Auran vanhan nahkatehtaan ikkunat yhä telkeämättä – lumikinokset viivästyttävät työtä

Runsas lumentulo on viivästyttänyt Auran vanhan nahkatehtaan telkeämisoperaatiota.

Nahkatehdas
Lumikinos
Kuvituskuva.Kimmo Brandt / EPA

Auran vanhan nahkatehtaan kulkuaukkojen telkeäminen viivästyy.

Varsinais-Suomen pelastuslaitos on vaatinut Auran rakennusvalvontaa estämään ulkopuolisten pääsy rakennukseen vaaran takia. Kunnan lupajaosto päätti velvoittaa omistajaa telkeämään ikkunat pari viikkoa sitten.

Sivullisten pääsy rakennukseen piti estää tällä viikolla, mutta lumentulo on pitänyt Auran kiinteistöpalvelun niin kiireisenä, että työtä ei ole edes aloitettu.

– Lumi on pitänyt meidät täystyöllistettyinä. Heti, kun tulee seesteisempi hetki, niin paneudumme tehtaan telkeämiseen. Lunta on tullut niin paljon, että homma alkaa polun avaamisella tehtaalle, kertoo Auran kiinteistöpalvelusta Sami Nenonen.

Tehdas on ollut pitkään tyhjillään ja osittain varastokäytössä. Huonokuntoisessa rakennuksessa on tapahtunut viime vuosina myös ilkivaltaa. Auran nahkatehdas lopetti toimintansa jo vuonna 1975.