Tuija Siltamäki: Miksi raha motivoi rikasta mutta passivoi köyhää?

Köyhiä on aina pidetty tyhminä ja laiskoina ja siksi heitä on pidettävä silmällä, kirjoittaa Tuija Siltamäki blogissaan.

Köyhyys ja sosiaaliturva
Tuija Siltamäki, Helsinki, 01.02.2019
Antti Haanpää / Yle

Silloin kun minä olin nuori, kesät kestivät ikuisuuden.

Lineaarisen aikakäsityksen murtuminen ei johdu utuisesta nostalgiasta, vaan jostain paljon arkisemmasta: olin kesätyötön.

Joka vuosi hain kaupungin kesätyöpestejä ja täytin S- ja K-ryhmien lomakkeita. Joka kevät lopputulos oli sama. Valitettavasti valintamme ei kohdistunut sinuun.

Niinpä vietin kesät tallilla ja tietokoneella. Tuottavin tulonlähteeni oli mummoni, joka maksoi puutarhatöiden tekemisestä muutaman euron ja jäätelöä.

Joutilaisuuden varjopuolet tulivat pian selväksi. Päivästä toiseen jatkuva tylsyys oli lähes lamauttavaa. Kaverit olivat töissä, ja kesätyöttömyyden aiheuttama krooninen rahapula torppasi taloudellista pääomaa vaativat vapaa-ajanviettotavat.

Kuuden vuoden kesätyöttömyys ei kasvattanut minua ihmisenä eikä oikeuta leikkimään työttömyyden kokemusasiantuntijaa. Jotain se kuitenkin opetti: työttömänä oleminen on tylsää ja ahdistavaa.

Todellisuudessa valtaosa työttömistä haluaa töihin, ja muutaman motiiveiltaan arveluttavan työttömän systeemimme kyllä kestää.

Julkisuudessa toistuu taajaan käsitys, jonka mukaan sosiaaliturva passivoi ihmisen ja tekee hänestä yhteiskunnan vapaamatkustajan. Ajatuksen mukaan nämä törkimykset eivät edes halua töitä, vaan suorastaan ponnistelevat petkuttaakseen systeemiä.

Viimeksi kansallinen moraalihepuli syntyi lokakuussa 2017, kun kirjailija Ossi Nyman kertoi Helsingin Sanomille (siirryt toiseen palveluun) olevansa ideologisesti työtön.

Todellisuudessa valtaosa työttömistä haluaa töihin, ja muutaman motiiveiltaan arveluttavan työttömän systeemimme kyllä kestää.

Kaiken lisäksi "vapaamatkustajien" jahtaaminen hankaloittaa viattomienkin elämää. Työttömiä juoksutetaan yhdentekevillä kursseilla askartelemassa ansioluetteloja, ettei kukaan vain pääsisi salaa laiskistumaan.

Mihin myytti laiskoista köyhistä sitten perustuu?

Mikäli uskomme historioitsija Rutger Bregmania, jäljet johtavat 1500- ja 1600-lukujen vaihteen Iso-Britanniaan.

Kuningatar Elisabethin (1533-1603) aikainen köyhäinlaki jakoi köyhät niihin, jotka ansaitsivat tukea, ja niihin, jotka piti saada töihin. Ensiksi mainittuja pidettiin kunniakkaina köyhinä, jälkimmäisiä kunniattomina, joiden ei edes ajateltu ansaitsevan apua. Bregmanin mukaan tämä jaottelu vaikuttaa edelleen köyhiin kohdistuvien asenteiden taustalla.

Esimerkiksi Iso-Britannian pääministeri Margaret Thatcher nimitti köyhyyttä "perustavanlaatuiseksi luonneviaksi", Yhdysvaltain presidentti Richard Nixon puolestaan kuvaili työttömyyttä valinnaksi. 1980-luvulla tunnetut sosiologit ja kirjailijat puhuivat köyhyydestä moraalisena ongelmana, joka johtuu laiskuudesta ja "turmeluksesta".

Iso-Britannian pääministeri Margaret Thatcher nimitti köyhyyttä "perustavanlaatuiseksi luonneviaksi", Yhdysvaltain presidentti Richard Nixon puolestaan kuvaili työttömyyttä valinnaksi.

Historioitsija Bregman tyrmää teoksessaan Ilmaista rahaa kaikille (Atena 2018) joukon köyhyyteen liittyviä myyttejä. "Raha ei todistetusti tee ihmisistä laiskoja", Bregman kirjoittaa.

Bregmanin mukaan useimmat ihmiset haluaisivat tehdä töitä, vaikka he saisivat perustuloa. Samaan lopputulokseen on historian saatossa tullut moni muukin tutkija.

"Ilmaista rahaa" tai perustuloa on ehdotettu eri muodoissa ainakin 1500-luvulta asti. Iso-Britanniassakin kokeiltiin perustulon kaltaista järjestelmää jo 1700-luvun lopulla. Kuninkaallinen toimikunta tyrmäsi Speenhamlandin kokeilun raportissaan – joka tosin myöhemmin paljastui pitkälti sepitetyksi.

Suomessa olisi aika alkaa keskustella byrokratian passivoivasta vaikutuksesta. Sille altistuvat työttömien lisäksi myös opiskelijat, joista noin puolet elää köyhyysrajan alapuolella (siirryt toiseen palveluun).

Poliitikot haluavat lyhentää opiskeluaikoja (siirryt toiseen palveluun) ja saada nuoret ripeämmin työelämään. Opintotuki ei kuitenkaan usein riitä edes vuokraan, ja oman alan töihin on käytännössä mahdoton päästä ilman oman alan työkokemusta. Kaikki eivät halua elää lainalla, joten noin puolet opiskelijoista työskentelee opintojen ohella (siirryt toiseen palveluun).

Järjellä ajatellen opintojen ja oman alan töiden yhdistämistä kannattaisi kaikin keinoin tukea, mutta järjestelmä ei tällaiseen aktiivisuuteen kannusta. Jos opintotuen vuositulorajat ylittyvät, valtio perii ylimääräiset tuet takaisin 7,5 prosentin korolla. Kelan ystävänpäiväyllätyksenä tunnetun perintäkirjeen sai viime vuonna lähes 35 000 opiskelijaa. Moni maksaa mätkyt opintolainalla.

Nykyiset järjestelmät kannustavat jäämään kotiin ja nostamaan kaikki mahdolliset tuet, ettei vahingossakaan tee mitään väärin.

Sosiaaliturvan ongelma ei ole se, että ihmiset olisivat laiskoja ja tyhmiä. Ongelma on se, että nykyiset järjestelmät kannustavat jäämään kotiin ja nostamaan kaikki mahdolliset tuet, ettei vahingossakaan tee mitään väärin.

Se jos mikä tekee meistä laiskoja, köyhiä ja tyhmiä.

Tuija Siltamäki on Ylen politiikan toimittaja, joka pelkää lomakkeita.

Kuuntele blogi:

Aiheesta voi keskustella 8.2. klo 16.00 asti.