, jossa on viitattu kyseiseen kouluun, sanoo rikoskomisario Kimmo Kostiainen Itä-Uudenmaan poliisista.

Poliisi selvitti yhdessä koulun kanssa viestin tekijän aamun aikana.

– Alustavan tiedon mukaan viestissä on ollut kyse vitsistä, joka ei ollut tarkoitettukaan julkisuuteen.

Poliisin mukaan se partioi koulun pihalla selvitysten aikana myös turvallisuuden tunteen lisäämiseksi.

– Mitään konkreettista uhkaa ei ole ollut olemassa, Kostiainen sanoo.

Uhkaavia vitsejä ei kannata lähettää edes pienelle piirille

Poliisi muistuttaa lapsia ja nuoria, että vitseiksi tarkoitetuissa uhkaavissa viesteissä kannattaa käyttää harkintaa. Viestit aiheuttavat poliisille mittavia toimenpiteitä.

– Tällaisten vitsien heittelystä kannattaa pidättäytyä ihan pienissäkin piireissä, kun niillä on taipumusta lähteä leviämään, Kostiainen kertoo.

Kilterin koulun rehtorin Ulla Tolosen mukaan koulupäivä on jatkunut normaalisti poliisin selvityksen jälkeen.