Kaukojunissa jonkin verran viivästyksiä – lähijunaliikenteessä paljon muutoksia ja osa junista jää ajamatta

Kaukojunaliikenteen matkustajien kannattaa varautua viivästymisiin

rautatieliikenne
I-juna Helsingin rautatieasemalla.
I-juna Helsingin rautatieasemalla.Timo Jaakonaho / Lehtikuva

Ajokeli on tänään huono maan pohjoisosassa, varoittaa ilmatieteen laitos. Varoitus koskee Keski-Pohjanmaata, Pohjois-Pohjanmaata, Kainuuta ja lähes koko Lappia.

VR on tehnyt muutoksia aamun junavuoroihin. Yhtiö kertoo nettisivuillaan, että Turusta kello 7.08 Helsinkiin lähdössä ollut Pendolino on peruttu teknisen vian vuoksi. Matkustajat ohjataan Turusta kello 7.29 lähtevään IC-junaan. Aiemmin VR kertoi, että Vaasasta aamukuuden aikoihin lähdössä ollut Pendolino korvataan bussilla Seinäjoelle saakka sään aiheuttaman teknisen vian vuoksi.

Illalla Rovaniemeltä ja Kemijärveltä etelään päin lähteneet kaukojunat kulkevat pari tuntia myöhässä. Samoin Helsingistä Kemijärvelle matkalla oleva juna on pari tuntia aikataulusta jäljessä. Noin 40 minuuttia aikataulusta myöhässä on juna, joka lähti Turusta Helsinkiin kello 5.25.

Pääkaupukiseudun lähijunaliikenteessä on paljon muutoksia. Osa lähijunista jätetään ajamatta hankalien sääolosuhteiden vuoksi. VR tiedottaa, että kello kuuden ja yhdeksän välillä joka toinen A-juna perutaan ja vuoroväli on 20 minuuttia. K-junat ajetaan 20 minuutin vuorovälillä kello 6–14. Lisäksi kaikki D-junat Helsingin ja Riihimäen välillä perutaan.

Kaukoliikenteen junia ei peruta etukäteen, mutta matkustajien kannattaa varautua myöhästymisiin ja mahdollisiin peruuntumisiin.