Suomalaisten syytteet Venäjän valtioon kohdistuneesta miljoonapetoksesta nurin käräjillä – kiinteistökikkailu toi tuomiot törkeästä velallisen epärehellisyydestä

Espoolaisyhtiö kauppasi Venäjältä ostamansa kiinteistöt toiselle yhtiölleen alihintaan velkojien tappioksi.

talousrikokset
Helsingin käräjäoikeus
Henrietta Hassinen / Yle

Helsingin käräjäoikeus hylkäsi syytteet törkeästä petoksesta Venäjän kiinteistövaihtoja Suomessa koskevassa jutussa. Sen sijaan oikeus näki rikollisena sen, kuinka espoolaisyhtiö kikkaili kiinteistöt alihintaan toiselle samojen omistajien hallinnoimalle yhtiölle.

Kyse on tapauksesta, jossa Venäjän kiinteistöomistuksia ulkomailla hallinnoiva yhtiö myi 2010-luvun alussa vaihtokaupalla espoolaisyhtiölle 64 kiinteistöä ja asunto-osaketta, joista suurin osa sijaitsee Helsingin kantakaupungissa.

Venäjä vaihtoi kiinteistöt 9 miljoonan arvoiseen liikekiinteistöön Helsingin Lauttasaaressa. Vaihdossa Venäjä antoi muun muassa kiinteistöjä, jotka se oli saanut Saksalta sotakorvauksena.

Espoolaisyhtiö myi haltuunsa saamat kiinteistöt läheisyhtiölleen, joka puolestaan kauppasi ne eteenpäin yli 14,5 miljoonan euron markkinahintaan.

Jutun päätekijänä on tuomittu aiemmmin Venäjällä maan kiinteistöjä hallinnoineen FGUP:n pääjohtaja, joka tunnusti syyllistyneensä rikoksiin. Hänet on myös tuomittu 14,5 miljoonan vahingonkorvauksiin itärajan toisella puolella korkeinta oikeutta myöten.

Kiinteistökikkailu toiseen yhtiöön toi tuomiota

Helsingin käräjillä oli syytteessä yhteensä viisi ihmistä, joita syytettiin Venäjällä tuomitun kiinteistöpomon tekijäkumppaneiksi.

Syytettyinä olivat espoolaisyhtiön johtaja ja hänen poikansa, kiinteistöistä hinta-arvion tehnyt mies, syyttäjän mukaan pääjohtajan yhteyshenkilönä Suomessa toiminut mies ja kiinteistökaupan valmisteluun ja toteuttamiseen pääjohtajan valtuuttamana syyttäjän mukaan toiminut mies.

Oikeus hylkäsi syytteet törkeästä petoksesta, mutta näki kiinteistökikkailun isän ja pojan kahden yhtiön välillä rikollisena.

Espoolaisyhtiö siirsi oikeuden mukaan alihintaan ostetun omaisuuden niin ikään alihintaan toiselle isän ja pojan hallinnoimalle yhtiölle. Tarkoituksena oli siirtää rahaa velkojien ulottumattomiin.

Kiinteistömuklauksen jälkeen espoolaisyhtiö ajautui maksukyvyttömäksi.

Käräjäoikeus langetti toimitusjohtajalle kahden vuoden ehdollisen vankeusrangaistuksen ja tämän pojalle kahden vuoden ja kuuden kuukauden ehdottoman vankeusrangaistuksen törkeästä velallisen epärehellisyydestä. Oikeuden mukaan poika käytti sekä espoolaisyhtiössä että isän toisessa yhtiössä tosiasiallista määräysvaltaa.

Asiamiehelle syyte törkeästä rahanpesusta

Törkeän petossyytteen kaatumisesta huolimatta oikeus tuomitsi myös Venäjän federaation kiinteistöyhtiön asiamiehen törkeästä rahanpesusta. Vuonna 2012 asiamies oli saanut 430 000 euron arvosta varoja.

Oikeuden mukaan miehen täytyi ymmärtää, että rahat olivat rikoksella hankittuja.

Hänet on tuomittu törkeästä rahanpesusta yhden vuoden ja kuuden kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen.

Aiheesta aiemmin:

Venäläinen pääjohtaja petkutti omaa hallintoaan –  nyt syyllisiä etsitään Helsingissä

Poliisi epäilee: Venäjän valtiolta huijattiin Suomessa miljoonia – "Poikkeuksellista"

Venäjä vaihtoi Helsingin arvokiinteistöjään toimistotaloon