Mielikuvituksen kuntoa kannattaa treenata – aloita vaikka viidellä minuutilla päivässä, kehottaa kirjailija Siri Kolu

Mielikuvituksen voi päästää lentoon esimerkiksi kirjoittamalla.

mielikuvitus
Siri Kolu
Jokainen tarvitsee mielikuvituksen supervoimaa, sanoo lasten- ja nuortenkirjoistaan tunnettu Siri Kolu.Tiina Jutila / Yle

Millainen on mielikuvituksesi hapenottokyky, kirjailija Siri Kolu kysyy.

Jokaisessa ihmisessä on lapsesta asti luovuutta, mutta Siri Kolun mielestä nyky-yhteiskunnassa mielikuvitus ja ajattelu helposti lukkiutuvat.

– Tiedämme, että kehoa täytyy huoltaa. Samanlainen peruskunto on myös mielikuvituksella. Myös sitä kannattaisi treenata, sillä sen kautta vapautuu paljon henkisiä voimavaroja, Kolu sanoo.

Kun mielikuvituksen päästää vauhtiin esimerkiksi kirjoittamalla, oma ilmaisukyky kehittyy. Se auttaa saamaan paremman yhteyden omiin tuntemuksiin. Mielikuvitus on tärkeää myös empatian vuoksi. Että voimme kuvitella, miltä toisesta ihmisestä tuntuu.

Kirjoita tarina tai tee sanalista

Mielen ja ajattelun lukkojen avaamiseen voi käyttää kirjoittamista. Kirjailija Siri Kolu kehottaa aloittamaan vaikka viidellä minuutilla päivässä.

Kolun ja kuvittaja Sanna Pelliccionin Lue minut -kirjassa (Otava) on aikuisille ja nuorille suunnattuja sanataideharjoituksia, joissa mielikuvituksen voi päästää lentoon. Samalla sanojen käytön taito rikastuu.

Suunnittele hurja tapahtuma, joka voisi aloittaa tarinan. Kuka olisi paras selviytymään tästä seikkailusta? Suunnittele näiden vihjeiden avulla tarina.

Jos sinulla olisi jokin supervoima, mikä se olisi? Miten se muuttaisi elämäsi?

Millainen on lempipaikkasi luonnossa? Jos paikalla olisi kerrottavanaan tarina, miten se alkaisi?

Lue minut-kirja
Sanna Pelliccioni / Lue minut -kirja

Siri Kolun mukaan esimerkiksi paljon pelaavat lapset innostuvat helposti mielikuvitustehtävistä ja henkilöhahmojen luomisesta. Osa ihmisistä tarttuu sen sijaan luontevammin erilaisiin sanatehtäviin.

Kirjoita sanalistoja. Kymmenen surullista, kymmenen räjähtävää, kymmenen onnellista ja kymmenen pitkästyttävää sanaa. Valitse yksi lista. Vaihda sanoista neljä toisten listojen sanoihin. Kirjoita kymmenellä sanallasi jokin teksti: runo tai tarina. Koeta käyttää kaikki sanat ja lisää tarpeellinen määrä omia sanoja.

Hengitä syviä hengityksiä. Kirjoita ylös sanoja sitä mukaa kun niitä tulee mieleesi. Kun olet saanut aikaan kymmenkunta sanaa, voit lopettaa. Katso yksittäistä sanaa. Jos se olisi paikannimi, mikä paikka olisi kyseessä? Olisiko se joki, baari, pyhä lehto tai suurkaupunki?

Lue minut-kirja
Sanna Pelliccioni / Lue minut -kirja

Sanat yhdistyvät kehon liikkeeseen

Me Rosvolat -sarjasta tunnettu Siri Kolu on kirjoittanut romaaneja lapsille ja nuorille aikuisille. Hän toimii myös sanataiteen kouluttajana ja johtaa Vantaan sanataidekoulua.

Sanataide on alkanut kiinnostaa yhä enemmän. Esimerkiksi sanataidekouluja on parikymmentä eri puolilla maata. Siri Kolun mukaan innostusta löytyy yhä enemmän myös niin sanottuun hyvinvointikirjoittamiseen. Siinä sanataiteeseen yhdistyy kehollinen harjoittelu, kuten tanssi, jooga, rentoutuminen tai hengitysharjoitus.

Siri Kolulle itselleen hyvinvointikirjoittamisen hetkiä ovat jokapäiväiset matkat julkisissa kulkuvälineissä. Välttämättä harjoitukset eivät edes vaadi kirjoittamista. Kävely- ja trekkinglenkeillään hän on alkanut sanella ajatuksiaan ja tallentaa puhetta kännykällä.

Siri Kolu
Siri KoluTiina Jutila / Yle

Kaikki tarvitsevat mielikuvituksen supervoimaa

Kirjailijavierailuillaan kouluilla Siri Kolu kertoo joskus tapaavansa lapsia ja nuoria, jotka toteavat, ettei heillä ole mielikuvitusta. He saattavat kertoa sen samaan tapaan kuin sanoisivat, ettei heillä ole vaikkapa nukkekotia. Yleensä ei tosin mene kauaa, kun lapsi tai nuori huomaakin käyttävänsä mielikuvitustaan.

– En soisi kenenkään tässä maassa ajattelevan, että minulla ei ole mielikuvitusta. Sehän vaikuttaa jo minäkuvaan ja itsetuntoon, Siri Kolu sanoo.

Jos kirjoittaminen tuntuu vaikealta, ajattelua kannattaa avartaa lukemalla (siirryt toiseen palveluun). Siri Kolun mielestä mielikuvituksen käyttöä kannattaa edistää jo oman hyvinvoinnin ja empatiakyvyn vuoksi.

– On välttämätöntä, että meillä kaikilla on mielikuvituksen supervoima kuvitella, miltä meistä itsestämme tai toisesta tuntuu, hän sanoo.