Finlandia-talon remontti kallistuu kymmeniä miljoonia – Julkisivun materiaali valitaan tämän vuoden lopussa 

Finlandia-talo pysyy avoinna asiakkaille koko perusparannuksen ajan Pikku-Finlandiaksi nimetyn väistötilan ansiosta.

Finlandia-talo
Työmatkahiihtäjä, tutkija Tapio Bergholm hiihtää työpaikaltaan Kansallisarkistosta kotiinsa Haagaan Finlandia-talon edustan latua Helsingissä 17. tammikuuta 2018.
Finlandia-talon uusi julkisivumateriaali valitaan tämän vuoden lopussa. Tutkija Tapio Bergholm hiihti työpaikaltaan Kansallisarkistosta kotiinsa Haagaan Finlandia-talon edustan latua 17. tammikuuta 2018.Lehtikuva

Finlandia-talon korjauskustannukset ovat nousseet Ylen tietojen mukaan jopa 50 miljoonaa euroa.

Helsingin kaupungin julkaisemien hankesuunnitelmien perusteella lasketut rakentamiskustannukset ovat nyt 119 miljoonaa euroa.

Syksyllä Yle kertoi, että korjauskustannukset olisivat olleet yli 70 miljoonaa euroa. Aiemmassa arviossa otettiin kuitenkin huomioon vain taloteknisten perusparannusten kustannuksia.

Finlandia-talon vuonna 1971 valmistunut päärakennus on pian 50-vuotias.

Kuntotutkimusten perusteella talo on laajan perusparannuksen tarpeessa.

Finlandia-talo korjataan ja entisöidään kellarista katonharjaan ja uusitaan putkistoista julkisivuun. Uudet kuluttajille suunnattavat palvelut saavat tilat talon suojelua kunnioittaen.

Marmorin tilalle muu materiaali?

Perusparannuksen suurimpia haasteita on nykyaikaisen tekniikan sovittaminen huomaamattomasti rakennukseen.

Talotekniikan järjestelmät uusitaan kauttaaltaan. Talon sisätilat kunnostetaan alkuperäistä säilyttäen. Esteettömyyttä ja hissiyhteyksiä parannetaan

Finlandia-talon julkisivut vaihdetaan korjauksen yhteydessä. Materiaali valitaan tämän vuoden lopussa. Suuri kysymys on se, valitaanko Carraran marmorin tilalle kestävämpi materiaali.

Uuden julkisivumateriaalin etsimisessä auttaa koeseinä. Seinään kuuluu kahdeksan eri materiaaliryhmää, joista kolme ovat eri marmorilaatuja. Lisäksi seinällä testataan valkoista graniittia, valkobetonia ja keraamisia laattoja.

Julkisivujen osuus kustannuksista on noin 12-15 prosenttia, josta julkisivun materiaalikustannus on alle puolet.

Rantaan tulee uusi Pikku-Finlandia

Perusparannus alkaa keväällä 2022.

Työ valmistuu ja otetaan käyttöön kahdessa vaiheessa: kongressisiipi avautuu keväällä 2023 ja päärakennus kesällä 2024.

Finlandia-talo on avoinna kongressi- ja tapahtumakeskuksena koko perusparannuksen ajan, sillä talon kupeeseen Karamzininrantaan nousee väliaikainen Pikku-Finlandiaksi nimetty rakennus.

Helsingin kaupungin kaupunkiympäristölautakunnan rakennusten ja yleisten alueiden jaosto käsittelee perusparannuksen hankesuunnitelmaa tällä viikolla.

Hankesuunnitelman hyväksyy lopullisesti kaupunginvaltuusto. Remontin maksaa Helsingin kaupunki.