Kajaanissa käytetään AR- ja VR-teknologiaa opetuksessa – opiskelija saa ohjeita suoraan silmiensä eteen

Kouluttaja voi lähettää ohjeita vaikka toisella puolella maailmaa tai keskellä metsää touhuavalle mekaanikolle.

Kajaani
Moottorin korjausohjeita tablettitietokoneella
Hattrick-pannan kautta jaettu data voidaan lähettää tabletteihin, älypuhelimiin tai vaikka luokan älytelevisioruudulle.Lucas Holm /Yle

Kainuun ammattiopisto ja Kajaanin ammattikorkeakoulu yhdistävät jo lisättyä todellisuutta ja virtuaalitodellisuutta opetukseen.

Hankkeessa on mukana myös raskaan kaluston ajoneuvojen kanssa työskenteleviä yrittäjiä.

– Nykyajan mekaanikko ei ole enää mikään rasvapeikko, vaan työ liittyy koko ajan enemmän sähköön ja elektroniikkaan. Tätä puolta pitäisi pystyä markkinoimaan myös nuorille, kouluttaja Ari Kananen sanoo.

Kainuun ammattiopistolla käytetään Hattrick-laitetta, joka on päähän laitettava pantamallinen laite. Laite käyttää lisättyä ja virtuaalitodellisuutta.

Sen avulla kouluttaja voi auttaa maailman toisella puolella olevaa mekaanikkoa moottorin korjaamisessa.

Pannan avulla käyttäjä näkee esimerkiksi tietokoneen näytön silmiensä edessä, vaikka henkilö itse seisoisi metsässä rikkinäisen metsäkoneen vierellä.