Espoolaisaikuisella on Euroopan matkalta saatu tuhkarokko

Altistuneiden jatkotartunnat ovat mahdollisia.  

Lyhyet
Läheltä
Yle

Espoossa on todettu aikuisella tuhkarokko. Tartunta on saatu ulkomaanmatkalla Etelä-Euroopassa, jossa rokotuskattavuus ei ole riittävän korkea.

Sairastunut on saanut rokotuskortin mukaan lapsuuden kotimaassaan kaksi rokotetta tuhkarokkoa vastaan, mutta ne eivät antaneet hänelle tarvittavaa suojaa. Toistaiseksi syytä puuttuvaan rokotusvasteeseen ei ole tiedossa.

HUSin alueella todetaan vuosittain 1–6 tuhkarokkotapausta. Joulu-tammikuussa Espoossa on todettu tuhkarokko kolmella aikuisella. He kaikki ovat saaneet tartunnan ulkomailla, eikä tapauksilla ole yhteyttä toisiinsa.

HUSin alueella on hyvä rokotuskattavuus MPR-tauteja (tuhkarokkoa-sikotautia-vihurirokkoa) vastaan. Esimerkiksi vuonna 2015 syntyneistä lapsista on MPR-rokotteen saanut 95 prosenttia, millä saavutetaan laumasuoja.

Altistuneiden jatkotartunnat ovat mahdollisia.