Asukkaat pääsevät palaamaan koteihinsa kerrostalopalon jälkeen Riihimäellä

Taloyhtiö on viikonlopun aikana tarkastanut talon vaurioita. Vain pahiten vaurioitunut asunto pysyy vielä suljettuna.

Rakennuspalo
Tulipalon jälkiä kerrostalon ulkoseinällä ja parvekkeella Riihimäellä
Neljännen kerroksen asunto vaurioitui tulipalossa pahoin.Timo Leponiemi / Yle

Tulipalon takia evakuoidut kerrostaloasukkaat Riihimäellä saavat palata koteihinsa. Taloyhtiö on viikonlopun aikana tarkastanut talon vaurioita.

Ainoastaan palossa pahiten tuhoutunut neljännen kerroksen asunto on edelleen suljettuna. Poliisi epäilee Riihimäen Peltosaaressa sattunutta Telluskatu 4:n kerrostalopaloa tahallaan sytytetyksi.

Rikosylikomisario Riku Vihtilä vahvisti perjantaina, että poliisi tutkii tapausta törkeänä tuhotyönä.

Riihimäen Peltosaaressa syttyi perjantaina varhain aamuyöstä tulipalo, joka synnytti voimakkaasti savua koko kerrostaloon.

Asukkaat joutuivat pisimmillään odottamaan toista tuntia asunnoissaan, kunnes pelastuslaitos haki heidät turvallisesti ulos talosta.

Kerrostalon kaikki asukkaat evakuoitiin kuitenkin savun takia perjantain vastaisena yönä aluksi Peltosaaren koululle ja sen jälkeen hotelleihin ja asukkaiden tuttavien luo.

Palossa ei loukkaantunut kukaan, mutta savulle altistui kymmeniä kerrostalon asukkaita.