Muusikko Harri Marstio kuoli auto-onnettomuudessa – Ile Vainio kollegastaan: "Ei antanut periksi, vaan loi meihin muihin iloa ja toivoa"

Raspiääninen laulaja muistetaan muun muassa hittikappaleista Muisto vain jää ja Sä mua, mä sua.

muusikot
Harri Marstio
Harri MarstioMarjut Suomi / Yle

Muusikko Harri Marstio on kuollut. 62-vuotias Marstio menetti henkensä auto-onnettomuudessa torstaina.

Kaakkois-Suomen poliisista kerrotaan, että kolari tapahtui kello 14:n jälkeen Voikkaan sillalla Kouvolassa, kun Kuusankosken suunnasta tullut henkilöauto törmäsi hiljaisella nopeudella toiseen henkilöautoon ja tästä sillan kaiteeseen. Marstio oli poliisin mukaan toisen auton kuljettaja.

Olosuhteet paikalla olivat poliisin mukaan talvisen normaalit. Poliisi tutkii asiaa liikenneturvallisuuden vaarantamisena.

Marstio tuli tunnetuksi suurelle yleisölle vuonna 1982, jolloin hän vieraili Pedro’s Heavy Gentlemenin albumilla esittäen kappaleen Romany Violin. Raspiääninen laulaja muistetaan myös muun muassa hittikappaleista Muisto vain jää ja Sä mua, mä sua.

Marstiolla todettiin runsaat viisi vuotta sitten pahalaatuinen imusolmukesyöpä. Hän kertoi sairaudestaan Ylen haastattelussa toukokuussa 2017.

Harri Marstion kollega ja ystävä Ile Vainio kommentoi muusikon kuolemaa Facebookissa (siirryt toiseen palveluun) torstaina. Vainion mukaan sairaudestaan huolimatta Marstio "ei antanut periksi, vaan loi meihin muihin iloa ja toivoa".

Marstion kuolemasta uutisoi ensimmäisenä Iltalehti (siirryt toiseen palveluun).