Alle puoli vuotta vanhassa lastensairaalassa on havaittu kosteusvahinkoja – johto: "Rakentamisessa on tapahtunut joitakin pieniä virheitä"

Lastensairaalan johdon mukaan mitään suuria ongelmia ei ole ilmennyt. Työntekijöiden mukaan huolto-, asennus- ja muutostarpeita on ollut monisivuisiksi listoiksi asti.

lastensairaalat
Rakenteilla oleva uus ilastensairaala.
Derrick Frilund / Yle

Helsingin uuden Lastensairaalan käyttöönotto on sairaalan johdon ja päätoteuttajana toimineen SRV Rakennus -yhtiön mukaan sujunut hyvin. Muutos- ja korjaustarpeita on ollut vähän ja ne ovat olleet pieniä.

Sairaala luovutettiin käyttöön kaksi kuukautta etuajassa viime toukokuussa. Viime kesänä tiloja vielä kalustettiin. Henkilökunta aloitti työt uudessa sairaalarakennuksessa syyskuussa 2018.

Ylen lastensairaalan työntekijöiltä saamien tietojen mukaan ongelmia on kuitenkin ollut. Osa on kokenut, että rakennuksen kanssa on ollut paljon erilaisia haasteita.

Rakennuksen kuudennessa kerroksessa on parhaillaan menossa kuivatus. Lisäksi kosteusvahinkoja on ollut myös sairaalan kolmannessa ja kahdeksannessa kerroksessa. Niiden laajuudesta ei ole tarkkaa tietoa, sillä Yle ei saanut lupaa käydä tai kuvata tiloissa.

Uusi lastensairaala
Kuva on otettu syyskuussa 2018, kun Lastensairaala avattiin.Kimmo Hiltunen / Yle

– Olen tietoinen, että meillä on ollut muutama pieni vesivahinko. Niitä on kuivattu ja yhdessä kohteessa kuivatus on vielä käynnissä. Rakentamisessa on tapahtunut joitakin pieniä virheitä, joiden seurauksena nämä ovat tapahtuneet, kommentoi Lastensairaalan toiminnallisen suunnittelun projektipäällikkö, lastentautien dosentti Pekka Lahdenne.

Lahdenne painottaa, että vahinkojen suuruusluokka ei ole estänyt sairaalan toiminnan järjestämistä suunnitelmien mukaan.

– Rakennus on ollut käytössä erinomainen. Perheet ja henkilökunta ovat pitäneet tiloista, Lahdenne toteaa.

SRV Rakennuksen mukaan kuudennen kerroksen osalta kyseessä on pieni vahinko, joka on erillisen sivu-urakan yksittäinen rakennusvirhe.

– Siellä on syynä tällainen talotekniikan putkivuoto ja talotekniset työt on tuossa kohteessa tehty sivu-urakkana. Ne eivät ole kuuluneet meidän urakkasuoritukseen, sanoo Lastensairaalan projektipäällikkö Mirja Serenius SRV Rakennuksesta.

Työntekijät: huoltopyyntöjä listoiksi asti

Ylen lastensairaalan työntekijöiltä saamien tietojen mukaan uuden rakennuksen kanssa on ollut muitakin haasteita. Henkilökunta on esimerkiksi kirjannut keskimäärin satoja tiloihin liittyviä huoltopyyntöjä kuukaudessa. Korjaus-, huolto- ja asennustoiveita on ollut muun muassa ovien kiinni menemisestä sälekaihtimien toimimattomuuteen, viemäreiden tukoksista kattopaneelin putoamiseen ja esimerkiksi lääkehuonetta ei ole saanut lukkoon.

Työntekijät eivät rohkaistuneet kommentoimaan tilannetta omilla nimillään, mutta Yle on saanut tietoja ongelmista useilta henkilökunnan edustajilta.

Sairaalan johto painottaa, että muutos-, huolto- ja korjaustarpeet ovat olleet pieniä ja niihin on reagoitu välittömästi niiden tultua esille. Vioista on ilmoitettu välittömästi ja siksi listakin voi tuntua pitkältä.

Lahdenne mainitsee, että joku huone on voinut olla kylmä tai jonkun huoneen ilmanlaatu on ollut puutteellinen tai sähköpistokkeita on lisätty, mutta kokonaisuutena pieniä asioita.

– Pääsääntöisesti olemme hyvin tyytyväisiä rakentamisen laatuun. Vaikka kuinka hyvin suunniteltiin etukäteen, niin se todellinen elämä on paljastanut pieniä puutteita, mutta ei kuitenkaan mitään sellaisia isoja, ratkaisevia ongelmia, Lahdenne sanoo.

SRV:n Serenius on samoilla linjoilla. Hänen mukaansa lastensairaalassa ei ole ollut mitään suurempia ongelmia tai ainakaan niitä ei ole tullut hänen tietoonsa. Sereniuksen mielestä kohteessa on ollut tavallista vähemmän mitään korjaus- tai muutostarpeita verrattuna vastaaviin muihin laboratorio- tai sairaalakohteisiin, joissa hän on ollut mukana. Hänestä koko projekti on sujunut hyvin sekä rakennusaikana että takuukorjausten osalta.

– Ei mitään tavanomaisesta poikkeavia tai merkittäviä korjaustarpeita. Muutokset, joita sinne on pyydetty tekemään joko rakentamisen loppuvaiheessa tai valmiissa rakennuksessa, ovat mielestäni olleet todella vähäisiä hankkeen kokoon nähden. Mitään urakkaan liittyviä takuuaikaisia korjauksia ei ole tullut meille tehtäväksi, Serenius sanoo.

Sereniuksen mukaan mahdolliset pienemmät pyynnöt ovat menneet suoraan rakennuttajakonserni Haahtela-rakennuttaminen Oy:lle.

"Tiukka aikataulu, mutta rakentamiselle oli riittävästi aikaa"

SRV Rakennuksen projektipäällikkö Serenius toteaa, että hanke oli tiukkaan puristettu, rakentaminen ja suunnittelu etenivät rinnakkain käsi kädessä. Suunnittelua tehtiin poikkeuksellisen paljon rakentamisen aikana, joten muutoksia loppuvaiheessa tai nyt valmistumisen jälkeen ei ole juurikaan ollut.

– Hankkeen kokonaiskesto on ollut lyhyt, suunnittelua ja rakentamista on limitetty, mutta rakentamiseen varattu aika oli kuitenkin riittävä. Tässä pyrittiin käyttämään kaikkien osapuolten ja erikoisasiantuntijoiden osaamista siihen, että muun muassa betonirakenteiden kuivumiselle varattiin riittävä kuivumisaika, hän perustelee.

Sereniuksen mukaan SRV ei ole joutunut kiirehtimään rakentamisvaiheessa eikä laatu ole voinut sen vuoksi vaarantua.

Tekstiä korjattu 30.1.2019 kello 10:31. Alkuperäisessä tekstissä luki, että SRV on toiminut lastensairaalan rakennuttajana. SRV on kuitenkin sen sijaan toiminut sairaalan päätoteuttajana. Lisäksi alkuperäisessä tekstissä luki, että SRV Rakennuksen mukaan kuudennen kerroksen osalta kyseessä on pieni vahinko, jonka aiheutti SRV:n aliurakoitsija. Kyseessä oli kuitenkin SRV:n hankkeesta erillinen sivu-urakka.

Lue myös:

Uusi lastensairaala nappasi Arkkitehtuurin Finlandian, Amos Rexin suunnittelijat jäivät nuolemaan näppejään – katso videolta, millainen on Uusi lastensairaala

Uuden lastensairaalan muutto loppusuoralla – päivystys alkaa tänään

Satoja pikkupotilaita, tuhat työntekijää – Uusi ja odotettu lastensairaala avautuu vihdoin ensi viikolla, me tutustuimme kiiteltyyn rakennukseen jo nyt

Vuosien odotus on pian ohi: Uusi lastensairaala vietti tänään avajaisiaan, pienet potilaat pääsevät hoitoon vielä tämän kuun aikana