Oppositio vaati hallitukselta hoitajamitoitusta – "Jos kokoomus on ainoa vastustaja, jättäkää heidät yksin"

Peruspalveluministerin mukaan hoivayritysten työvuorolistoilla olevat niin sanotut haamuhoitajat voivat olla pahimmillaan rikos.

Kyselytunti (Eduskunta)
Eduskunnan täysistunto 31.1.2019
Eduskunnan täysistunto 31.1.2019

Vanhusten hoivakotien karut käytännöt, kuten aliravitut vanhukset, ovat hallinneet julkista keskustelua tällä viikolla. Väittelyyn vanhustenhoidon epäkohdista kului koko eduskunnan kyselytunti torstaina.

Hallitukselta vaadittiin vastauksia hoitohenkilökunnan vähäisyydestä heti ensimmäisistä kysymyksistä lähtien, jotka esitti kansanedustaja Merja Mäkisalo-Ropponen (sd). Hän vaati peruspalveluministeri Annika Saarikkoa (kesk.) esittämään sitovaa hoitajamitoitusta vielä tällä vaalikaudella.

Hallituspuolue kokoomus vahvisti torstaina iltapäivällä, että se vastustaa ainoana puolueena sitovan hoitajamitoituksen kirjaamista lakiin, vaikka velvoittava mitoitus kävisi hallituskumppaneillekin. Tällä hetkellä laissa on vain suositus, että hoitajia olisi 0,5 yhtä hoidettavaa kohden.

Saarikko ja valtiovarainministeri Petteri Orpo (kok.) vastasivat, että lakia ei ehdittäisi enää tällä hallituskaudella muuttaa.

Selitys ei kelvannut oppositiolle, josta vaadittiin useaan kertaan velvoittavan hoitajamitoituksen viemistä eteenpäin ja asian kiirehtimistä.

SDP:n ryhmäjohtaja Antti Lindtman vaati muiden joukossa useaan otteeseen hallitukselta selitystä, onko kokoomus ainoa, joka sitovaa hoitajamitoitusta vastustaa.

– Jos kokoomus on asiassa ainoa joka vastustaa, jättäkää heidät tässä asiassa yksin, vetosi perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Leena Meri.

Orpo: Helppo ratkaisu monimutkaiseen ongelmaan

Ministeri Saarikko toivoi oppositiolta muita ratkaisuesityksiä.

– Totean, että päästämme itsemme liian helpolla, jos ajattelemme että ratkomme ympärivuorokautisen hoivan mitoituksella kaiken sen mihin suomalaisen yhteiskunnan ikääntyminen johtaa, Saarikko lateli.

Hän vahvisti kuitenkin olevansa henkilökohtaisesti sen takana, että keskusta otti eduskuntavaaliohjelmassaan torstaina kantaa hoitajamitoituksen puolesta.

Orpo vetosi siihen, että ongelmat eivät ratkeaisi hoitajamitoituksella.

– Te tarjoatte helpon ratkaisun monimutkaiseen ongelmaan. Ei hyvät ihmiset riidellä näin paljon, Orpo sanaili kiivaan keskustelun lopulla.

Saarikko sanoi arvelleensa etukäteen, valitseeko pääoppositiopuolue SDP tyylilajin, jossa se syyttelee hallitusta.

– Ei teidän saldonnekaan puhdas ole, te leikkasitte kuntien taloudesta, laitoshoidosta, josta täälläkin puhutaan, hän syytti itse.

Saarikko vetosi siihen, että painopiste on ollut tällä vaalikaudella kotihoidon kehittämisessä, jota on hänen mukaansa valtaosa vanhusten palveluista.

Saarikko kohdisti sanansa myös kuntapäättäjille, ja kysyi onko kilpailutuksissa tuijotettu vain hintaa.

Saarikko: Haamuhoitajat pahimmillaan rikos

Vasemmistoliiton ryhmäjohtaja Aino-Kaisa Pekonen vaati puuttumaan työvuorolistoilla oleviin niin sanottuihin haamuhoitajiin, eli henkilökunnan vähyyteen hoivakodeissa.

Saarikko sanoi, että asiaa käsitellään huomenna perjantaina, jolloin hän tapaa hoivayrityksien, ammattiliittojen, kuntien ja valvontaviranomaisten edustajia. Tarkoitus on neuvotella, miten vanhuksille turvataan laadukkaat asumispalvelut.

– Pahimmillaan se on rikos, jos on tietoisesti väärennetty dokumentaatiota, jota valvontaviranomainen tarkastaa, Saarikko ilmoitti.

– Toiminta, joka vääristelee henkilöstön määrää, joka vanhuksilla on tukenaan, on yksiselitteisesti väärin. Tulen vaatimaan sitoumuksia tämän lopettamiseksi.

Vihreiden kansanedustaja Outi Alanko-Kahiluoto vaati vastausta kannattaako Suomeen ajaa laajoja, yksityisten yritysten pyörittämiä sote-markkinoita.

Myös vasemmistoliiton puheenjohtajan Li Anderssonin mukaan vanhustenhoidon ongelmat ovat nykymallin ongelmia, eivätkä ne hänen mukaansa ratkea sote-uudistuksella, vaan tulevat pahenemaan.

– Ajatte mallia, jossa voitontavoittelu tulee pahenemaan entisestään, Andersson syytti.

Petteri Orpon mukaan ne ongelmat, joista nyt puhutaan, ovat nykymallin ongelmia. Hän perusteli, että kunnat ovat vastuussa vanhuuspalveluiden järjestämisestä, mutta ne ovat liian pieniä, ja ulkoistamaan on jouduttu ilman kunnon osaamista, mistä ongelmat hänen mukaansa juontavat.

– Siksi tarvitsemme sote-uudistuksen. Ei saa sotkea asioita, Orpo sanoi.

Outi Alanko-Kahiluoto arvosteli, että omavalvontaa ollaan kasvattamassa.

Ministerit vetosivat jälleen siihen, että sote-uudistuksessa syntyvät maakunnat olisivat vahvempia järjestäjiä kuin kunnat, mikä parantaisi valvontaa.

Li Anderssonille tämä ei kelvannut, vaan hänen mukaansa sote-uudistuksessa valvottavia yksiköitä tulisi vain lisää. Hän perusteli tätä muun muassa sillä, että hoivajätti Esperi Care on todennut, että heidän markkinansa tuplautuisivat.

Kyselytunnilla ei ollut vastaamassa pääministeri Juha Sipilä (kesk), joka on parhaillaan Brysselissä.