Näyttelijä kuuli suru-uutisen kesken kiertueen: Mäkikotka Matti Nykäsestä kertova näytelmä menee osittain uusiksi

Näyttelijä Tatu Mönttinen joutuu lisäämään kuoleman Matti Nykäsestä kertovaan monologiin, jota esitetään nyt eri puolilla Suomea.

Matti Nykänen
Tatu Mönttinen esittää Matti Nykästä.
Näyttelijä Tatu Mönttinen esittää Nykäsen elämästä kertovan monologin.Kalle Salonen

Näyttelijä Tatu Mönttinen järkyttyi mäkihyppylegenda Matti Nykäsen kuolemasta. Tatu Mönttinen esittää parhaillaan Nykäsen elämästä kertovaa esitystä Matti Nykänen – hyppy sumuun.

Monologi kertoo Nykäsen mäkihyppyuran jälkeisistä ajoista. Ensi-ilta oli viime marraskuussa, jonka jälkeen Helsingissä oli kuusi esitystä.

Suomen kiertue alkoi viime viikonloppuna Oulusta.

– Kyllä tässä on jonkinlaisessa shokissa ja tärinässä oltu. Tämä tuli aika yllättäen mutta toisaalta ei yllättäen, näyttelijä Tatu Mönttinen kertoo.

Näytelmän muuttamisesta kertoi ensin tänään Tamperelainen (siirryt toiseen palveluun).

Tatu Mönttinen kertoo Ylelle, että Matti Nykänen oli tietoinen monologista. Näyttelijä oli lähettänyt hänelle kutsun ja toivoi, että Matti Nykänen saapuisi katsomoon.

– Hän ei valitettavasti nyt sitten ehtinyt, Mönttinen sanoo.

Noin 30 esitystä

Tatu Mönttinen kertoo miettineensä, voiko näytelmää enää esittää. Kiertueella on vielä noin 30 esitystä eri puolilla Suomea.

Seuraava esitys on jo huomenna tiistaina. Lisäksi esitys on menossa Tukholmaan, Portugaliin ja Espanjan Fuengirolaan.

– Hetken pähkäilin, voiko sitä esittää. Sitten tulin siihen tulokseen, että esitys on kunnianosoitus Matti Nykäselle ja se on käsitellyt kunnioittavasti Matti Nykäsen elämän värikkäitä vaiheita.

Näyttelijä joutuu tekemään muutoksia näytelmään. Hän aikoo muuttaa esimerkiksi kohtaa, missä hän itse puhuu näyttelijänä yleisölle ja paria visa-aiheista kysymystä. Lisäksi kuolema pitää sisällyttää näytelmään.

– Näytelmässä puhuttiin jo ennenkin kuolemasta, mutta siihen pitää lisätä, että Matti on poistunut keskuudestamme. Olisi tyhmää esittää näytelmää ilman, että se olisi ajankohtainen.

"Hän joutui maailman tietoisuuteen yhdessä yössä"

Näytelmä rakentuu suurimmaksi osaksi Matti Nykäsen puheista.

– Lähes kaikki, mitä sanotaan on Matti Nykäsen tai hänen läheistensä elämää. Siinä puhutaan Matin uran jälkeisestä elämästä ja miltä mediaryöpytys on tuntunut, Mönttinen kertoo.

Nykäsestä kertovaa näytelmä ehdotti alun perin Tatu Mönttisen ystävä. Mäkihyppääjän elämä avautui Mönttiselle eri tavalla näytelmän kautta. Hänen mukaansa näytelmä kuvaa sellaista Nykästä, jota ei välttämättä mediasta tunneta.

– Rupesin kiinnittämään huomiota Matin vilpittömyyteen, aitouteen ja herkkyyteen. Ajattelin, että tämä voisi olla mielenkiintoinen näkökulma. Minua koskettivat hänen aitoutensa, ujoutensa ja herkkyytensä. Hän joutui maailman tietoisuuteen yhdessä yössä.

Lue lisää:

Nämä Matti Nykäsen lentävät lauseet tullaan muistamaan: "Elämä on ihmisen parasta aikaa"

Näin Matti Nykästä on kunnioitettu ympäri Suomea ja maailmaa – Yle Urheilu keräsi muistoja hetki hetkeltä

Nykänen oli showmies, joka otti yleisönsä mäkimontussa ja laulukeikalla

Täältä löydät Matti Nykäsen uroteot Oslosta Calgaryyn – palaa mäkilegendan unohtumattoman uran vaiheisiin Ylen arkistojen aarteiden avulla