Trump suivaantui USA:n tiedustelupomoille: "Heidän pitäisi palata koulun penkille"

Yhdysvaltain presidentti kiukustui, kun tiedustelujohtajat esittivät hänen näkemyksistään poikkeavia käsityksiä muassa Iranin ja Pohjois-Korean uhkista.

Donald Trump
Donald Trump
Donald TrumpMichael Reynolds / EPA

– Tämänhetkinen arviomme on, että Pohjois-Korea pyrkii säilyttämään joukkotuhoasekapasiteettinsa, arvioi kansallisen tiedustelun johtaja Dan Coats tiistaina.

Presidentti Donald Trump taas on todennut, että Pohjois-Korea ei ole enää ydinuhka Yhdysvalloille. Keskiviikkona hän tviittasi, että suhde Pohjois-Koreaan on nyt parempi kuin koskaan.

Iranista tiedustelujohtaja sanoi, että maalla ei ole tällä hetkellä mitään toimia ydinaseen valmistamiseksi, eli ydinsopimus toimii.

Presidentti Trumpin hallinto taas irtaantui Iranin ydinsopimuksesta juuri siitä syystä, että se oli Trumpin arvion mukaan erittäin huono.

Vastapainoksi tiedustelujohtajien näkemyksille Trump intoutuikin syyttelemään tiedusteluväkeä passiivisiksi ja naiiveiksi juuri Iranin kysymyksessä.

Trump tviittasikin, että "he ovat väärässä" ja "tiedustelun pitäisi palata koulun penkille".

Demokraattisenaattori, joka istuu tiedusteluasioiden päällä senaatissa, kommentoi Trumpin suhtautumista maansa tiedusteluasiantuntijoihin "erittäin vaaralliseksi."

– Presidentillä on vaarallinen tapa vähätellä tiedusteluyhteisöä, joka on eri mieltä, kuin hänen vaihtoehtoinen todellisuutensa, senaattori Mark Warner täräytti tviitissään.

Lähteet: AP, BBC