Nykäsen luottotoimittaja Kai Merilä ystävästään: "Matti toivoi, että tuhkat ripotellaan lentokoneesta taivaan tuuliin"

Monivuotisen ystävyyden aikana Kai Merilä ja Matti Nykänen juttelivat myös kuolemasta. Merilä kertoo, että mäkilegenda halusi lähteä saappaat jalassa. Kuten kävikin.

Matti Nykänen
Matti Nykänen
Matti Nykänen AOP

Matti Nykäsen pitkäaikainen ystävä, toimittaja Kai "Kaitsu" Merilä heräsi aamulla, avasi tietokoneensa ja näki eri medioiden uutisotsikot: Matti Nykänen on kuollut!

Ensimmäinen ajatus oli, että joku on hakkeroinut tietokoneen. Uutista oli vaikea uskoa todeksi.

– Ajattelin, että kuka voi tehdä näin sairasta pilaa, Merilä sanoo.

Sitten puhelimet alkoivat soida ja häneltä pyydettiin lausuntoa 55-vuotiaana kuolleen ystävänsä kuolemasta.

– Lyö edelleen niin tyhjää päässä kuin vain olla ja voi.

Vielä perjantaina Matti Nykänen esiintyi laulukeikalla Helsingissä, minkä jälkeen hän palasi kotiinsa Joutsenoon.

Merilä kertoo, että Matti nautti kotona olemisesta ja risti talonsa "Villa Masaksi".

– Appiukko teki hänelle puisen reliefin, jossa oli kotka ja luki "Villa Masa" kohokirjaimin. Se piti kiinnittää keväällä talon seinään. Jäi laittamatta.

Kai Merilä ei tiedä ystävänsä kuolinsyytä. Aikaisemmin todetun diabeteksen lisäksi vakavista terveysongelmista ei ollut merkkejä.

– Hän oli tosin valitellut huonoa vointia ja että häntä pyörryttää, mutta kaiken piti olla muuten kunnossa.

Matti halusi lähteä saappaat jalassa

Ystävät olivat jutelleet kuolemasta.

– Joskus hänen kanssaan funtsittiin, mikä olisi hyvä tapa lähteä täältä. Kumpikin toivoi, ettei iskisi sairaus, joka sitoo sänkyyn ja letkuihin, vaan saisi lähteä saappaat jalassa. Matti toteutti sen.

– Hyvä, ettei lyyhistynyt jonnekin kuppilan nurkkaan, vaan sai kuolla rakkaassa kodissaan, Merilä jatkaa.

Myös hautaaminen tuli keskusteluissa puheeksi.

– Matti sanoi, että kun hän kuolee, hän haluaisi että uurna viedään 10 kilometrin korkeuteen sinivalkoisilla Finnairin siivillä ja tuhka ripoteltaisiin maailman tuuliin. Näin se sanoi.

Kai Merilä ja Matti Nykänen tutustuivat jo 1990-luvun alussa.

Merilä laskee, että hän ehti kirjoittaa Nykäsestä yli 400 lehtijuttua ja kaksi kirjaa. He myös matkustivat ulkomailla yhdessä.

– Matti oli haastava ystävä. Hän oli pänkäpää kuten minäkin. Kumpikaan meistä ei antanut periksi. Välillä meni ihan nyrkkitappeluksi.

– Sitten taas vitsi lensi ja naurettiin yhdessä. Huumorilla selvittiin.