Hovioikeus: Lönnrotinkadun yliajaja syyllistyi tahalliseen murhaan – Jäi silti ilman rangaistusta syyntakeettomana

Hovioikeus otti kantaa ainoastaan siihen, olivatko yliajajan teot tahallisia vai eivät.

rikokset
Syytetty Helsingin käräjäoikeidessa tiistaina 24. lokakuuta 2017
Syytetty Helsingin käräjäoikeidessa tiistaina 24. lokakuuta 2017.Kai Jaskari / Yle

Tänään julkaistiin hovioikeuden päätös koskien Lönnrotinkadun yliajan tuomiota.

Käräjäoikeudesta poiketen hovioikeus katsoi yliajajan syyllistyneen tahallisiin rikoksiin.

Käräjäoikeudessa hänet oli tuomittu syyntakeettomana törkeästä kuolemantuottamuksesta, viidestä törkeästä vammantuottamuksesta ja törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Syytteet tahallisista rikoksista kaatuivat käräjillä, koska mies oli mielentilatutkimuksen mukaan sairas.

Mielentilatutkimuksen mukaan yliajajalla esiintyi tekojen aikana sairastamansa skitsoaffektiivisen häiriön oireita, jotka vääristivät hänen todellisuudentajuaan ja heikensivät hänen kykyään säädellä käyttäytymistään

Käräjäoikeus piti Lönnrotinkadun yliajajaa syyntakeettomana ja jätti hänet tuomitsematta rangaistukseen. Tämä ratkaisu jäi edelleen voimaan, sillä hovioikeudessa ei käsitelty yliajajan syyntakeisuutta.

Hovioikeus katsoi yliajajan syyllistyneen tahallisiin rikoksiin

Hovioikeus otti kantaa ainoastaan siihen, olivatko yliajajan teot tahallisia vai eivät.

Hovioikeuden mielestä asiassa oli näytetty yliajajan syyllistyneen tahallisiin rikoksiin. Hovioikeus katsoi hänen syyllistyneen murhaan ja tahalliseen törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen.

Lisäksi hovioikeus katsoi äänestyksen jälkeen yliajajan syyllistyneen viiteen tapon yritykseen. Eriävää mieltä ollut hovioikeuden jäsen luki tältä osin syyksi törkeän pahoinpitelyn ja neljä pahoinpitelyä.

Syyttäjä ja osa asianomistajista valittivat hovioikeuteen ja vaativat, että yliajajan katsotaan syyllistyneen tahallisiin rikoksiin syytteen mukaisesti.

Mies kaahasi autolla ihmisten päälle Helsingin keskustassa heinäkuussa 2017. Hän törmäsi autolla kuuteen ihmiseen suojatiellä. Yksi ihminen kuoli yliajossa. Muut uhreista saivat vammoja.

Aihesta aiemmin:

Lönnrotinkadun yliajaja syyntakeeton – Käräjäoikeus jätti tuomitsematta

Syyttäjä vaatii Lönnrotinkadun yliajajalle murhatuomiota: Saattaa vaikuttaa omaisten mahdollisuuteen saada korvauksia

Helsingin yliajo: Epäilty myöntää kuolemantuottamuksen, mutta kiistää tahallisuuden