Lappilaisten joukko harveni lähes 700 ihmisellä

Lappilaisia kuolee enemmän kuin syntyy ja lisäksi suurin osa kunnista kärsii muuttotappiosta.

väestönlaskenta
Muuttoauto.
Muuttoautot ovat vierailleet ahkerasti Lapissa.Derrick Frilund / Yle

Lappi menetti asukkaita jälleen viime vuonna. Lapin asukasluku pieneni viime vuonna 693 ihmisellä. Eniten väkeä lähti Kemistä (-232 asukasta) ja Kemijärveltä (-159 asukasta).

Asukkaita on huvennut runsaasti myös Keminmaasta (-147), Sodankylästä (-103) ja Ylitorniolta (-101).

Asukasluku pienenee Lapissa, koska lappilaisia kuolee enemmän kuin syntyy ja lisäksi suurin osa kunnista kärsii muuttotappiosta.

Selkeä poikkeus väkikadosta kärsivässä maakunnassa on Rovaniemi, joka kasvoi viime vuonna yli 500 asukkaalla. Rovaniemi oli ainoa Lapin kunta, jossa syntyi enemmän ihmisiä kuin heitä kuoli. Lapin pääkaupunkiin virtasi uusia asukkaita myös muuttoliikkeen seurauksena. Rovaniemellä oli vuoden lopussa 62 963 asukasta.

Väkilukua onnistui kasvattamaan myös Inari, 42 ihmisellä. Pienelle plussalle punnersivat myös Kittilä (+2 asukasta) ja Savukoski (+4 asukasta).

Lapissa oli viime vuonna 178 530 asukasta. Luvut ovat Tilastokeskuksen ennakkotietoja.