Riihimäen kerrostalopalossa kymmeniä asukkaita altistui savulle

Neljännessä kerroksessa palaneessa huoneistossa ei ollut ketään sisällä.

asuntopalot
Pelastuslaitoksen kalustoa kerrostalon pihalla yöllä
Hälytykseen tuli pelastuslaitoksen yksikköjä Riihimäeltä, Hyvinkäältä ja Janakkalasta. Paikalla oli myös kolme ensihoidon yksikköä ja kenttäjohtoyksikkö ja lääkäriyksikkö.Timo Leponiemi / Yle

Riihimäellä sattuneen kerrostaloasunnon palon jäljiltä Telluskatu 4:n tilat on tuuletettu ja tarkistettu. Seitsenkerroksinen talo on tyhjä asukkaista.

Pelastuslaitoksen avulla lääkkeitä ja välttämättömiä tavaroita on haettu yhdessä evakuoitujen asukkaiden kanssa niistä asunnoista, joihin on päästy. Vahinkojen suuruus ei ole vielä selvillä.

– Yhdestä asunnosta palo on päässyt tekemään tuhojaan myös porrashuoneessa, kertoi palomestari Pasi Lamminaho aamulla.

Kymmeniä altistui savulle

Kanta-Hämeen pelastuslaitoksen pelastuspäällikkö Petri Talikka kertoi aamuseitsemän jälkeen, että enää muutamia henkilöitä oli Peltosaaren koulun tiloissa.

– Valtaosa on saatu majoitettua tilapäisesti lähinnä hotellimajoitukseen ja osa tuttavien ja sukulaisten luo. Osa menee saamaan terveyskeskustasoista hoitoa vielä aamun aikana.

Kenttäjohtaja Miika Koivurinne kertoi jo yöllä, että vakavia henkilövahinkoja ei ole sattunut. Savulle altistui kuitenkin kymmeniä asukkaita.

Palaneessa huoneistossa ei ollut ketään sisällä. Palon syttymissyy on yhä epäselvä.

Savu levisi muihin huoneistoihin, ja lähes 40 ihmistä lemmikkeineen evakuoitiin lämmittelemään läheiselle Peltosaaren koululle. Savualtistus oli suhteellisen vähäistä, kertoo Talikka.

– Pääsääntöisesti savu oli päässyt leviämään asunnosta toiseen porrashuoneen kautta.

Pelastuslaitos varautui evakuoimaan parvekkeilta

Riihimäen yössä oli ainekset vakavampaankin onnettomuuteen. Hätäkeskuksen välityksellä asukkaita kuitenkin ohjeistettiin pysymään asunnoissaan, kertoo pelastuspäällikkö Petri Talikka.

– Palo rajoittuu usein siihen syttyneeseen tilaan, mutta porrashuone oli täysin savulla täyttynyt. Jos sinne joku olisi lähtenyt, todennäköisesti lopputulos olisi ollut erittäin huono. Tässä tapauksessa ihmiset pysyivät huoneistoissaan palon ajan, eli toimivat erittäin hyvin.

Nosturi kurottaa kerrostalon katolle talviyössä
Pelastuslaitos varautui osittain ottamaan asukkaita turvaan parvekkeilta ulkokautta kahdella nostolava-autolla. Timo Leponiemi / Yle

Suurin osa asukkaista tuli ulos porrashuoneen kautta, kun tilanne saatiin hallintaan varsin nopeasti ja porraskäytävä savuttomaksi.

Palopaikalla tehdään vielä jälkivahingon torjuntaa. Talikka ei uskalla antaa vielä arviota, miten nopeasti asukkaat voivat palata koteihinsa.

– Palanut asunto on pitempään asuinkelvoton. Pienemmillä savuhaitoilla selvinneistä asunnoista selviää varmaan tämän päivän aikana, milloin ensimmäiset asukkaat voivat palata niihin.