Liikenteessä ja sähköyhtiöissä varaudutaan lumimyräkkään, kattojen lumikuormaakin syytä tarkkailla

Sähköyhtiöt varoittelevat sähkökatkojen mahdollisuudesta muun muassa Päijät-Hämeessä, Pirkanmaalla, Keski-Suomessa ja Etelä-Savossa.

lumimyrskyt
Talvinen ajotie
Henrietta Hassinen / Yle

Lauantai-illan ja -yön aikana etelästä leviävä lumimyräkkä aiheuttaa jälleen päänvaivaa liikenteessä ja sähköyhtiöissä. Lunta voi tulla paikoin jopa 20 senttiä lisää.

Helsinki-Vantaan lentokentällä sankka lumisade voi aiheuttaa viivästyksiä sunnuntaina, varoittaa Finavia tiedotteessaan (siirryt toiseen palveluun). Yhtiön mukaan talvitoiminta on kuitenkin täysvalmiudessa ja kiitotiet pyritään hankalista sääolosuhteista huolimatta pitämään auki.

Junaliikenteessä lumentuloon on puolestaan varauduttu harventamalla lähiliikenteen Kerava-Helsinki-väliä kulkevien N-junien vuorovälejä puoleen tuntiin, kertoo VR. Yhtiön mukaan N-junien pidennetty vuoroväli mahdollistaa pääradan kunnossapidon Koivukylän ja Savion välillä ja siten liikenteen sujumisen runsaslumisissa olosuhteissa. VR:n liikennetilanteen voi tarkistaa täältä (siirryt toiseen palveluun).

Raideverkoston kunnossapitoon on varauduttu kolminkertaisella miehityksellä yöllistä lumimyräkkää varten. Väyläviraston kunnossapito-osaston johtaja Magnus Nygård kertoo STT:lle, että kaikki keinot ovat nyt käytössä.

Nygårdin mukaan lunta on nyt niin paljon, että Ilmalan lumensulatuskenttä otetaan ensimmäistä kertaa käyttöön. Rataverkoston reunamilla sijaitsevat lumenkaatopaikat ovat jo täynnä.

Nygårdin mukaan myöhästymiset raideliikenteessä ovat mahdollisia, mutta toisaalta sunnuntaina raideliikenne on muutenkin harvempaa.

Ilmatieteen laitos taas varoittaa (siirryt toiseen palveluun) vaarallisesta ajokelistä suuressa osassa maata sunnuntaina.

Sähkökatkoja keskiseen Suomeen

Sähköyhtiöistä Elenia kertoo (siirryt toiseen palveluun) varautuvansa lumimyräkan mahdollisesti aiheuttamiin sähkökatkoihin. Elenia ennakoi vikoja sähköverkkoon sunnuntain ja maanantain aikana erityisesti Päijät-Hämeeseen, Pirkanmaalle ja Keski-Suomeen, niiden uskotaan kestävän useita tunteja.

Järvi-Suomen Energia (siirryt toiseen palveluun) kertoo varautuvansa sähkökatkoihin puolestaan Etelä-Savossa.

Myös sähköyhtiö Carunan verkkoalueilla (siirryt toiseen palveluun) Etelä- ja Lounais-Suomessa sekä Satakunnassa ja Pohjanmaalla ollaan valmiudessa lumentulon mahdollisesti aiheuttamien katkojen varalta.

Sähkökatkojen valtakunnallisen tilanteen voi tarkistaa täältä (siirryt toiseen palveluun).

Syke: Suurten hallien lumikuormia syytä tarkkailla

Suomen ympäristökeskus Syke varoitteli aiemmin tällä viikolla lumikuorman kasvamisesta. Syke (siirryt toiseen palveluun) kehotti tarkkailemaan suurten hallien kattojen lumikuormaa, koska piilevät rakennevirheet alkavat paljastua lumikuorman kasvaessa 80–100 kilogrammaan neliömetrillä.

Syken mukaan eniten lunta on Kotka-Joensuu-linjan ja Suomen kaakkoisrajan välisellä vyöhykkeellä, jolla lumikuorma on jo monin paikoin ollut yli sadan kilogramman neliömetrillä. Syke ennakoi lumikuorman kasvavan valtaosassa maata tämän viikon aikana vielä jopa yli 30 kilogrammaa neliömetrillä.

Lue lisää:

Etelän lumipeite vain kasvaa, tuima lumipyry porhaltaa Etelä-Suomen yli viikonloppuna – maanantaina lunta voi tulla vieläkin lisää