Tuhkarokko leviää rokottamattomien lasten joukossa Luoteis-Yhdysvalloissa – epidemian pelätään kestävän kuukausia

Kaksi vuosikymmentä sitten Yhdysvalloissa ei ollut ainuttakaan tuhkarokkotapausta. Nyt yhä useampi jättää lapsensa rokottamatta.

tuhkarokko
Mustavalkoinen kuva julisteesta, jossa on kuvia perheistä ja varoitus turkarokon hengenvaarallisista kompikaatioriskeistä.
Tuhkarokko tappoi ennen rokotusten aloittamista satoja yhdysvaltalaisia vuodessa. Tämä vuoden 1939 juliste varoittaa vähättelemästä niiskutusta, koska se saattaa olla tuhkarokkoa. Minneapolisin kaupunginarkisto

Luoteis-Yhdysvalloissa Oregonin osavaltiossa uutenavuonna havaittu, Washingtonin osavaltioon levinnyt tuhkarokkoepidemia on voimistunut viime päivinä.

Epidemia on keskittynyt Clarkin piirikuntaan. Siellä todettiin ensimmäiset tapaukset pari viikkoa sitten, ja Washingtonin kuvernööri julisti osavaltioon kansanterveydellisen hätätilan.

Uusin luku on 36 eli yli kymmenesosa koko Yhdysvalloissa viime vuonna rekisteröidystä sairastuneiden määrästä (siirryt toiseen palveluun).

Varmistamattomia tapauksia on yli kymmenen. Myös naapuripiirikunnassa Kingsissä on sairastunut yksi ihminen.

Vain yksi sairastuneista on aikuinen. Valtaosa on pikkulapsia. Nuorin on yksivuotias. Vain neljä sairastunutta oli rokotettu tuhkarokkoa vastaan.

Kuvernööri Jay Inslee sanoo lausunnossaan (siirryt toiseen palveluun), että tilanne on hyvin vaarallinen ja tauti saattaa levitä nopeasti myös muihin piirikuntiin. Terveysviranomaiset arvioivat, että epidemia on vasta aluillaan ja voi kestää kuukausia.

Virustaudeista tarttuvimpia

Kun ihminen yskii ilmoille tuhkarokkoviruksen, se voi tarttua ilmasta vielä kahdenkin tunnin päästä. Koska oireiden ilmaantuminen vie viikosta kolmeen, yskijä voi levittää tartuntaa tietämättä vielä omasta sairaudestaan.

Samasta syystä tauti leviää helposti matkustajien mukana maasta toiseen. Tällä kertaa yhdeksi solmukohdaksi tiedetään kansainvälinen lentokenttä, joka sijaitsee Oregonin puolella Portlandissa. Clarkin piirikunnan Vancouver on Portlandin nukkumalähiö.

Clarkin piirikunnan viranomaiset (siirryt toiseen palveluun) ovat julkaisseet luettelon paikoista, joissa sairastuneet ovat käyneet ennen taudin puhkeamista. Miltei 40 paikan luettelossa on koulujen ja kirkkojen lisäksi muun muassa Ikean myymälä.

Yhdysvaltain tartuntatautikeskus CDC (siirryt toiseen palveluun) on muistuttanut, että yhdeksän kymmenestä viruksen saaneesta rokottomattomasta ihmisestä sairastuu.

Nujerrettu tauti on palannut

Tuhkarokkoa vastaan alettiin Yhdysvalloissa rokottaa vuonna 1963. Sitä ennen tautiin sairastui kolmesta neljään miljoonaan yhdysvaltalaista vuodessa. Heistä 400–500 kuoli. Tuhannet saivat aivotulehduksen, jolla voi olla vakavia jälkiseurauksia.

Vuonna 2000 viranomaiset ilmoittivat, että tuhkarokko oli täysin nujerrettu Yhdysvalloista, sillä maassa ei ollut todettu yhtään turkarokkotapausta yli vuoteen.

Rokotuskartalle on kuitenkin sen jälkeen ilmestynyt harmaita alueita, joissa keskimääräistä useampi jättää lapsensa rokottamatta.

Tämänkertaisen epidemian alkulähde on vielä varmistamatta, mutta viime vuonna ortodoksijuutalaisten yhteisössä New Yorkissa ja New Jerseyssä puhjenneiden kolmen epidemian syyksi osoittautuivat matkailijoiden mukana Israelin ääriortodoksiyhteisöistä tulleet virukset.

Clarkin piirikunnassa ei ole riittävää laumasuojaa

Todistus tuhka- ja vihurirokolta ja sikotaudilta suojelevasta MPR-rokotuksesta on Yhdysvalloissa yleensä edellytys lapsen päivähoitopaikalle. Useimmat osavaltiot kuitenkin hyväksyvät uskonnolliset syyt perusteeksi sille, etteivät vanhemmat anna rokottaa lapsiaan.

18 osavaltiossa kelpaavat myös "henkilökohtaiset ja aatteelliset syyt". Näistä osavaltiosta 12:ssa rokottamattomuus on yleistynyt kymmenen viime vuoden aikana.

Useimmiten rokotusten vastustaminen johtuu väitteistä, joiden mukaan rokotukset aiheuttavat autismia. Väitteiden tueksi ei ole löydetty tieteellistä näyttöä.

Tuhkarokon laumasuojaan lasketaan riittävän, että 92 prosenttia lapsista rokotetaan. Laumasuojan ansiosta epidemia ei pääse puhkeamaan, joten rokottamattomatkin ovat turvassa. Clarkin piirikunnassa rokotettujen osuus on 78 prosenttia.