Stora Enson selvitys Oulun paperitehtaan muuttamisesta kartonkitehtaaksi on edelleen kesken

Stora Enso kertoi viime vuonna suunnittelevansa kartongin valmistamisen aloittamista. 

Oulu
Stora Enso.
Janne Ahjopalo / Yle

Kannattavuusselvitys Stora Enson Oulun hienopaperitehtaan muuttamisesta kartonkitehtaaksi ei ole vielä valmistunut.

Oulun tehtaanjohtaja Jari Kärkkäisen mukaan asian selvittäminen on edelleen kesken.

Stora Enso kertoi viime vuonna harkitsevansa jätti-investointia Oulun tehtaalle ja suunnittelevansa kartongin valmistamisen aloittamista.

Yhtiö on tänään kertonut tuloksestaan ja isoista säästöistä.

Stora Enson Metsäyhtiö karsii kulujaan isolla kädellä. Yhtiö aloittaa haluaa turvata kannattavuuttaan ja aloittaa ohjelman, jolla tavoitellaan 120 miljoonan euron vuotuista säästöä. Ohjelma sisältää paperikoneen sulkemisen Imatralla, joka vähentää enintään 80 henkilötyövuotta. Lisäksi yhtiö muun muassa leikkaa investointejaan 50 miljoonalla eurolla.

Stora Enson loka-joulukuun operatiivinen liikevoitto laski 3,3 prosenttia vuotta aiemmasta 271 miljoonaan euroon. Liikevaihto kasvoi lähes kuusi prosenttia.

Onhan sinulla jo puhelimessasi Ylen Uutisvahti? Lataa se tästä! (siirryt toiseen palveluun)

Mitä sinä haluat tietää? Kysy, me selvitämme! (siirryt toiseen palveluun)