Suomen tähän asti laajimmassa valepoliisi-ilmiössä neljä miestä passitettiin vuosiksi vankilaan

Myös Oulussa isoja summia varastaneet rikolliset veivät iäkkäiltä uhreiltaan yhteensä yli 800 000 euroa.

Oulu
Poliisin hihamerkki.
Toni Pitkänen / Yle

Neljä miestä on tuomittu vankeuteen niin sanotussa valepoliisijutussa Pohjois-Savon käräjäoikeudessa. Miehet huijasivat vanhuksilta rahaa esiintymällä puhelimessa poliisina. Kyseessä on Suomen tähän asti laajin yksittäinen kokonaisuus valepoliisi-ilmiössä.

Pisin jutusta määrätty vankeusrangaistus oli 4 vuotta. Muut tuomiot vaihtelevat kahdesta vuodesta kolmeen ja puoleen vuoteen. Syyttäjä vaati tässä oikeudenkäynnissä rangaistusta yhteensä 43 henkilölle.

Tekijät löysivät uhrinsa hakemalla numerotiedustelusta ihmisiä, joiden etunimi kuulosti vanhalta. Pahimmassa tapauksessa uhri saattoi menettää kaikki säästönsä.

Myös Oulussa isoja summia varastaneet rikolliset veivät iäkkäiltä uhreiltaan yhteensä yli 800 000 euroa. Kaikkia rahoja he eivät ehtineet saada itselleen, sillä useissa tapauksissa pankki ehti jäädyttää tilisiirrot.

Lue lisää:

Neljälle valepoliisille vankeutta yhdestä Suomen viime vuosien suurimmista huijauksista – etsivät uhriksi vanhuksia etunimien perusteella

Onhan sinulla jo puhelimessasi Ylen Uutisvahti? Lataa se tästä! (siirryt toiseen palveluun)

Mitä sinä haluat tietää? Kysy, me selvitämme! (siirryt toiseen palveluun)