Käsikirurgit huolissaan yleistyneestä ilmiöstä: Ilkka Sjöman ei ole ainoa pilkkijä, jonka peukalon moottorikaira on repinyt irti

Peukalonsa pahasti telonut pilkkijä kehitti kairan varteen yksinkertaisen ja edullisen suojuksen.

kalastusvälineet
Ilkka Sjöman esittelee sähkökairan turvavarustelua
Ilkka Sjöman kehitteli akkukairaansa suojuksen. Kuppi suojaa mutteria ja holkki estää hansikasta tarttumasta pyörivään varteen.Antti Eintola / Yle

Pyhäjärven jäällä puhaltelee navakka tuuli kun vesilahtelainen Ilkka Sjöman kiskoo ahkiotaan kohti lähimmän saaren rantaa. Mies on pilkkivälineiden kanssa liikkeellä ensimmäistä kertaa sitten viime kevään.

Edelliskaudesta ei jäänyt pelkästään hyviä muistoja.

Ahkiossa matkustavat ikävien muistikuvien aiheuttajat: kaira ja akkuporakone. Yhdessä niiden tehtävänä on helpottaa reiän tekemistä ja säästää pilkkimieheltä muutama hikipisara. Auttamisen sijasta tämä laiteyhdistelmä oli tehdä Ilkka Sjömanista yksipeukaloisen miehen.

Hansikas takertui kairaan ja peukalo lähti kiertymään varren ympäri.

Ilkka Sjöman

– Olin juuri saanut ensimmäisen reiän tehtyä ja aikeissa ryhtyä pilkille. Lähdin siirtämään kairaa pulkkaan kun rukkanen vahingossa painoi poran kytkintä. Vasen käsi oli kairanvarressa kiinni. Hansikas takertui kairaan ja peukalo lähti kiertymään varren ympäri, Ilkka Sjöman muistelee huonosti päättynyttä reissua.

Pilkkijän peukalo jäi roikkumaan parin ihonriekaleen varaan. Mies pysyi tajuissaan, pakkasi kamppeensa ja käveli kilometrin verran rantaan. Siellä kaverit tilasivat ambulanssin, jonka määränpää oli Tampereen yliopistollinen sairaala.

Talven ensimmäinen tapaturma sattui jo

Ilkka Sjömanin tarina saattaa saada tavallisen kuulijan haukkomaan henkeään, mutta käsikirurgille siinä ei valitettavasti enää ole mitään uutta.

Taysissa käsikirurgiaan erikoistuva lääkäri Pekka Löppönen on kuullut saman jutun ennenkin saadessaan kairatapaturman uhrin eteensä leikkaussalin pöydälle.

– Tällaisia vammoja ei joitakin vuosia sitten ollut ollenkaan. Nyt viime vuosina on selvästi alettu markkinoimaan kombinaatiota, jossa tehokas akkuporakone liitetään perinteisen jääkairan varteen. Olemme joutuneet operoimaan enemmän peukaloita.

Pekka Löppönen
"Peukalon korjaaminen saattaa vaatia yli kahdeksan tunnin leikkauksen, eikä takeita irti nyhtäytyneen sormen kuntoutumisesta ole", sanoo käsikirurgiaan erikoistuva lääkäri Pekka Löppönen.Antti Eintola / Yle

Viime talvena Taysiin tuotiin käsikirurgin hoidettavaksi neljä potilasta, joilla oli täysin samantyyppinen vasemman käden peukalon nyhtäytymisvamma.

Valitettavasti uusikin kausi on Pirkanmaalla käynnissä: Tämän talven ensimmäinen pilkkipeukalo on jo käynyt korjattavana.

Uusien onnettomuuksien välttämiseksi tarvitaan tarkkaavaisuutta niin akkukairojen valmistajilta, myyjiltä kuin käyttäjiltäkin. Akkukairoja markkinoivasta Makita Oy:sta sanotaan, että kairaan liitettävässä porassa tulee olla apukahva ja turvalieriö, joita ilman kairaa ei saisi käyttää. Porakone pitäisi myös lukita aina käytön jälkeen.

Peukalo ei palaa ennalleen

Peukalo on käden tärkein sormi, ja siksi se pyritään aina säilyttämään ja kiinnittämään takaisin paikoilleen. Leikkaukset ovat pitkiä ja vaativia, sillä repeytymisvammaa ei paikata helposti.

– Irtinyhtäytymisvamma aiheuttaa tyypillisesti sormen verisuoniin vaurion niin pitkälle, että vaikka suonenpäät saataisiinkin parhaassa tapauksessa liitettyä paikoilleen, ei verenkierto elvy irtokappaleeseen. Silloin sormi menetetään, Pekka Löppönen kuvailee käsikirurgian haasteita.

Ilkka Sjöman pilkillä
Syy ei ole kairassa, jos peukalo irtoaa, sanoo Ilkka Sjöman. ”Kyllä vika on ehdottomasti käyttäjässä. Kun näitä reikiä tekee paljon, niin sitä tuudittautuu siihen, että osaa homman. Vahinko tapahtuu silloin, kun on mielestään jo tekemässä jotakin ihan muuta eikä enää kairaa reikää." Antti Eintola / Yle

Ilkka Sjöman sai lopulta pitää peukalonsa. Hänet pelasti se, että matka Vesilahdelta Tampereelle on lyhyt.

– Olen ollut saman kairan kanssa myös esimerkiksi Inarijärvellä kaukana kaikesta. Siellä minun olisi käynyt huonommin ja olisin nyt peukaloa köyhempi, Sjöman sanoo.

Entisellään pilkkimiehen sormi ei kuitenkaan ole: mittaa jäi puuttumaan sentin verran ja kylmänarkuus vaivaa. Sjöman suojaa vasenta kättä erityisellä peukalolapasella suunnatessaan jäälle.

Akkuporakoneen ja kairan lisäksi mies pakkaa ahkioonsa nyt myös itse kehittelemänsä suojuksen.

– Rakensin päällysputken sekä suojakupin mutteria varten. Vaikka hansikas tarttuisikin varteen ja kaira pyörähtäisi, holkki estää kättä lähtemästä mukaan. Tällaisen peukalosuojan rakentaa alle kahdeksalla eurolla.

Sähkökaira
Kairan ja akkuporakoneen lisäksi Ilkka Sjömanin pilkkiahkiossa matkustavat nykyään myös suojakuppi ja -holkki.Antti Eintola / Yle

Akkukairoja markkinoiva yritys ei suosittele tekemään muutoksia koneeseen tai kairaan.

– Ne ovat aina riski koneen käytön turvallisuudelle, vaikka tarkoitus olisikin päinvastainen, Makita Oy Suomen myyntijohtaja Tommi Lindgren sanoo.

Artikkeliin lisätty akkukairoja valmistavan yrityksen kommentit kello 16.58.