Hämeenlinnalainen Kettuki ry sai 75 000 euron avustuksen

Kettuki ry:n tukikohtana Hämeenlinnassa on Kumppanuustalo.

Hämeenlinna
Rakennus kuvattuna talvena ulkoapäin.
Tämä rakennus on ehtinyt toimia muun muassa kirkkona, kirjastona, arkistona ja kouluna ennen kuin siitä tuli Kumppanuustalo.Ville Välimäki

Hämeenlinnalainen Kettuki ry on saanut avustusta Taiteen edistämiskeskukselta.

Toiminta-avustus tälle vuodelle on 75 000 euroa eli viisi prosenttia enemmän kuin edellisvuonna.

Kettukin tavoitteena on tukea kehitysvammaisten ja muiden erityistä tukea tarvitsevien henkilöiden taiteen tekemistä.

Yhdistys haluaa tehdä kettukilaisten taidetta tunnetuksi ja nostaa taiteenalan arvostusta valtakunnallisesti.

Lisäksi yhdistys järjestää muun muassa taidekursseja, työpajoja ja näyttelyitä.