Nayib Bukele nousemassa El Salvadorin uudeksi presidentiksi – Entisen pormestarin voitto murentaa maan kaksipuoluejärjestelmän

Kaikki presidenttiehdokkaat lupasivat lopettaa korruption ja kitkeä pois jengirikollisuuden. Äänestäjät tarttuivat nuoren ehdokkaan lupaukseen.

El Salvador
El Salvadorin tuleva presidentti Nayib Bukele kävi sunnuntaina itsekin äänestämässä.
El Salvadorin tuleva presidentti Nayib Bukele kävi sunnuntaina itsekin äänestämässä.Esteban Biba / EPA

El Salvadorissa sunnuntaina pidettyjen presidentinvaalien voittajaksi on nousemassa 37-vuotias Nayib Bukele.

Maan pääkaupungin San Salvadorin entinen pormestari julistautui varhain maanantaiaamuna vaalien voittajaksi ja toiseksi tullut Carlos Callejas myönsi tappionsa, kun äänistä oli laskettu lähes 80 prosenttia. Virallisen tuloksen odotetaan valmistuvan kahden päivän kuluessa.

Bukelen voitto mursi El salvadorin pitkään jatkuneen kaksipuoluejärjestelmän. Maata on vuonna 1992 päättyneen sisällissodan jälkeen hallinnut joko vasemmistolainen Frente Farabundo Martí para la Liberación Nacional -puolue tai oikeistokonservatiivinen Alianza Republicana Nacionalista -puolue.

Bukele nousi presidentiksi pienen oikeistopuolue Gran Alianza por la Unidad Nacionalin riveistä. Kampanjateemoikseen Bukele nosti eliitin vastustamisen ja korruption kitkemisen. Näitä lupauksia toistelivat myös muut vaalien pääehdokkaat. Enemmistö äänestäjistä kuitenkin päätyi tukemaan nuorta ehdokasta, joka ei säästellyt sanojaan arvostellessaan vanhoja valtapuolueita.

Bukelea odottavat suuret haasteet. Keski-Amerikassa sijaitsevan 6,5 miljoonan asukkaan maan pahimmat vitsaukset ovat köyhyys ja rikollisuus. Arviolta kolmannes El Salvadorin kotitalouksista elää köyhyydessä ja rikollisjengeissä lasketaan olevan lähes 70 000 jäsentä. Korruption rapauttama hallinto ei ole pystynyt ratkaisemaan näitä ongelmia ja siirtolaisuus El Salvadorista kohti Yhdysvaltoja on kasvussa.

Uuden presidentin ensimmäinen tehtävä onkin pyrkiä luomaan maa, jossa asukkaat haluavat pysyä. Bukele on luvannut parantaa kansalaisten taloudellista asemaan muun muassa suurilla infrastruktuuriprojekteilla, joiden toivotaan piristävän maan taloutta.

Lue lisää:

BBC: El Salvador election: Nayib Bukele claims presidency (siirryt toiseen palveluun)

Lähteet: Reuters, AP, AFP