1. yle.fi
  2. Uutiset

Suomalaisin silmin brittiparlamentti on täynnä teatteria – Lue kummien käytäntöjen taustat

Kun Britannian parlamentti äänestää brexit-suunnitelmista, se ei tapahdu nappia painamalla vaan kävelemällä ulos salista.

Britannian politiikka
Pääministeri Theresa May parlamentin alahuoneessa.
Pääministeri Theresa May parlamentin alahuoneessa 16. tammikuuta.Jessica Taylor / Lehtikuva

Brittiparlamentin alahuoneen vihreille penkeille on ollut viime kuukausina tungosta, kun parlamentaarikot ovat kokoontuneet päivä toisensa jälkeen keskustelemaan ja äänestämään EU-erosuunnitelmista.

Monelle suomalaisellekin on tullut tutuksi alahuoneen puhemiehen John Bercow'n komentoääni: Oooorder!

Miksi puhemies huutaa yhtenään järjestystä saliin?

Ilmeisin syy on siinä, että puhemies Bercow'lla ei ole nuijaa, jota voisi paukuttaa.

Puheenvuoron pitäjällä on oikeus tulla kuulluksi, joten Bercow'n tehtävänä on hiljentää taustameteli, mikäli muiden edustajien huutelu käy liian äänekkääksi. Puhemies on korkeimmalla istuva henkilö salin päädyssä, hallituksen ja opposition penkkirivien välissä.

Puhemies John Bercow
John Bercow on toiminut alahuoneen puhemiehenä vuodesta 2009. Lehtikuva

Nykyinen puhemies Bercow tunnetaan värikkäästä kielenkäytöstään ja napakoista vastauksistaan kansanedustajille.

Terävästä keskustelukulttuuristaan kuulussa brittiparlamentissa nokkelat välihuudot ovat sallittuja ja suotaviakin. Aivan mitä hyvänsä loukkauksia salissa ei saa kuitenkaan huudella: toista edustajaa ei saa syyttää valehtelijaksi.

Parlamentin sivuilta löytyy pieni lista nimityksistä (siirryt toiseen palveluun), joita puhemiehet ovat vuosien varrella pitäneet sopimattomina. Esimerkiksi siaksi, rotaksi, pelkuriksi tai petturiksi nimittely on katsottu asiattomaksi.

Puhemies on ainoa salissa, joka voi tavan mukaan kutsua muita edustajia nimeltä. Muiden tulee puhutella puoluetovereita "arvoisaksi ystäväksi" ja muihin puolueisiin kuuluvia "arvoisaksi sen-ja-sen vaalipiirin edustajaksi".

Mikä on se kultainen kapine istuntosalin pöydällä puhemiehen edessä?

Se on seremoniallinen sauva (siirryt toiseen palveluun), joka edustaa kuningattaren valtaa. Jos puolitoistametrinen sauva ei ole salin pöydällä, alahuone ei voi laillisesti kokoontua, käsitellä lakeja tai äänestää niistä.

Pääministeri Theresa May parlamentin alahuoneessa.
Pääministeri Theresa May parlamentin alahuoneessa 15. tammikuuta.Mark Duffy / Lehtikuva

Sauva tuodaan pöydälle jokaisena istuntopäivänä ja viedään pois istunnon päätyttyä. Parlamentaarikot eivät saa koskea siihen, mutta vuosien varrella jotkut eivät ole voineet vastustaa kiusausta.

Viimeksi ennen joulua työväenpuolueen edustaja Lloyd Russell-Moyle otti sauvan käteensä ja yritti viedä sen istuntosalista pois. Russell-Moyle pysäytettiin nopeasti, ja rangaistuksena hänet poistettiin salista loppupäiväksi.

Kapinointinsa syyksi Russell-Moyle nimesi hallituksen brexit-suunnitelmat.

Miksi monet edustajat pongahtavat seisomaan, kun yksi saa puheenvuoronsa pidettyä?

Se on tapa kiinnittää puhemiehen huomio eli pyytää puheenvuoroa. Seisomaan saa nousta vain puheiden välissä, kun puhemies valmistautuu ilmoittamaan seuraavan puhujan.

Puheenvuoroa voi pyytää myös kirjallisesti ennen istuntoa.

Miksi kaikki häipyvät kesken kaiken salista?

Parlamentin tärkeät äänestykset toteutetaan siten, että edustajat lähtevät salista ja jakautuvat niin kutsutuille kyllä- ja ei-käytäville. Käytävillä virkailijat kirjaavat ylös edustajien nimet ja tehtävään nimetyt edustajat laskevat äänet.

Britannian parlamentti ei käytä elektronista äänestysjärjestelmää.

Kun jokin asia tulee äänestettäväksi, puhemies kehottaa ensiksi esitystä puoltavia huutamaan kyllä ja sen jälkeen vastustajia huutamaan ei. Sitten hän arvioi, kumpi huutokuoro voitti. Vain, jos puhemiehen arvio kyseenalaistetaan, järjestetään käytävä-äänestys eli jako.

Miksi edustajat istuvat niin ahtaasti?

Salissa ei yksinkertaisesti ole riittävästi istumapaikkoja kaikille edustajille.

Britannian parlamentin alahuoneessa on 650 edustajaa, mutta istumaan mahtuu vain noin kaksi kolmasosaa heistä. Kun parlamentti käsittelee tärkeitä lakeja ja kaikki haluavat olla paikalla, osa joutuu seisomaan tai istumaan penkkirivien viereen.

Minkä takia hallitus ja oppositio on sijoitettu vastakkain?

Tapa periytyy historian sattumasta. Alahuone sai oman istuntosalinsa, kun kuningas Edvard VI luovutti 1500-luvulla maalliseen käyttöön siirretyn kirkkosalin alahuoneen käyttöön. Tilan muoto ja aiempi käyttötarkoitus vaikuttivat siihen, miten istumapaikat sijoitettiin.

Puhemiehen paikka sijoitettiin alttarin portaille, ja edustajat istutettiin toisiaan vasten kuin kilpailevat kuorot. Siitä lähtien alahuoneessa on ollut sama järjestys. Myös kyllä- ja ei-käytävillä äänestäminen on ollut tapana noista ajoista lähtien.

1800-luvulla Westminsterin suuren palon jälkeen rakennettiin saman mallinen uusi istuntosali, joka puolestaan tuhoutui toisen maailmansodan pommituksissa. Silloin harkittiin, pitäisikö tilalle rakentaa suurempi, mahdollisesti puolikaaren tai hevosenkengän muotoinen istuntosali.

Muun muassa sodan ajan pääministeri Winston Churchill vastusti muutoksia. Churchill piti kaksipuoluejärjestelmää Britannian parlamentaarisen demokratian ytimenä ja näki sen juontavan juurensa parlamenttisalin muotoon. Myös salin koosta Churchillilla oli selvät mielipiteet.

– Salin [...] ei tule olla niin iso, että kaikki edustajat mahtuisivat sisään ilman tilanahtautta, eikä pidä edes kysyä, pitäisikö jokaiselle edustajalle olla hänelle varattu oma paikka. Jos sali on tarpeeksi suuri kaikille, yhdeksän kymmenesosaa keskusteluista käydään masentavassa ympäristössä lähes tyhjässä tai puolityhjässä salissa. [...] Suurina hetkinä ilmassa pitäisi olla tungoksen ja kiireen tuntua, Churchill perusteli Encyclopaedia Britannican mukaan (siirryt toiseen palveluun).

Pommitetun tilalle rakennettiin samanmuotoinen ja yhtä ahdas sali. Ja Britannian parlamentin alahuoneessa istutaan edelleen tärkeinä äänestyspäivinä kuin sillit suolassa.

Lähteet: Britannian parlamentin kotisivut (siirryt toiseen palveluun), The Guardian (siirryt toiseen palveluun), The New York Times (siirryt toiseen palveluun), Encyclopaedia Britannica (siirryt toiseen palveluun).

Lue seuraavaksi