Junalla Lahdesta Helsinki-Vantaalle vain reilussa puolessa tunnissa? Kaupunki valmistelee osallistumista Suomi-rataan

Ratahankeyhtiöille perustetaan valtion omistama osakeyhtiö.

rautatieliikenne
Lahden rautatieasema.
Paikallisjuna Lahden rautatieasemalla.Enos Monga / Yle

Lahden kaupunki ryhtyy valmistelemaan osallistumista valtion ja viiden kaupungin yhteiseen ratahankeyhtiöön, Suomi-rataan. Suomi-rata toisi suoran junayhteyden Lahdesta lentoasemalle ja edelleen Helsingin keskustaan.

Lahden kaupunginhallituksen puheenjohtaja Pekka Komu (sd.) kertoo Twitter-tilillään, että matka-aika Lahdesta Helsinki-Vantaalle olisi uudella junayhteydellä 35 minuuttia. Suomi-rata antaisi myös mahdollisuuden kehittää poikittaisliikennettä Tampereelle, kerrotaan Lahden kaupungin tiedotteessa (siirryt toiseen palveluun).

Talouspoliittinen ministerivaliokunta teki perjantaina päätöksen uuden valtion omistaman osakeyhtiön perustamisesta ratahankeyhtiöille. Hankeyhtiöistä Suomi-rata on käynnistymisvalmiudessa ja nopeimmin eteenpäin vietävissä.

Valtio sijoittaa Suomi-radan hankeyhtiöön ensi vaiheessa 16 miljoonaa euroa. Tarkoitus on, että muut omistajat laittaisivat siihen yhteensä 15 miljoonaa euroa.

Suomi-rataan ovat osallistumassa myös Helsinki, Vantaa, Tampere ja Hämeenlinna.

Lue lisää:

Tunnin juna nytkähti eteenpäin – Valtio perustaa tytäryhtiön edistämään Turku–Helsinki-rataosuutta

Valtio perusti uuden yhtiön edistämään rataverkon kehittämistä