Vehkataipaleella alkoi taistelu kyläkoulun puolesta: "Olettamukset eivät riitä, vaan kaiken pitää perustua faktoihin"

Taipalsaaren kunnan talouden säästöehdotukset käydään Vehkataipaleella läpi suurennuslasilla.

kyläkoulut
Kirkonkylän koulun koululaisia
Yle

Taipalsaaren Vehkataipaleen asukkaat valmistautuvat ensi viikolla järjestettävään kunnan asukastilaisuuteen perusteellisesti. Kyläläiset kokoontuvat maanantai-iltana metsästysmajalle tutkimaan kotikunnan talouden tunnuslukuja.

Taipalsaaren johtavat virkamiehet ja kuntatalouden konsultti tulevat keskiviikkona esittelemään toimenpiteitä, joilla kunnan taloutta on tarkoitus kohentaa.

Ohjausryhmä esittää, että ensi syksystä lähtien kaikki Taipalsaaren alakoululaiset kävisivät Kirkonkylän koulua ja yläkoululaiset Saimaanharjun koulua. Lisäksi varhaiskasvatus keskitettäisiin päiväkoti Satulaivaan Saimaanharjulle.

Toimenpiteillä saataisiin lähes 900 000 euron säästöt vuosina 2019–2020, ja sen toteutuminen merkitsisi Vehkataipaleen koulun sulkemista.

Miten kyläkoulun lakkauttaminen lisää kunnan elinvoimaisuutta?

Vehkataipalelaiset pillastuivat kyläkoulun lakkauttamissuunnitelmista.

Taipalsaaren kunnan hehkuttama elinvoimaisuuden säilyttäminen ja Vehkataipaleen koulun lakkauttaminen lyövät asukkaiden mukaan toisiaan korville.

–Se on rajua, koska tästä kärsivät eniten lapset. Suurin syy lapsiperheillä on ollut Vehkataipaleelle muuttoon juuri tämä kyläkoulu, sanoo Lauri Kauppinen.

Vehkataipalelaiset eivät niele talouden sopeuttamisohjelmaa sellaisenaan, vaan haluavat perehtyä konsultin tekemiin laskelmiin perusteellisesti.

– Mitkään olettamukset eivät riitä, vaan kaiken pitää perustua faktoihin, Kauppinen painottaa.

"Varmistamme, että puhumme samoista asioista"

– Kylällä asuu paljon korkeasti koulutettua väkeä, joka ymmärtää taloutta, palvelurakennetta ja kuntaa toimijana. Samalla varmistamme, että puhumme kunnan edustajien kanssa samoista asioista, sanoo Vehkataipaleella asuva Ville Pulkkinen.

Hän arvelee, että säästöehdotusten koeponnistaminen isommalla porukalla tukee myös kunnan suunnitelmia.

Taipalsaaren talouden kohentamissuunnitelmia esitellään Vehkataipaleella ensi keskiviikkona.