Stora Enso sulkee paperikoneen ja aloittaa yt-neuvottelut Imatralla

Paperikone 6:n sulkeminen Imatralla johtaisi enintään 80 henkilötyövuoden vähentämiseen.

Stora Enso
Kartonkikoneita
Yle

Metsäteollisuusyhtiö Stora Enso kertoo aloittavansa kannattavuuden turvaamisohjelman (siirryt toiseen palveluun), jolla tähdätään 120 miljoonan euron vuotuisiin kustannussäästöihin. Turvaamisohjelmalla yhtiö haluaa parantaa kilpailukykyään.

Osana ohjelmaa yhtiö suunnittelee sulkevansa paperikone 6:n Imatran tehtailla ja aloittavansa yt-neuvottelut tähän liittyen. Paperikoneen sulkeminen johtaisi enintään 80 henkilötyövuoden vähentämiseen ja joidenkin tehtävien uudelleenjärjestelyihin.

Stora Enson mukaan paperikone 6 on pieni paperikone, jonka vuosikapasiteetti on 90 000 tonnia, ja se on tullut teknisen elinkaarensa päähän. Paperikoneen tuotannon on suunniteltu jatkuvan kolmannen vuosineljänneksen huoltoseisokkiin asti tai tämän vuoden loppuun niin, että luvatut määrät pystytään toimittamaan.

– Tässä on kyse koneesta, joka oli alunperin rakennettu testikoneeksi. Vaatisi merkittäviä investointeja, että tuotantoa kannattaa ja voidaan jatkaa, Stora Enson talousjohtaja Seppo Parvi sanoo.

Henkilöstö on suunnitelmista järkyttynyt. Yllätyksenä uutinen ei kuitenkaan tullut.

– Kyllähän meilläkin tilannetta osataan lukea, paperiliittolaisten pääluottamies Arto Hulkko Imatran Kaukopäästä kertoo.

Hulkon mukaan 80 henkilötyövuotta on lähes 10 prosenttia Stora Enson Imatran tehtaiden henkilöstömäärästä.

Paperikoneen mahdollisen sulkemisen jälkeen Stora Enson Imatran tehtaille jää yksi paperikone.

Stora Enso kertoo kaavailevansa tehostamistoimenpiteitä myös Alan sahalla Ruotsissa ja Imaveren sahalla Virossa. Yhtiö kertoo, että suunnitelma sisältää toimenpiteitä tuottavuuden lisäämiseksi ja kustannusten pienentämiseksi. Suunnitelma johtaisi 35 henkilötyövuoden vähennykseen.

Stora Enson loka-joulukuun operatiivinen liikevoitto laski 3,3 prosenttia vuotta aiemmasta 271 miljoonaan. Liikevaihto kasvoi lähes kuusi prosenttia.

Lue myös:

Stora Enso voi tarvittaessa lomauttaa 500 työntekijää Oulun tehtaalla – "Lomautuksiin joudutaan, jos tilauskannat heikkenevät entisestään"

Analyysi: Metsäteollisuus pysyy huippuvedossa koko tämän vuoden – sellu on yhä kuuminta hottia